Töihin meno pelottaa, apua?

Olen pätkätyöläinen ja kyllä aina uuteen paikkaan meno pelottaa. väsyttää, on tympeä mieli. Sitten kun toimeen pääsee, ei se niin kauheaa ole.

Käy lääkärin juttusilla kertomassa, että pelkäät sosiaalisia tilanteita. Saat lääkkeeksi Propralia, joka helpottaa jännitykseen. Suosittelen!

Kiitos vastauksista.

Viime yönä en saanut nukutuksi kuin pari kolme repaleista tuntia. Valitin unissani, näin houreisia unia siitä, että olen uudessa harjoittelupaikassani ja minulle annetaan tehtäviä ja ohjeita, joita en ymmärrä tai jotka heti unohdan ja yhdessä vaiheessa lähtiessäni hoitamaan yhtä tehtävää huomasin, että kenkäni ovat hävinneet johonkin ja kun etsin kenkiäni, hävitin tärkeän paperin, joka minulle oli annettu..........

Olen nyt tosi väsynyt ja aina välillä itken pelosta ja ahdistuksesta.

Vähän aikaa sitten minulle kuitenkin tuli sellainen hetki, että pärjään kyllä ja ettei minun tarvitse pelätä, jos vain päätän, etten pelkää. Se oli omituinen "ajatusten kirkastumisen hetki", mutta se meni nopeasti ohitse, kun taas pelko ja ahdistus vyöryivät päälle. Voisinko jotenkin harjoittelemalla vahvistaa tuollaista kokemusta, etten pelkääkään? Pystyisinkö ehkä tahdonvoimalla nujertamaan pelon, jos oikein yrittäisin?

Miksi en vaan voi olla niin kuin melkein kaikki muut ihmiset, jotka jännittävät uusia tilanteita juuri sopivasti, niin että siitä on hyötyä keskittymiselle ja suoriutumiselle?? Miksi minusta tuli sellainen, että pelkään suunnattomasti ja koko elimistöni saa rajuja oireita ja kaikki minussa suistuu pois raiteiltaan ja siten häiritsee keskittymistä ja suoriutumista?

Pelko näyttää kuluttavan energiaasi suunnattomasti.

Osaisitkohan ajatella että KOKEILET,jos tuntuu ylivoimaiselle,olet ainakin kokeillut.

Nuo kirkkaat hetket ovat mahtavia!Siitä tietää että sinulla on sisälläsi voima ettet pelkää!Joten sinulla on kuin onkin mahdollisuus pärjätä, kunhan saat lisää noita kirkastumisen ja pärjäämisen kokemuksia.

Ei sinun tarvitse olla täydellinen,ota pieniä tavoitteita, ensin ihan sinne työharjoitteluun menon.Kun olet siellä,olet jo onnistunut menemisessä :)

Ei kukaan odota sinulta uutena,vieraassa paikassa osaamista heti.Sano siellä reippaasti tai vaikka vähemmän reippaasti että tämä kaikki on sinulle uutta ja jännittääkin,voit saada hyvinkin mukavan ja tukevan vastaanoton.

Etukäteen jännittäminen ja pelkääminen sellaista mitä ei ole edes vielä tapahtunut syö sinua leijonan lailla.

Jos pystyt keskittymään hetkeen,se helpottaa.

Esim.illalla ennen ensimmäistä työpäivää ajattele:Olen tässä omassa sängyssä,oman peiton alla,minulla ei ole mitään hätää.Aamulla kahvilla lähtiessäsi:Juon aamukahvia,edelleen ei mitään hätää,mikään ei uhkaa tässä ja nyt.

Muistele sitä kirkastumisen,pelottomuuden ja pärjäämisen tunnetta ja päätä että saavutat sitä päivä päivältä yhä enemmän.

Oikein kovasti tsemppiä ja ja rohkeutta, jotenkin viesteistäsi kuvastuu että tulet kyllä pärjäämään ja selättämään vaikeat hetket :)

Mulla on ihan sama ongelma. Pelkään mennä töihin. Mulla on muutamat opinnot menneet sen takia mönkään. En ole pystynyt olemaan harjoitteluissa ja sitten olen lopettanut koko koulun. Pakoon juokseminen on ollut itsellä keino päästä tilanteesta mutta se on pidemmän päälle lisännyt pelkoa ja häpeää siitä ettei pysty työelämään. Lisäksi joutuu vielä miettimään sitä mitä muut ajattelevat... vaikkei se loppujen lopuksi mitään merkkaakkaan.

Itse pelkään ihan hirveästi että mokaan työssä siten että siitä koituu seurauksia. Lisäksi olen niin hermona että teen jo senkin takia pieniä virheitä kun ei pysty keskittymään. Nämä pienet virheet laittavat sitten päänsisälle sellaiset katastrofikierteet että huhhu. Lopuksi olen hyvin ahdistunut. Ei pysty nukkumaan, syömään tai mitään.

Nykyisissä opinnoissani on myös ensi keväänä harjoittelua jota odotan jo pienen ahdistuksen vallassa. Tiedän jo valmiiksi että sinne meno tulee olemaan yhtä tuskaa. Mullakin tuo ahdistus menee tosi pahaksi. Unettomuuden ja syömättömyyden lisäksi voin myös pahoin ja oksentelen. Mutta pakko tässä on vain yrittää ei saa luovuttaa sillä siitä seuraa sitten masennus, tiedän sen jo entuudestaan.

Itse olen joutunut syömään ihan lääkkeitä näihin ahdistuksiin mutta ne eivät ole ratkaisu vain hetken apu, todellinen taistelu pitää käydä oman pään sisällä. Olen tämän asian kanssa käynyt terapiassa ja sieltä olen saanut keinoja lievittää pelkoa ja ahdistuneisuutta.

Yksi keino on ankkuroituminen hetkeen. Keskityt hengitykseesi ja tilaan jossa olet. Mieti kaikkia asioita joita huoneessa on silmät kiinni. Ja huomioi se ettei sulle voi tapahtua mitään pahaa. Tätä harjoitusta pitäisi tehdä paljon jolloin tämän keinon voi ottaa mukaan niihin ahdistaviin tilanteisiin. Lisäksi aamulla kun avaat silmät ja tunnet ahdistuksen nousevan hengitä kuusi kertaa syvään ja ajattele vain hengitystäsi. Toista tätä aina kun uusi ahdistus aalto tulee.

Toinen on väittely. Kannattaa kirjoittaa ihan paperille. Ahdistavalle ajatukselle pitää keksiä vasta väite. Esim. Entä jos mokaan töissä - entä sitten, olen uusi ja virheistä oppii, kaikki niitä tekee. Virheestäni koituu ongelmia - olet harjoittelija et ole vastuussa. Lisäksi uudelle työntekijälle tuskin annetaan tehtäviä joissa mokaaminen aiheuttaisi suurta haittaa.


Todennäköisyyys ajattelu. Eli kuinka suurella toden näköisyydellä teet virheen... Kuinka suurella todennäköisyydellä virheestäsi seuraisi jotain.... Mikä on pahinta mitä virheestä voi seurata ? Kuinka suurella todennäköisyydellä näin tapahtuisi.... Eli itsellä pahin olisi että joku kuolisi virheeni takia, mutta eihän se ole lainkaan toden näköistä....

Itsellänikin on vielä nämä ajattelu harjoitukset kesken. Pitäisi näitä tehdä nyt useamman kerran viikossa jolloin tämä tulisi automaattiseksi ajattelutavaksi. Ettei enää olisi itseään kohtaan niin tuomitseva ja syyttävä. Jos on terapeuttiiin uskominen...

Tänään minulla oli se eka työpäivä ja kaikki meni hyvin! Kiitos vinkeistä ja rohkaisusta!

Tein tuota hetkeen keskittymistä ja ankkuroitumista ennen töihin menoa ja myös työpäivän aikana sellaisina hetkinä, kun alkoi ahdistaa ja pelottaa. En olisi uskonut, että siitä minun kaltaiselleni superjännittäjälle olisi edes mitään hyötyä, mutta kyllä siitä oikeasti oli. Pystyin keskittymään ja toimimaan harkitusti ja rauhallisesti enkä mokannut kertaakaan, vaikka pelkäsin sitäkin, että mokaisin.

Ystäväiseni...Et ole ainoa joka pelkää esim.ihmisjoukkoja,minä olen "aikuinen"nainen kärsinyt sos.tilanteiden pelosta vuosia.Terapiassa käynyt vuosia,jossa tuli ilmi et olen jo pinenä tyttösenä ollut jotenkin pelokas,paljon lapsia kotona....jäin ilman äidin syliä aika paljon,murrosiässä tuli mukaan syyllisyys...syytin itseäni kaikesta kun mentiin kavereiden kans ja otettiin vähän siideriä,niin kuin ns.kaikki nuoret tekee.Tuli niin syyllinen olo! ja mielessä oli ÄITI! et minä olen huono ihminen en kelpaa kellekään kun olen juonut et mitähän äiti sanoisi.Tämä saatanan tunne on kaivanut minua aina,Eikö ole tosi hullua,mut minulla oli äiti,joka lajitteli lapsensa .....kenestä piti kenestä ei.Äiti kuoli iäkkäänä aivan vasta ja mitä tunsin oli suuri helpotus ,ja ikävä omaa lapsuuttani kun sai elää tunteettoman äidin helmoissa!!!Aika sekavaa tää juttu mut sieltä lapsuudesta se kaikki paska...josta kärsin on lähtöisin.Ole sinä rohkea,tää elämä on aika lyhyt nauti,tartu hetkeen rakasta,ja ole ylpeä itsestäsi "AINA" kun olet voittanut pelkosi!

Mä pelkään nykyään työssä mikä oli aiemmin oma juttu. Ikävät kokemukset, kollegoiden ja työnantajien kohtelu veivät innon alalla.. Sääli, kun palkka oli ihan jees eikä työssä itsessään vikaa. Epävarmat ajat, sovinismi ja perseen mukaan palkkaaminen vituttaa nykyään.
Naisena miesvaltaisella alalla. Haistakoon vitun koko ala. Siltä tuntuu nyt.