Ymmärrän itsekin, että ruokakaupassa käyminen ja hampaiden peseminen päivittäin ei ole paljon vaadittu. Maailmassa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka luopuisivat oikeasta kädestään, jos vain saisivat elää tavallista elämää, joihin mm. nuo arjen toimet kuuluvat.
Minua kuitenkin tympii todella pahasti esim. lähteä kauppaan ja pestä hampaat. Tunnen suurta tyytymättömyyttä, kun on laitettava kengät jalkaan ja käveltävä kadun poikki lähikauppaan: se vaivannäkö, tuotteiden valitseminen, kassalla asiointi, ne samat kadunkulmat, ne samat naamat, joita aina tulee vastaan.....
Joskus olen niin pahalla tuulella kauppaan lähtiessäni, että huudan ääneen, kiroan, itken, potkin tavaroita lattialla. Joskus taas olen filosofisemmalla tuulella ja silloin rakentelen mielessäni erilaisia teorioita perusteluksi sille ajatukselle, ettei kaupassa käymisessä ole mitään järkeä ja koko elämän ja olemassa olemisen sietäisi päättyvän, koska ihmiselämä on kaikin puolin vailla merkitystä. Pelkkä arkinen kaupassa käynti kirvoittaa näin synkät ajatukset!!
Arki tympäännyttää, puuduttaa minua, tekee minut jatkuvasti tyytymättömäksi, aiheuttaa kärsimystä. Minulla ei kuitenkaan ole riittävästi luonteen lujuutta, voimia, motivaatiota, tahtoa ja rahaa muuttaakseni arkisia kuvioitani. Olen jumissa näissä tyytymättömyyttä aiheuttavissa rutiineissani. Pakkohan minun on kaupassa käydä, että saan ruokaa!
En tunne olevani masentunut. Tunnen, että elämäni nyt vain on tällaista puuduttavaa, eli että tilani johtuu olosuhteista eikä psyykkisestä häiriöstä, välittäjäaineiden epätasapainosta tms. Tänään kuitenkin aloin miettiä, että onkohan minulla sittenkin mielialahäiriö, masennus? Mitä te masentuneet sanoisitte, kuulostavatko ongelmani tutuilta?
Minua kuitenkin tympii todella pahasti esim. lähteä kauppaan ja pestä hampaat. Tunnen suurta tyytymättömyyttä, kun on laitettava kengät jalkaan ja käveltävä kadun poikki lähikauppaan: se vaivannäkö, tuotteiden valitseminen, kassalla asiointi, ne samat kadunkulmat, ne samat naamat, joita aina tulee vastaan.....
Joskus olen niin pahalla tuulella kauppaan lähtiessäni, että huudan ääneen, kiroan, itken, potkin tavaroita lattialla. Joskus taas olen filosofisemmalla tuulella ja silloin rakentelen mielessäni erilaisia teorioita perusteluksi sille ajatukselle, ettei kaupassa käymisessä ole mitään järkeä ja koko elämän ja olemassa olemisen sietäisi päättyvän, koska ihmiselämä on kaikin puolin vailla merkitystä. Pelkkä arkinen kaupassa käynti kirvoittaa näin synkät ajatukset!!
Arki tympäännyttää, puuduttaa minua, tekee minut jatkuvasti tyytymättömäksi, aiheuttaa kärsimystä. Minulla ei kuitenkaan ole riittävästi luonteen lujuutta, voimia, motivaatiota, tahtoa ja rahaa muuttaakseni arkisia kuvioitani. Olen jumissa näissä tyytymättömyyttä aiheuttavissa rutiineissani. Pakkohan minun on kaupassa käydä, että saan ruokaa!
En tunne olevani masentunut. Tunnen, että elämäni nyt vain on tällaista puuduttavaa, eli että tilani johtuu olosuhteista eikä psyykkisestä häiriöstä, välittäjäaineiden epätasapainosta tms. Tänään kuitenkin aloin miettiä, että onkohan minulla sittenkin mielialahäiriö, masennus? Mitä te masentuneet sanoisitte, kuulostavatko ongelmani tutuilta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitäpäs jos kokeilisit elämistä 5 vuoden ajan esim Intian slummeissa jossa energian (tai sen vitutuksen tunteen) voisit suunnatta ihan vain elossa pysymiseen?
Täällä hyvinvointivaltiossa järjestelmä on rakennettu niin, että joku sinunkinlaiset koppaa kiinni ja huolehtii perustoimeentulon jonka turvin on turvallista masennella.
Ihan hyvin voisit kokeilla irtiottoja arjesta alkeellisissa oloissa.
Voisi tehdä ihan hyvää.. voisit suunnata tuollatavoin ajattelumallisi ihan uusiin ulottuvuuksiin.
Minulla ei ole luonteenlujuutta ja rahaa tuollaisiin irtiottoihin. Sitäpaitsi, kuten kirjoitin, ei minulla ole kyse siitä, etten jo nyt tietäisi, että maailmassa on satoja tuhansia ihmisiä, joille minun arkeni olisi unelmaelämää. Joten ehdottamasi irtiotto ei lopulta opettaisi minulle mitään, mitä en jo ymmärtäisi. Sen saldo olisi plus miinus nolla.
Tässähän ei ole nyt muuta jarrua kuin omat päätelmäsi ettei irtiottoja arjesta alkeellissa oloissa tulisi onnistumaan.
Minä en ilkeile tai vitsaile, kun ehdotin sinulle lähtöä Intiaan tms.
Mieti sitä, sillä kaiken tuolla kokemasi jälkeen tämä harmaa tavallinen arki kaupassa käyden ja lenkkitossujen nauhoja sitoen tuntuu seuraavat vuosikymmenet ihanan turvalliselle.
Elämäsi kurjuus johtuu siitä, että pyörit liikaa itsesi ympärillä. Olet tilanteessa jossa mikään ei tunnu miltään.
Toinen vaihtoehto on voittaa paljon, paljon rahaa jolloin voit toisella tavalla löytää elämän peruskysymyksiin vastauksen.. mutta tätä vaihtoehtoa jopa minäkin pidän aika utopisena.