Unessä kävin ulkona talomme lähellavonaisessa. Ensimmäisen kerran siellä oli jopa wessan pytty. Joka kerran metsästä tuli juuri silloin kolme ihmistä, mikä oli noloa. Toisen kerran naapurini tuli ulos ja näytti minulle paheksuen, mutta sanoitta, mättäällä olevaa isoa kakkaani. Yritin olla kuin se ei olisi ollut minun ja kokoilin vain roskia ympäriltä. Vielä herätessä oli kiusallinen olo. Uloste ei aina tietämäni mukaan merkitse huonoa, mutta kummallista....
Nolo juttu
nolostunut
261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
Kun unessa esiintyy wc-asioita/kakkajuttuja kiusallisessa mielessä, se lyhykäisyydessään tulkittuna kertoo siitä, että unennäkijä kaipaa enemmän yksityisyyttä ja kokee kiusallisina sen että hänen yksityisasioihinsa tai intimiteettiinsä puututaan.
Mukavaa syksyn jatkoa ja kauniita unia!
Sain vastauksestasi ajatuksen aihetta - kiitos.