Mielästäni turhaan syytetty

Ottaa päähän

Haluaisin kysyä mielipidettä; sukulaiseni tekevät minusta syntipukkia. Olen ollut yksinhuoltaja, pojalleni ei ollut isää. Tähän sukulaismiehet eivät apua antaneet. Poikani
on 39-v, ollut aina kiltti ja mitään kovaa kuria ei ole tarvinnut pitää. Suhteemme on ollut lämmin ja omalla tavallaan kaverillinen. Olen tukenut poikaani paljon, mutta paljon hän on myös itse saanut yrittää ja kärsiä syyttä. Poikani asuu vielä kanssani, koska sopivaa naista ei ole löytynyt. Poikani on tavallaan sairas, mutta ei periksiantaja, ilman sukulaismiesten tukea hän jaksaa yrittää. Ja on aina valmis auttamaan minua.
Veljeni perheessä yksi lapsi on lesbo, toisen lapsi kuoli ja muuten kolmas lapsi ei menesty. He eivät ole kovin yritteliäitä ja luultavasti kovempi kuri ajoi heidät kodista pois.
Joka kerta minua syytetään, ettei vanhemmat ole kavereita lasten kanssa. Omaa napaa ovat sukulaiseni ajatelleet eikä poikani seura aiemmin kelvannut, ei serkuille eikä muille perheen miehille. Poikani on kokenut kovia, koska isä ei häntä koskaan tukenut eikä puolustanut ja sen sukulaismiehet tietävät. Mitä tehdä?

2

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vääränlaista hoivaa

      Mitä pitäisi tehdä? Täysi-ikäinen mies hoitaa asiansa ilman sukulaismiesten ja -itukea ja kannustusta.
      Kuinka moni ihminen on lähtenyt omilleen soraan koulun penkiltä.

      Itsekin olet nuoresta pitäen yksinhuoltajana selviytynyt. Suosittele toki pojallesi yksin asumista. Hän jää aivan tuuliajolle, kun sinusta joskus aika jättää, kun hän ei osaa asua yksikseen ja tulla toimeen omillaan. Olet ilmeisesti sitä mieltä, ettei hän selviä ilman naisen hoivaa. Itse olet hänet sellaiseksi kasvattanut.

      Jos hän tarvitsee apua terveydellisistä syistä, niin se on hoidettava hänen parhaakseen nyt heti.

    • kovaa ja korkealta

      Tuolla tavalla niitä reppanoita peräkamaripoikia tulee..Nyt mies(mieshän hän on) muuttamaan mamman helmoista pois ja terveysasiat paremmallle tolalle.Jos äiti tekee itsestään niin korvaamaaoman vielä aikuisiässäkin-nämä reppanat on totaalisen avuttomia kun äitistä aika jättää.Tee palvelus hänelle ja anna itsenäistyä.Turha sukulaisia syytellä-katse omaan pesään ensin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2734
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1111
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      42
      839
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe