Kansakoulun kokous

Uinti ja puinti

Olipa tässä viime kesänä juuri kesäkuun alun kuumina päivinä vanhan kansakoulumme jäähyväis kokous. Taas loppui koulu pieneltä paikkakunnalta kun oli liitytty suurempaan kuntaan. Meitä ensimmäisiä oppilaita oli vain muutama kun kuuluimme sota-ajan pieniin ikäluokkiin. Juhlallisuuksien jälkeen lähdimme ajelemaan kotikylän ihanaan rantaan joka oli ihme kyllä säilynyt mökittömänä. Kun oli kuuma niin teki toki mieli uimaan. Meitä oli autossa minä ja kolme naista. Olimme lapsena aina rippikouluikään useimmiten uineet alasti niin ettei ollut vallan tavatonta että voitaisiinko nytkin. Naisväki muodon vuoksi vähän empi ja syytti kilojaan mutta niitähän oli kaikilla. Sanin että menkää vaan ensiksi veden peittoon niin minä tulen perästä. Alasti kävelin hitaasti matalaan veteen ja siellähän ne vedeneidot loiskivat tissit heiluen vettä toistensa päälle kuin lapsena ennen , taisi siinä kampaus kastua. Kun menin lähemmäs niin huomasin että kullini alkoi seisomaan. Oli leskimies enkä ollut nähnyt alastonta naista vuosiin. Siitäkös hihitys alkoi mutta nminä reippaasti osallistuin vesisotaan oma heiluvani kanssa Uitiin pitkään kun vesi oli helteessä lämmennyt. Tein saman tempun kun pojankloppina, kelluin ja siinähän kullini nousi pystyyn kuin masto ja Ritva joka teki sen myös noin 50 vuotta otti kullista kiinni kädellä ja hinasi kuin proomua. Ei ollut pyyheliinoja matkassa mutta sileällä kalliolla pötkötellen kuivuimme pian. Titenkin piti maata myös selällän että mahapuoli kuivui ja silloin näkyi alastomien naisten pillunkarvatkin niin ettei minulla ollut mitään vaikeuksia pitää kullini seisomassa. Koska Ritva oli myös menossa Helsingin suuntaan niin oli aivan luonnollista että hän pääsi minun autossani bussin sijaan. Ajelimme Vahaa tietä Salosta Hesaan päin ja pysähdyin Lhnajärven paikkeilla kun siinä oli pikku laqmpi jossa olin joskus käynyt uimassa. Niinpä me menimme uimaan ja sen jälkeen tapahtui se mikä nuoruusvuosina oli jäänyt tekemättä eli ruvettiin siinä rantapuskissa nussimaan. Oli siinä vähän ruohoa alla mutta kyllä se varmaan tuntui hänen perseensä alla kun reippaasti työsin mulkkua pilluun. Kumpikaan meistä ei huomannut että sinne oli tullut myös kaksi pyöräretkellä olevaa tyttöä mutta he kyllä lirenevät nähneet ylepää kun laari laari laa ja vaari pani vaan. Huomasimme heidät kun olimme taas uimassa ja toivotimme tervetulleeksi veteen. Ja kas kummaa, tytöt tulivat alasti ujostelemaatta uimaan ja kyselivät nauraen että oliko ihana hetki. Ja niitä hetkiä on tullut sen jälkeenkin, ei tosin aina panna mutta usemmiten ainakin tehdään ruokaa ja syödään alasti ja kyllä sitä ripsipiirakkaa ja penis patonkia jälkiruoaksi maistellaan.

1

5637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikku laqmpi

      Sota-aikana syntynyt oli n 50 vuotta sitten kansakoulussa???
      Ja tarina on tosi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe