Vain lukiolaispoika puuttui kiusaamiseen

Ei todellakaan ole mitään syytä pitää näiden kiusaajien käytöstä opettajien syynä. Kaikkihan tietävät, että heidän kätensä ovat pitkälle sidotut, eivät he saa käyttää mitään keinoja, joiden voisi edes olettaa oikeasti toimivan.

On äärimmäisen typerää parkua jatkuvasti siitä, että koulu tai opettajat eivät muka "puutu" kiusaamiseen. Kyllä siihen joka ainoassa oppilaitoksessa puututaan, mutta keinoja kotona kieroon kasvatettujen lasten käytöksen muuttamiseen ei juurikaan ole. Kouluko muka lapsista tällaisia kiusaajaidiootteja kasvattaa? Ei suinkaan, vaan vanhemmat!

Hölmöä, että aloittaja ei edes maininnut vanhempia! Kukahan hänen lapsiaan mahtaa kasvattaa? Kun he käyttäytyvät murkkuikäisten tyypilliseen tapaan kotona huonosti vanhempiaan kohtaan, syy on opettajien?

Kiusaaminen on erikoinen ilmiö. Miksi sellaista esiintyy kaikissa yhteiskunnan osissa ja ikäryhmissä? Sitä on ilmeisesti aina esiintynyt ja tullee esiintymään aina maailman tappiin saakka.

Yksittäinen henkilö saattaa kärsiä toisen yksilön antipatioista ja niiden osoituksista. Tämäkin on tietysti kiusaamista, mutta tässä yhteydessä haluan käsitellä kiusaamista yhteisöllisenä ilmiönä.

Kiusaamisen haitoista on puhuttu, mutta ilmiön laajuudesta johtuen sillä täytyy olla hyötyjäkin, tai ainakin hyötyjiä. mistä siis on kyse?

Ihminen on yhteisöllinen olento. Toimimme ja selviydymme yhteisöinä paremmin kuin yksin. Yksikseen jäänyt ihminen ei luultavasti selviä hengissä kovinkaan kauan. Liian suureksi kasvanutta yhteisöä uhkaa puolestaan ravinnon loppuminen ja monet sosiaaliset ongelmat. Yhteisön tulee siten olla lähtökohtaisesti valikoiva jäseniensä suhteen.

Nykyaikana yhteisönä ei ole pelkästään oma perhe, suku, heimo, kansa taikka muut modernit vaihtoehdot. Yhteiskunnan sisällä on monia erilaisia pieniä yhteisöjä ja ryhmiä. Emme välttämättä edes tiedosta kuuluvamme moniinkaan niistä. Monet yhteisöt ovat pelkästään teoreettisia ja oikeastaan vain tilastollisia.

Yhteisön ja ryhmän käsite ja ajatus konkretisoituu erinomaisesti koululuokassa, jossa jokainen pieni ja nuori oppilas on yksilö omine ajatuksineen, toiveineen ja odotuksineen. Olisi vaikea uskoa, että kukaan heistä olisi ensimmäiseen koulupäivään valmistautuessaan miettinyt keinoja nöyryyttää ja pahoinpidellä kaltaisiaan suurella joukolla. Jostain syystä sellaista kuitenkin tapahtuu.

Pienten koululaisten tultua kokoon ajetuksi, ei vie kauan aikaa kun heistä alkaa muodostua ryhmä ja oma pikku yhteisö. Olosuhteista riippuen opettaja voi olla osa tätä nuorta yhteisöä taikka sitten ei.

Yksilöt ovat lähtökohdiltaan erilaisia. Kaikki tarvitsevat huomiota, mutta jotkut suorastaan vaativat sitä osalleen. Huomiota kerätään niin opettajalta kuin muilta luokkatovereiltakin.

Yhteisön sisälle alkaa kehittyä ryhmän tai ryhmien johtajia, jotka saavat huomion tarpeelleen vastinetta. Tässä vaiheessa on helppo vahvistaa ja sitouttaa omaa ryhmää kohdistamalla agressiivista huomiota johonkin ulkopuoliseen, usein siihen hiljaa istuvaan, joka ei koskaan sano mitään takaisin vaan ainoastaan reagoi näkyvästi punastumalla tai muuten.

Jos agressiivinen kamppanja tuottaa tulosta eli huomiota, se tullaan toistamaan. Jos yhteisö ei estä kampanjointia tulevaisuudessa, se tulkitaan kannatukseksi. Lopulta koko yhteisö tai suuri osa siitä osallistuu nälvintään ja pahoinpitelyyn, vaikkeivät oikeastaan tiedä miksi. Loput ovat hiljaa.

Yhteisön yksilöt eivät tiedosta kiusaavansa ketään. Heidän mielestään kyseessä on vitsi tai siihen verrattavaa. He eivät tiedosta ryhmädynamiikkaa joka heitä vie. Tilanteet kehittyvät omalla painollaan kuin rauhallisesti alkavassa mielenosoituksessa, joka muuttuu mellakaksi.

Huomion tarpeessa tehtyjen huomautusten ei tarvitse edes olla pahansuopia. Ne voivat rehellisesti olla huumorimielessä alkuunpantuja ja vitsiksi liikkeelle lähetettyjä. Myöskään aina yhteisön hiljainen ei päädy sylkykupiksi, vieressä kun voi istua vielä hiljaisempi.

Ulkopuolisen on vaikea puuttua ryhmän ja yhteisön sisäisiin asioihin. Dynamiikkaan kuuluu, että kiusattu tiedostaa oman asemansa yhteisössä eikä missään tapauksessa halua ulkopuolisen puuttuvan asiaan. Jostain syystä kukaan ei halua syntipukista kantelupukiksi.

Jos opettaja e määrätietoisesti puutu kiusaamiseen ja aseta sääntöjä, opettaja ei ole osa yhteisöä. Vain yhteisö itse voi päättää olla kiusaamatta. Kiusattu on yhteisönsä hylkimä eikä yhteiskunnan laki anna hänelle suojaa. Ryhmässä ja yhteisössä jokaisella on osansa. Joidenkin osana on kärsiä jos niikseen tulee. Joskus jopa opettajalle on annettu kä

Vastuu kiusaamisesta on pitkälti yhteisöjen sisällä, sen seuraamuksienkin tulisi olla siellä. Elämä ei lopu päästötodistukseen, ei kiusaajien kuten ei kiusatuidenkaan.