Roskapussien ostaminen

el kuutti

Kävin eilen lähikaupassa ostamassa evästarpeita alkavaa työviikkoa varten. Samalla reissulla nappasin hyllystä mukaani rullallisen mustia roskapusseja, joita olen jatkuvasti käyttänyt sekajätteen keräämiseen kotona. Myöhemmin illalla, kun asensin taas uutta pussia tiskialtaan alla kaapissa sijaitsevaan jäteastiaan, valveuduin pohtimaan, että minkä ihmeen takia ostan muovisia roskapusseja. Kaupassa asioidessani en koskaan ota kassalla muovikassia, se on opetettu minulle pienestä asti. Muovin kuluttaminenhan on yksi maailman suurimmista synneistä, eli mikä eteen? Onko sinulla ratkaisu jätteiden keräämiseksi siistillä ja valistuneella menetelmällä ilman muovia? Joojoo, tiedän että voi muovia säästää monella muullakin tavalla, olisin kiinnostunut kuulemaan myös muista vaihtoehdoista, se oli ehkä se pointti tässä.

3

238

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kassifani

      Asia on tavattoman laaja ja monipiippuinen, eikä sitä voi tällaisessa yhteydessä voi laajasti käsitellä, siinä menisi ikä ja terveys. Ehdotan kuitenkin, että voit hankkia roskapussit, ainakin toistaiseksi, esim. Lidlin muovipussienkeräyspisteestä, siitä pullonpalautusautomaatin vierestä. Näin annat pussille vielä yhden uuden käyttökerran. Muovipussien ja -kassien käyttö jätteiden keräykseen on järkevää eikä ole mielestäni mikään synti niin kauan, kuin öljyä käytetään polttoon lämpöenergian lähteenä. Jo kymmenestä öljylitrasta voidaan jalostaa noin 7 kg pe- tai pp -muovia, mietippä kuinka monta mitättömän kevyttä muovipussia tai -kassia siitä saadaan, kassi palvelee monta käyttökertaa ja lopuksi poltetaan lämpöenergiaksi!

    • el kuutti

      Silti vuodessa kuluu yli kuusi miljardia litraa öljyä pelkkien muovikassien valmistukseen, eli tästäkin pienestä purosta syntyy aika suuri virta. Veikkaan, että jos hypoteettisesti jokainen maailman asukas uusiokäyttäisi pussinsa, muovipusseihin käytettävän öljyn osuus voisi pudota reippaasti alle puoleen tuosta. Ja mitä tulee kassien energiaksi jalostamiseen, niin suuressa osassa maailmaa pussit vaan dumpadaan jonkun takapihalle tai poltetaan jätekokossa. No onhan sekin lämpöenergiaa, mutta oikeasti hyödynnettäväksi sähköksi tai lämmöksi päätyy 0,1% kasseista.

      • kassifani

        Varmaan suuressa osassa maailmaa pussit tosiaan dumpataan minne dumpataan, iso osa joutuu tuulen lennättämänä meriinkin. Ei kai tässä sentään voi ryhtyä koko maailman jätehuoltoa ällistelemään? Suomessa on kuitenkin suurimmalla osalla kotitalouksista, paikallisista jätehuoltoyhtiöistä riippuen, mahdollisuus toimittaa, jos vähänkään löytyy viitseliäisyyttä asiaan, muovikassit ja muut muovijätteet polttoon jätehuollon kautta. Näin on ollut esim. täällä määrätyllä pohjanmaan alueella jo pian parikymmentä vuotta, suorastaan velvoitteena. Ikävä kyllä pääkaupunkiseudulla parikymmentä vuotta on käytetty Ämmässuon kaatopaikan rakenteluun pohjoismaiden suurimmaksi lajissaan. Toki sen suunnattomasta jätemassasta hyvin pieni osuus koostuu muovipusseista ja -kasseista. Omat jätemuovipussini ja -kassini päätyvät Ahlholm Oy:n voimalaan polttoon SATAPROSENTTISESTI !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe