Onko jossain muussa kiinteän omaisuuden omistuksessa yhtä huonoa tuottoa kuin metsämaassa?
Metsä kasvaa itsekseen ja jos sitä hoitaa, niin tuotto paranee. Mutta siihen iskee silloin erinalisia kustannuksia, sekä ne kiinteät kustannukset vaikka et tekisi mitään. Esim. tilalle johtavan tien kunnossapito ym. kulut.
Puun hinta vaihtelee samoin on rahan tarpeen vaihtelun kanssa. Ne eivät kulje samaa sykliä, joten voit joutua huonoon rakoon puun myynnin kanssa.
-60 ja -70 luvulla jos omistit 100 ha hyvää metsää, olit miljoonamiehen kirjoissa. Sait kutsuja pankin pippaloihin jonne ei rahvaalla ollut asiaa.
Elit leveästi metsän tuotoilla. Nyt 100 ha:n vuosikasvulla olet köyhyysrajan alapuolella. Näin on MHY:t hoitaneet edunvalvonnan ja valuuttaneet tuoton puun ostajille ja erillaisille välistävetäjille. Metsän omistajan oma työ on osattu ovelasti ulkoistaa muualle ja sen työn arvo omistajan käden ulottumattomiin.
Erillaisia velvotteita on lisätty ja tuotto-"odotukset" kutistuneet samassa suhteessa. Siis miksi omistaa metsää, vaiko siksi, että sitä vaan mainostetaan hyväksi sijoituskohteeksi ilman totuuden pojaa. Mikäli metsän omistaminen olisi viisasta, niin luulisi maassamme olevan jo sen alan miljoona -äärejäkin. Mutta kun nuo miljoonamiehet ovat tehneet miljoonansa muulla bisneksellä eikä metsän tuotoilla.
Tuotto-"odotus"
41
1124
Vastaukset
- keltakaartilainen
"Onko jossain muussa kiinteän omaisuuden omistuksessa yhtä huonoa tuottoa kuin metsämaassa?"
Aloitetaan sillä että kerrot missä muussa kiinteän omaisuuden kuin metsämaan omistuksessa on parempi tuotto.- kustapäässäkaati??
onko sulla ruuvi ihan kii pohja.propussa????
- metsälinen
No, vaikka kesämökissä Saimaan Rannalla, tai lapin lomakohteen lähellä oleva kelomaja. Vuokratuotot / v hakkaa mennen tullen metsän kasvun, vaikka ei koko
vuotta olisikaan vuokralla. Yliopistokaupunkien yksiöt ja kaksiot myös ovat tuottoisia jos et käytä velkarahaa ostaessa. Tosin kerrostaloasunnot ovat irtainta omaisuutta. Näitten hnnat ovat vakaampia kuin tukki-tai kuitupuun hinta. Maapohja
onkin lähes arvoton, kuten taimmikkokin. - paskapäässäkaatti
kustapäässäkaati?? kirjoitti:
onko sulla ruuvi ihan kii pohja.propussa????
Opettele kirjoittamaan, niin vastaan sitten.
- PELLESEKOS
paskapäässäkaatti kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan, niin vastaan sitten.
HEHHHHEEHHHHHEEE
- noku noku
metsälinen kirjoitti:
No, vaikka kesämökissä Saimaan Rannalla, tai lapin lomakohteen lähellä oleva kelomaja. Vuokratuotot / v hakkaa mennen tullen metsän kasvun, vaikka ei koko
vuotta olisikaan vuokralla. Yliopistokaupunkien yksiöt ja kaksiot myös ovat tuottoisia jos et käytä velkarahaa ostaessa. Tosin kerrostaloasunnot ovat irtainta omaisuutta. Näitten hnnat ovat vakaampia kuin tukki-tai kuitupuun hinta. Maapohja
onkin lähes arvoton, kuten taimmikkokin.No paljonkos se tuottoprosentti siinä sinun Saimaan rantamökissä sitten on?
Niin ja huvin vuoksi voit laittaa noitten muittenkin mainitsemiesi kohteiden tuottoprosentit. Siis jos osaat ne laskea oikein ... - noku vaan juu
noku noku kirjoitti:
No paljonkos se tuottoprosentti siinä sinun Saimaan rantamökissä sitten on?
Niin ja huvin vuoksi voit laittaa noitten muittenkin mainitsemiesi kohteiden tuottoprosentit. Siis jos osaat ne laskea oikein ...Ei siinä paljon laskutaitoa tarvita jos mökki maksoi -71 20000 mk ja nyt tontista
on kiinteistön välittäjä arvioinut saatavan 170000 € eli noin 51 kertainen hinta. Kolmessakymmenessä vuodessa rahan arvo noin puolittuu, niin vielä jää 25 kertainen hinta. Onko metsämaasi tuottanut neljässäkymmenessä vuodessa muuta kuin yhden laihan kuusitukin / runko ja luppu kuitupuuta.
Jos ostit -70 luvun alussa 20000 mk:lla metsää, niin lähteekö siitä 170000 € edestä puuta? Ei lähde. - nonu noku
noku vaan juu kirjoitti:
Ei siinä paljon laskutaitoa tarvita jos mökki maksoi -71 20000 mk ja nyt tontista
on kiinteistön välittäjä arvioinut saatavan 170000 € eli noin 51 kertainen hinta. Kolmessakymmenessä vuodessa rahan arvo noin puolittuu, niin vielä jää 25 kertainen hinta. Onko metsämaasi tuottanut neljässäkymmenessä vuodessa muuta kuin yhden laihan kuusitukin / runko ja luppu kuitupuuta.
Jos ostit -70 luvun alussa 20000 mk:lla metsää, niin lähteekö siitä 170000 € edestä puuta? Ei lähde.Jos olet ostanut -70 luvun alussa 20000 mk:lla metsää niin nyt siitä metsätilasta välittäjä on arvioinut saatavan 170000 € eli sillä on 51 kertainen hinta. Ja 30 vuodessa siitä on lähtenyt enemmän markkoja ja euroja kuin siitä sinun mökistä ja tontista.
Vai meinaatko että sinä myyt sen tontin ja mökin erikseen?
Huomaa kyllä että sinulla ei ole mitään käsitystä mitä eroa on tuotolla ja arvonnousulla. - se sama
nonu noku kirjoitti:
Jos olet ostanut -70 luvun alussa 20000 mk:lla metsää niin nyt siitä metsätilasta välittäjä on arvioinut saatavan 170000 € eli sillä on 51 kertainen hinta. Ja 30 vuodessa siitä on lähtenyt enemmän markkoja ja euroja kuin siitä sinun mökistä ja tontista.
Vai meinaatko että sinä myyt sen tontin ja mökin erikseen?
Huomaa kyllä että sinulla ei ole mitään käsitystä mitä eroa on tuotolla ja arvonnousulla.Noku nokulla on kommentit vähän aiheesta ohi meneviä. Jätit tahallaan tuon arvioidun inflaation pois.. Eli 25 kertaisesta tuotosta/"arvonnoususta" puhutaan, eikä 51. Eisillä kaupan kokretisoituessa termillä ole merkitystä, vaan euroilla.
Onko väliä tässä tapauksessa kummalla termillä raha tulee tuotolla- arvon nousulla. Kysymys on sijoitetun pääoman tuotosta joka tapauksessa.
Arvonnousun terminä ymmärrän metsän omistajalle ongelmalisena, kun se on negatiivinen. Kesämökistä olisin saanut vuokratuloja tässä ajassa enemmän kuin siihen sijoitettu pääoma, eli noin 3300€ . Sehän ei ole kuin kymmenen viikon mökin vuokra. Koska "arvonnousu" on ollut hyvä, niin en ole katsonut sen vuokraamisen olevan aiheellista, vaan nauttinut itse mökistäni.
Mökki on sen verran vanha ja tontti arvokas, että mökille ei hintaa haettu.
Mikä on se metsän tuotto, kun siitä putsataan verot, inflaatio ja kulut pois, saati oman työn arvo? Tämä oli se pihvi jota hain. - loppu tulema
se sama kirjoitti:
Noku nokulla on kommentit vähän aiheesta ohi meneviä. Jätit tahallaan tuon arvioidun inflaation pois.. Eli 25 kertaisesta tuotosta/"arvonnoususta" puhutaan, eikä 51. Eisillä kaupan kokretisoituessa termillä ole merkitystä, vaan euroilla.
Onko väliä tässä tapauksessa kummalla termillä raha tulee tuotolla- arvon nousulla. Kysymys on sijoitetun pääoman tuotosta joka tapauksessa.
Arvonnousun terminä ymmärrän metsän omistajalle ongelmalisena, kun se on negatiivinen. Kesämökistä olisin saanut vuokratuloja tässä ajassa enemmän kuin siihen sijoitettu pääoma, eli noin 3300€ . Sehän ei ole kuin kymmenen viikon mökin vuokra. Koska "arvonnousu" on ollut hyvä, niin en ole katsonut sen vuokraamisen olevan aiheellista, vaan nauttinut itse mökistäni.
Mökki on sen verran vanha ja tontti arvokas, että mökille ei hintaa haettu.
Mikä on se metsän tuotto, kun siitä putsataan verot, inflaatio ja kulut pois, saati oman työn arvo? Tämä oli se pihvi jota hain.Noku, noku nimimerkki on täysin pihalla käsitteiden suhteen
Huomaa ettei se tajua mitään koko asiasta. - no johan nyt
se sama kirjoitti:
Noku nokulla on kommentit vähän aiheesta ohi meneviä. Jätit tahallaan tuon arvioidun inflaation pois.. Eli 25 kertaisesta tuotosta/"arvonnoususta" puhutaan, eikä 51. Eisillä kaupan kokretisoituessa termillä ole merkitystä, vaan euroilla.
Onko väliä tässä tapauksessa kummalla termillä raha tulee tuotolla- arvon nousulla. Kysymys on sijoitetun pääoman tuotosta joka tapauksessa.
Arvonnousun terminä ymmärrän metsän omistajalle ongelmalisena, kun se on negatiivinen. Kesämökistä olisin saanut vuokratuloja tässä ajassa enemmän kuin siihen sijoitettu pääoma, eli noin 3300€ . Sehän ei ole kuin kymmenen viikon mökin vuokra. Koska "arvonnousu" on ollut hyvä, niin en ole katsonut sen vuokraamisen olevan aiheellista, vaan nauttinut itse mökistäni.
Mökki on sen verran vanha ja tontti arvokas, että mökille ei hintaa haettu.
Mikä on se metsän tuotto, kun siitä putsataan verot, inflaatio ja kulut pois, saati oman työn arvo? Tämä oli se pihvi jota hain.Ai että tontin arvo olisi noussut 20000 markasta 170000 € ?
Ja mökistä sekä tontistako ei mene mitään veroja ja maksuja ?
Älä nyt viitsi hyvä ihminen tehdä itsestäsi ihan täyttä pelleä ... - sama se
no johan nyt kirjoitti:
Ai että tontin arvo olisi noussut 20000 markasta 170000 € ?
Ja mökistä sekä tontistako ei mene mitään veroja ja maksuja ?
Älä nyt viitsi hyvä ihminen tehdä itsestäsi ihan täyttä pelleä ...Missään vaiheessa en ole maininnut etteikö mökkiin ja rantatonttiin kohdistuisi veroja. Ekaan kysymykseen vastaus, kyllä. Viimeiseen vastus on, että en ole pelle,
Mutta itse taidat olla juuri se peräkammarin poika joka on perinyt metsää,
Iloa ja valoa metsäuskovaiselle. Käy jututtamassa niitä satuolentoja, eli metsää ostaneilla ja sillä omasuutensa luoneilla keijukaisilla. Tule sitten kertomaan kuinka temppu tehdään käytänössä. - no johan nyt
sama se kirjoitti:
Missään vaiheessa en ole maininnut etteikö mökkiin ja rantatonttiin kohdistuisi veroja. Ekaan kysymykseen vastaus, kyllä. Viimeiseen vastus on, että en ole pelle,
Mutta itse taidat olla juuri se peräkammarin poika joka on perinyt metsää,
Iloa ja valoa metsäuskovaiselle. Käy jututtamassa niitä satuolentoja, eli metsää ostaneilla ja sillä omasuutensa luoneilla keijukaisilla. Tule sitten kertomaan kuinka temppu tehdään käytänössä.Et myöskään maininnut miten toteutui tuo sinun mainitsemasi satu 20000 markan mökki muuttui 170000 € rantatontiksi.
Mitä jos kävisit jututtamassa uudelleen sitä satuolentoa joka sinulle tuon arvion teki. Tule sitten kertomaan kuinka tempun teet käytännössä.
Mutta kaikesta huolimatta yritä pahvi herätä vihdoin tuosta ruususen unestasi ... - no johan nyt
no johan nyt kirjoitti:
Et myöskään maininnut miten toteutui tuo sinun mainitsemasi satu 20000 markan mökki muuttui 170000 € rantatontiksi.
Mitä jos kävisit jututtamassa uudelleen sitä satuolentoa joka sinulle tuon arvion teki. Tule sitten kertomaan kuinka tempun teet käytännössä.
Mutta kaikesta huolimatta yritä pahvi herätä vihdoin tuosta ruususen unestasi ...Etpä paljon seuraa kiinteistö markkinoita 170 000 on viellä keski hintainen
- no johan nyt
no johan nyt kirjoitti:
Etpä paljon seuraa kiinteistö markkinoita 170 000 on viellä keski hintainen
170 000 ei todellakaan ole keskihintainen ... MML Kiinteistöjen kauppahintatilasto
- jopas nyt
no johan nyt kirjoitti:
170 000 ei todellakaan ole keskihintainen ... MML Kiinteistöjen kauppahintatilasto
on ranta kiinteistöjä joita myydään miljoonilla, eivätkä ne sijaitse edes Helsingin seudulla. 170 000 on todellakin keskihinta luokassa.
- satusedälle
jopas nyt kirjoitti:
on ranta kiinteistöjä joita myydään miljoonilla, eivätkä ne sijaitse edes Helsingin seudulla. 170 000 on todellakin keskihinta luokassa.
"Ei siinä paljon laskutaitoa tarvita jos mökki maksoi -71 20000 mk ja nyt tontista
on kiinteistön välittäjä arvioinut saatavan 170000 € eli noin 51 kertainen hinta. Kolmessakymmenessä vuodessa rahan arvo noin puolittuu, niin vielä jää 25 kertainen hinta. "
Sen verran tarvitaan kuitenkin laskutaitoa, että ei mene ihan satuilun puolelle.
Rahanarvo on muuttunut siten, että v:n 1975 markka vastaa suunnilleen nykyistä euroa. Ei ole siis lähelläkään 25 kertainen hinta. - -72 asti töissä
satusedälle kirjoitti:
"Ei siinä paljon laskutaitoa tarvita jos mökki maksoi -71 20000 mk ja nyt tontista
on kiinteistön välittäjä arvioinut saatavan 170000 € eli noin 51 kertainen hinta. Kolmessakymmenessä vuodessa rahan arvo noin puolittuu, niin vielä jää 25 kertainen hinta. "
Sen verran tarvitaan kuitenkin laskutaitoa, että ei mene ihan satuilun puolelle.
Rahanarvo on muuttunut siten, että v:n 1975 markka vastaa suunnilleen nykyistä euroa. Ei ole siis lähelläkään 25 kertainen hinta.Ei muuten vastaa. -71 1000 mk kuukausipalkka oli hyvä duunarin palkka, onko nyt 1000€ kuukasipalkka mielestäsi hyvä.
- satusedälle
-72 asti töissä kirjoitti:
Ei muuten vastaa. -71 1000 mk kuukausipalkka oli hyvä duunarin palkka, onko nyt 1000€ kuukasipalkka mielestäsi hyvä.
70-luvun alkuvuosina oli kova inflaatio (öljykriisi) . Vuonna -75 (saattoi olla myös -76) ainakin tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan markka ~ nyky euro.
Muuten v:sta -71 tähän vuoteen ei ole kolmekymmentä vuotta, vaan 43 v. - Jagdpanther
se sama kirjoitti:
Noku nokulla on kommentit vähän aiheesta ohi meneviä. Jätit tahallaan tuon arvioidun inflaation pois.. Eli 25 kertaisesta tuotosta/"arvonnoususta" puhutaan, eikä 51. Eisillä kaupan kokretisoituessa termillä ole merkitystä, vaan euroilla.
Onko väliä tässä tapauksessa kummalla termillä raha tulee tuotolla- arvon nousulla. Kysymys on sijoitetun pääoman tuotosta joka tapauksessa.
Arvonnousun terminä ymmärrän metsän omistajalle ongelmalisena, kun se on negatiivinen. Kesämökistä olisin saanut vuokratuloja tässä ajassa enemmän kuin siihen sijoitettu pääoma, eli noin 3300€ . Sehän ei ole kuin kymmenen viikon mökin vuokra. Koska "arvonnousu" on ollut hyvä, niin en ole katsonut sen vuokraamisen olevan aiheellista, vaan nauttinut itse mökistäni.
Mökki on sen verran vanha ja tontti arvokas, että mökille ei hintaa haettu.
Mikä on se metsän tuotto, kun siitä putsataan verot, inflaatio ja kulut pois, saati oman työn arvo? Tämä oli se pihvi jota hain.Sisäinen korko on parhaimmillaan 4 % ja tollaset metsät on aika harvinaisia... 3-2 jo kaikki tehdään joksenki oikein. Ihan varma en oo mutta kuvittelisin että tossa on inflaatio mukana.
- maassa suomi
aivan, orjuutta omistamisen kustannuksella, olis kirveellä töitä. Siksi yhtiöt myyvät maapohjiaan, lienee kohta että maksat siitä hyvästä että teet työt ja maksat veroa veron päälle, ja muutama herran pelle nostaa taas mioljoona optioita.
- ottoerkki
Ne 60-luvulla metsää myyneet "miljoona miesten kirjoissa" olleet jätti perinnöksi taimikot ja ensiharvennus metsät perillisille.
Jos nyt olisi samassa tilanteessa, että hallussa 100 ha päätehakkuu ( 300 m3/ha ) ikäistä metsää, kyllä se osuuspankki kutsuisi teatteriretkelle edelleen..................- Ranteita pakottaa
Ei ole kuin 40 ha
Mutta puuta on reilut 500 m³
Ihan kohta just alkaa kaatumaan.
Kukaan ei ole kysellyt mihinkään - ottoerkki
Ranteita pakottaa kirjoitti:
Ei ole kuin 40 ha
Mutta puuta on reilut 500 m³
Ihan kohta just alkaa kaatumaan.
Kukaan ei ole kysellyt mihinkäänMeneekö puurahat varmasti ossuuspankin tilille.......
Täällä pankin sijoitusneuvoja soitaa takuu varmasti, pyytää sijoitusiltaan ja pienelle iltapalalle, jos "mehtärahat " vähänkin kauemmin makaa tilillä . - Ranteita pakottaa
ottoerkki kirjoitti:
Meneekö puurahat varmasti ossuuspankin tilille.......
Täällä pankin sijoitusneuvoja soitaa takuu varmasti, pyytää sijoitusiltaan ja pienelle iltapalalle, jos "mehtärahat " vähänkin kauemmin makaa tilillä .Menee,mutta aika nopsaan siirtyy muualle
- ottopoika
Ottoerkille kysymys. Kellä sellaista metsää on, mistä lähtee 300 kiintoa tukkia / ha /
vuosi? Ekiä sekään tekisi kulujen jälkeen kuin 10000 €. Siis köyhyysrajan alapuolella olisit. - Aivan eri mieltä
Olen nyt aloittajan kanssa aivan erimieltä. Jos olisin tiennyt aikanaan metsänomistuksesta jotakin niin olisin ostanut paljon metsää. Ostin 14 vuotta sitten n. 40ha metsää, nyt olen myynyt sitä vähintään osohinnan verran ja minulla on varmasti heti myyntikelpoista metsää ostohinnan verran. Olen ojittanut siitä monta kilometriä josta olen maksanut alle 1000€. Kemera tukia olen saanut metsänraivaukseen, tähän ojitukseen lähes sen verran mitä niihin on mennyt rahaa. Paras sijoitukseni, heti kun löydän sopivan palstan ostan lisää.
- mustikkametsä
En usko, että metsästä pystyy myymään 14v välein puuta palstan ostohinnan verran ja vielä jää kasvavaa puustoa. Jos näin olisi, niin minäkin ostaisn metsää.
Siinä vaan olisi sellainen ongelma, että ei tahtoisi löytyä myyjiä.- joo.
Samaa mieltä. Ainakin jos pieni, normaali metsätila kyseessä. Jos omistat vaikka 10 tai 20 ha:a niin se on nopeasti hakkailtu eikä siellä mitään 14 v hakkailla ja saat odotella metsän kasvua vuosikymmeniä, työtä ja rahanmenoa on.
- Aivan eri mieltä
Ei luonnollisestikaan, mutta metsääni on tehty yksi isompi aukko, sitten tuuli kaatoi toisen pienen aukon ja kaikki muu on harvennushakkuun tulosta. Nyt on kolme eri lohkoa täysin korjuu kypsää puuta myyntiin tarvittaessa. Samoin harvennettavaakin alkaa olla joissain lohkoissa.
Se on tosi että nyt metsä on aivan eri hinnassa kuin 14v. sitten ja oikealla hinnalla ei tahdo ostettavaa olla kun nyt rahamiehet hakevat sijoituskohteita. - vain kaartilainen
Aloittajalle (ja muillekin) tiedoksi, että MHY ei ole mikään edunvalvontajärjestö.
100 hehtaarin omistajan köyhyys ei siis ole MHY:n vika, koska puun hinta muodostuu maailmanmarkkinoilla.- ei ole ei
Paikallinen MHY:n mies lupasi 0,50 € enemmän kuutiolle mitä puun hinta on maailmanmarkkinoilla kun laitan nimen valtakirjaan.
- 3+18
ei ole ei kirjoitti:
Paikallinen MHY:n mies lupasi 0,50 € enemmän kuutiolle mitä puun hinta on maailmanmarkkinoilla kun laitan nimen valtakirjaan.
Mihin valtakirjaan............d.........nii ja paljonko on se puun maailmanmarkkina hinta esim euroissa /m3 ?
- hinnasta se on kiinn
Hinnasta se on kaikki kiinni. Vapailla markkinoilla metsäpalstojen hinnat ovat yleensä hurjia. Kauan saa oottaa että omansa saa pois. Taimikoita myydään kovalla hinnalla. Prosenttituotto minusta ainakin matala.
- saha soi
Metsässä on kyse tunteesta ja perimisjutuista, ne on eri asioita.
Sitten jos ulkopuolelta ostat, niin pitää verrata työn määrääkin. On monia sijoitusmuotoja joissa ei tarvi raivaussahalla mennä tunnista toiseen pitkin mäkiä. - korpiviloshovi
Kova metsämaan hinta ei johdu hyvästä tuotto-odotuksesta, vaan negatiivisesta reaalikorosta jota pankit nykyisin maksavat. Osakesijoittamiseen liittyy tappioitten realisoitumismahdollisuudet, joita metsämaata hallaajat karsastaa. Johtuu kai siitä, että ei osata laskea metsän menopuolta, vaan tulopuoli unohtaen inflaatio.
- seko nalle
Miettikääs tätä kiinteistö vero sekoilua.
Ehdotus 25 e/ ha aivan järjetöntä.
tuotto on noin 100e/ha vuodessa siitä menee jo pääomaveroa 30%
jää 70e - 25e/ joka vuosi kiinteistö veroa muut kulut päälle.
Siis esim: 50 ha x25e = 1250e puhdasta veroa joka vuosi !!!!!!!!!!!!!!!!
Tarkoittaisi että joka kymmenes vuosi olisi hakattava pelkästään veroihin yli 2 ha päätehakkuuta saadakseen ne maksettua !!!!!!!!!!!!!
olisi täysi katasrofi mitä tapahtuisi metsä markkinoilla / puun hinnalle. - nalle on järkimies
seko nalle kirjoitti:
Miettikääs tätä kiinteistö vero sekoilua.
Ehdotus 25 e/ ha aivan järjetöntä.
tuotto on noin 100e/ha vuodessa siitä menee jo pääomaveroa 30%
jää 70e - 25e/ joka vuosi kiinteistö veroa muut kulut päälle.
Siis esim: 50 ha x25e = 1250e puhdasta veroa joka vuosi !!!!!!!!!!!!!!!!
Tarkoittaisi että joka kymmenes vuosi olisi hakattava pelkästään veroihin yli 2 ha päätehakkuuta saadakseen ne maksettua !!!!!!!!!!!!!
olisi täysi katasrofi mitä tapahtuisi metsä markkinoilla / puun hinnalle.No katoppas jos Buntan-poka Nalle sais suomalaisten metsät verolle niin se odottelis jonkun aikaa että metsänomistajat köyhtyis. Sitten tämä Nalle ostais köyhtyneiltä metsänomistajilta maat pois pilkkahintaan. Tämän jälkeen Nallen kokoomuslaiset kaverit justeerais taas verottomaks nämä maat ja puunmyynnille hyvät tukiaiset. Nallella on aina ketunhäntä kainalossa näissä sen jutuissa. Muistelkaapa kuka nostaa Suomessa eniten maataloustukiaisia, Ruotsissa niilläkin rahoilla on hyvä pelailla verottomia pelejä.
- totta...
nalle on järkimies kirjoitti:
No katoppas jos Buntan-poka Nalle sais suomalaisten metsät verolle niin se odottelis jonkun aikaa että metsänomistajat köyhtyis. Sitten tämä Nalle ostais köyhtyneiltä metsänomistajilta maat pois pilkkahintaan. Tämän jälkeen Nallen kokoomuslaiset kaverit justeerais taas verottomaks nämä maat ja puunmyynnille hyvät tukiaiset. Nallella on aina ketunhäntä kainalossa näissä sen jutuissa. Muistelkaapa kuka nostaa Suomessa eniten maataloustukiaisia, Ruotsissa niilläkin rahoilla on hyvä pelailla verottomia pelejä.
Juuri niin, osuit asian ytimeen.
- huono vitsi ?
25 e /ha täytyy olla vitsi, jos joku ehdottanut.
Keskimääräinen tuotto Suomessa on jotain 80 e /ha/ v . 40e/ ha -tuottoalueella
esim. jo ihan mahdoton lisäkustannus.
Mutta voi olla tosiaan tarkoitus "siirtää" metsänkasvatusmaat uusille omistajille halvalla.- toivotaan vitsiä
joo, maastullissa oli mainittu, tuntuuhan se kaupunkilaiselle pikku rahalle, mutta metsän katteella olisi tuho edessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232592- 632478
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062300- 341559
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381552- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371452- 281250
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201206- 951171