Tommi Kinnunen : Neljäntienristeys

peksu.makela

Kuinka katetaan vuosisata, kolme, neljä sukupolvea henkilöitä ja ajan tapahtumia kattavasti ja jaarittelematta. Siinäpä haastetta. Päätalon Kallelta meni sivuja 16 000 vaikka keskittyi vain itseensä. Kinnusen tapa kirjoittaa on toinen kuin Iijoen turisijan. Hän leikkaa ja hyppää välillä kymmeniä vuosia. Kertojina sukupolvien ketju naisia Kuusamoksi tunnistettavassa kirkonkylässä. Kaiken aloittaa nuori kätilö Maria jo 1800-luvun lopulla. Silloin kun on pakko tehdä mitä ei osaa. Eihän pitäjän mökkeihin kätilöä haetettu kun vasta omien taitojen ja naapurin muorien osaamisen loppuessa. Eli jokainen synnytys on vaikea.

Joitain tapahtumia valotetaan hieman ristiin kätilön aviottoman Lahja-tyttären kokeman kautta. Äitinsä tapaan Lahja haluaa olla itsenäinen ja omavoimainen ihminen. Elinkeino löytyy valokuvaajan ammatin oppimisesta ja harjoittamisesta. Vakaa vanhalestadiolainen yhteisö ei hyvällä katso liian etevää naista, joka ylentää itsensä miesten rinnalle.
Kätilöäiti on kylillä kulkiessaan kehoittanut raskauksien riuduttamia äitejä potkimaan munille sänkyyn pyrkiviä ukkojaan. Ei niistäkään puheista kiitellä.

Lahjan puoliso, maailmaa nähnyt sotasankari Onni saa kertoa lyhyen tarinansa naisten hallitseman talon rakentajana ja syvästi onnettomana miehenä.

Taloilla on kirjassa suuri symbolimerkitys. Maria rakennuttaa kylän pisimmän talon vain haihtumaan savuna ilmaan sodan loppuvaiheessa. Tilalle Onni rakentaa anopilleen, vaimolleen ja lapsilleen kaikkein korkeimman rakennuksen, jonka harjan ylittää vain kirkko. Katkerien, onnettomien ihmisten talon jonne liki mykät asukkaat eristäytyvät maailmasta ja toisistaan.

Vasta kolmas sukupolvi, Lahjan Johannes-pojan Kaarina-vaimo tuo jonkinlaista lämpöä taloon. Yhteisön yhdenmukaistava painekin lie hieman laantunut ja Janten lakia ei joka ilta lueta eheytyskokouksissa.

Kinnusen tapa kirjoittaa on lukijalle vaativa ja palkitseva. Ei pitkiä sepustuksia, ei kaikentietävän kertoja selittelyä vaan nopea leikkaus yhteen tapahtumaan ja tilanteeseen. Merkitykset ovat mukana kun tarkoin aistein lukee ja tietää jotain senaikaisesta maailman menosta. Vuoden kierron kuvaajana ja luonnon ilmiöiden välittäjänä Kinnunen on oiva.

Kinnusen esikoisromaani on mielestäni vuoden lupaavin tulokas. Jotain samaa kuin toissavuotisessa Ollikaisen Nälkävuodessa olen tunnistavinani. Jos luet vuodessa vain yhden uuden kotimaisen niin rohkenen suositella tätä.

12

2524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vuoden hypetys

      "Ei pitkiä sepustuksia, ei kaikentietävän kertoja selittelyä vaan nopea leikkaus yhteen tapahtumaan ja tilanteeseen."

      Ei kaikentietävän kertojan selittelyjä, ei nopeita leikkauksia yksiin tapahtumiin ja tilanteisiin.
      Siitä tuntee taitavan kirjoittajan.

    • Sofinna

      Kiitos, kiinnostava arvostelu. Pitää varmaan käydä kirjastosta lainaksi.

      • Vuorenpeikkolainen

        Ei tullu Finlandiaa. Pääsi toki hyvään seuraan jo ehdokkuudella.


    • Onkelman

      Turun tuhdin pojan kirjan mainostaminen tukehtui omaan pöhinäänsä.

    • Oli elämys lukea

      Oli arvostelun kirjoittanut henkilö kuka tai mikä tahansa, niin itse ainakaan en olisi pystynyt parempaan. Luin kirjan hiljan loppuun, ja tässä selailin asioita ja tapahtumia vielä uudelleen pikakaertauksella.
      Luen suhteellisen vähän itselleni uusien kirjailijoiden tuotoksia, ja tämänkin löysin erään viime keväisen aikakauslehden kesälukemissuosituksista.

      Lukukokemus oli erittäin intensiivinen, vaikutuin - sekä tapahtumien että henkilöiden kuvauksesta. Jäin kuitenkin miettimään paria Onniin liittyvää seikkaa. Juonenpaljastuksia pelkäävän kannattaa ehkä jättää lukematta loppu viestistäni.

      Minulle ei käynyt selväksi, mistä kellarissa tapahtunut sairauskohtaus juontui. Oliko kyse epilepsian puhkeamisesta (suuvaahtoineen) vai masennuksen /lääkityksen aiheuttamasta tuskasta ja/tai mahdollisista sivuvaikutuksista? Entä hänen kuolemansa, se jäi myös epäselväksi,eli mitä tapahtui käsikädessä kulkemisen yhteydessä/jälkeen.miten Onni kuoli?

      Kuoliko Maria muuten savuun, ahmimiseen vai "luonnollisesti" sydämen väsymiseen?

      Kaikkiaan kirja oli minmulle elämys, jota suosittelen nyt itseäni vielä vähemmän lukevalle puolisolleni. Seuraavat joulun ajan /lomamatkan lukemiset kuluvat erilaisessa tutummassa kontekstissa dekkarimaailmassa. Mielelläni seuraan kuitenkin lukuvinkkejä, ja tuo Nälkävuosi voisi ehkä olla yksi uusi tulevaisuuden lukukokemus.

      Itse koen ns. tavallisena, en aktiivisena, kirjallisuuden harrastajan", että kirjoja ilmestyy hirvittävän paljon, ja huomion saa yleensä jo valmiiksi tähdiksi nimetytyt kirjailijat, joita sitten tulee joskus kokeiltua - ja joista moni on ollut minulle liian vaikea esim. valitettavasti esimerkiksi sellaiset nimet kuin Tervo, Snellman, Hassinen, Rönkä jne. Pidän ehkä enemmän sellaisista perinteisemmistä, kodikkaista, kerronnoista kuten Hirvisaari, Linna, Tenhunen Eeva, Nevalainen Liisa tai Lehtolainen.

    • massrexxxx

      Ei tullut ede Ruunebergia.
      Toivottavasti tämä vuosi on alku uudelle lahjomattomalle ajalle. Lehtijuttumainostaminen ei palkintoraateihin enää vaikuta.

    • tonnetänne

      En jaksanut lukea alkua pitemmälle, tekstin rakenne oli rikottu. Ensin kappale sitä, sitten takauma tänne, sitten jo mentiinkin sinne, tänne, tonne. Ei tarvi olla yksioikoista kronologista tekstiä, mutta tätä en jaksanut, vaikka tartuin kirjaan suurin odotuksin.

    • Vuorenpeikkolainen

      Menestyksellä mukana vuoden Bonnier-palkituissa!

    • EinoTeppo

      Todella hyvää kerrontaa. Rakenne erittäin onnistunut. Joissain kohdin tämän päivän asennekasvatus hieman nousee pintaan, mutta ei kuitenkaan riko tyylikästä kokonaisuutta.

    • sampoa

      Äikänlehtori matkkii oppilaitaan. Kirjoittelee lyhyitä aineita /välähdyksiä ja kokoaa niistä kirjan. Helppoa kun ei tarvitse pitää kirjassa jännitetettä millään tasolla.

    • Anonyymi

      Tämä tommi kinnusen Kirja oli kyllä pettymys. Kirja on täynnä virheitä niin kielessä kuin asioissakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe