Toki ikävä voi olla, ja kaipa siitä voi jotenkin rakentavasti puhuakin, mutta täytyykö siitä luoda joku houreinen ja jakomielinen rinnakkaistodellisuus, jossa pyöritään ja ryvetään ja jota kasvatetaan ja kastellaan kuin kukkaa täällä nettipalstoilla? Auttaako tuollainen roolipeli oikeasti jotakin? Eikö näistä asioista voi puhua ja avautua jotenkin älykkäästi?
Eihän elämässä ole muuta kuin tosiasioita? Kun tosiasioita ei kohtaa sellaisina kuin ne tulee vastaan, niin se sattuu. Siitä se kipu tulee. Ja siitä se kipu kasvaa ja kerääntyy. Siinä voi joko jäädä rypemään tai sitten voi pyrkiä kasvamaan ihmisenä, ihmiseksi. Kasvamaan ennen pitkää tosielämän mittaiseksi. Vai olisiko parempi puhua vähenemisestä, pienenemisestä.
En ole täällä mainostamassa, mutta vinkkinä niille harvoille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita elämän todellisuudesta ja vapaammasta ja älykkäämmästä elämästä omana itsenään, tuossa on yksi hyvä alku: http://www.barrylongweb.com/FI/Art_itse.html
Eihän elämässä ole muuta kuin tosiasioita? Kun tosiasioita ei kohtaa sellaisina kuin ne tulee vastaan, niin se sattuu. Siitä se kipu tulee. Ja siitä se kipu kasvaa ja kerääntyy. Siinä voi joko jäädä rypemään tai sitten voi pyrkiä kasvamaan ihmisenä, ihmiseksi. Kasvamaan ennen pitkää tosielämän mittaiseksi. Vai olisiko parempi puhua vähenemisestä, pienenemisestä.
En ole täällä mainostamassa, mutta vinkkinä niille harvoille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita elämän todellisuudesta ja vapaammasta ja älykkäämmästä elämästä omana itsenään, tuossa on yksi hyvä alku: http://www.barrylongweb.com/FI/Art_itse.html
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ja milläs lailla väärä kärsiminen oli nyt sitten huonompaa kun kerran vie samaan lopputulokseen eli oikeaan kärsimiseen. Vai onko täällä joku laki että jos et osaa kärsiä oikein niin saat heti rangaistuksen.
Kukin kärsikööt miten kärsii, jos se nyt kenenkään tietoinen valinta on kärsiä. Tottumus se on. Tietoisuus ja sen havahtuminen tunnekoukuista todellisuuteen on hurjan kiehtova ilmiö. Parasta elämässä on herääminen, kun se tapahtuu. Sen tuoma tiedostamisen, elämänhallinnan yms. kasvu. Mutta sekin voi olla ohimenevää, ihmiselämän edetessä spiraalimaisesti.
Pitää vaan ärsytystään välillä koittaa purkaa. Suomi24 keskustelujen etusivulle kun menee, niin näiden tunnepalstojen oudot ja oudommat höpötykset tuppaa hyppimään silmille, kun näitä tulee päivittäin kymmenittäin. Mutta enpä mahda enempää energiaani tänne tuhlata, kun en tänne kerran kuulu.
Laki on tietysti vain se, että niin kauan kuin tunteet kiertää kehäänsä, niin todellisuus pysyy pimitettynä ja kärsimys jatkuu. Kyky ja halu katsoa suoraan auttaa minusta paremmin kuin pelokas ja hämmentynyt kiertely. Jokaisella on älykkyyttä, se täytyy vaan valjastaa. Eri asia mistä sen voiman siihen saa. Meditaatio tuntuu tepsivän useimmalle.
Semmoista se yleensä sheriffeillä on, ihmeellistä, KUMMALLISTA toimintaa sekä donitsien syömistä jotta lihoo enemmän...
Just tuollaisia ilmasta vedettyjä houreita ;)
Kuin jossain hullujen huoneella ihmiset puhuvat tyhjälle seinälle ja toiset vastaavat tyhjästä jotain. Ei kovin mieltä ylennä.
Mene skitsofreenikko jo hoitoon. Tossa oo taas mitään järkee
Ai ollaanko me tavattu ennenkin? Muistaakseni ensimmäistä kertaa tällä nimimerkillä kirjoitan missään, joten "jo" ja "taas" on ehkä vähän kaukaa haettuja ;)
Veivaat noita samoja natsismiin vivahtavia juttuja milloin milläkin nimimerkillä ymmärtämättä niistä viestien sijainnin perusteella itse yhtään mitään.
Joten toistan: mee skitso jo hoitoon
Hmm.. en ole kyllä tätä natsismin ilosanomaa jakanut näille ilmoille moneen vuoteen, mutta kiva kun vielä muistetaan :P Mutta myönnän, kyllä, ettei mulla ole mitään halua mistä puhun.
Mä olen kohdannut sen tosiasian etten tule ikinä kelpaamaan muille ihmisille vaikka mitä tekisin tai olisin tekemättä. Ärsytän muita jo pelkällä läsnäolollani. Mulle ei ollut rakkautta tarkoitettu kohdalle tulevaksi ja enkä kelpaa muille edes ystäväksi. Kun tarpeeksi monesti on tullut hylätyksi, kun ystävät ovat löytäneet parempitasoista seuraa itselleen, niin jotainhan on ollut pakko oppia tuostakin. Ikinä kukaan mies ei ollut musta kiinnostunut eli en ollut ulkoisesti tarpeeksi kiinnostavan näköinen ett joku olis halunnut tutustua muhun. Kun en kelvannut kellekään, enkä mihinkään, niin minkäs sille voin. Eipä tarvi enää turhia luulla ja kuvitella, kun olen hyväksynyt nuo tosiasiat. Yksinäinen olen, mutt minkäs tosiasioille voin.
Se on hankalaa jos tuntuu, että ulkopuolelta ei saa tukea ja hyväksynnän kokemusta. Ei mukaudu ja sopeudu kunnolla ihmisten seuraan. Kokemukset jää elämään ja luo odotukset ja olettamukset tulevasta - ja myös määrittää "minut" koetun pohjalta. Omat ajatukset, päätelmät saa silloin vallan ja rakentaa ajoittain kammottavia rakennelmia.
Tosiasian kohtaamisella on minulle radikaalimpi merkitys. Et voi tietää tosiasiana muuta kuin tämän hetken asiantilan. Todellisuudessa ei ole käsitettä "ikinä", eikä myöskään "joskus", koska ne on menneisyyden ja tulevaisuuden kuvitelmaa. Ei ole vertailua menneeseen eikä heijastelua tulevaan. Niitä tarvitaan, että saataisiin joku ongelma, huoli tai murhe aikaiseksi tähän hetkeen. Muuhun niitä ei tarvita.
ja kaikkein parasta on se kun aina keksitään joku mukamas tekosyy että miksi ei tai miksi en
Oi suuri viisaus.. en viitsi häiritä mielipiteelläni mutkia tuohon yksiselitteiseen kannanottoon.
Mä poistun :)ilman yhtäkään elämänohjetta, koska ei sellaisia ei ole aina joka lähtöön.
Menikö monta vuotta tämän ymmärtämiseen?
Enpä tiedä, sen ymmärtää hetkessä tai se pitäisi ymmärtää hetken oivalluksena, mutta sen eläminen on sitten elämän mittainen sarka. Ymmärrys on hetkessä, tässä ja nyt, mutta elämän polku on vapautumista pakonomaisesta riippuvuudesta "menneeseen ja tulevaan", aikaan, ja se vie aikaa.
Aika järjettömän fiksusti sanottu.
Tuo ihminen todellakin oli eksynyt tänne. Kiva kun eksyi.
ne ei uskalla mainita EDES etunimeä kenelle ne kirjoittaa,voi vittu mä sanon että huhhuijaaa