Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Parvekelasituksen teettäminen asumisoikeusasuntoon?

avoparveke.

Minulle soitti äskettäin erään parvekelasitusfirman myyntimies ja tarjoutui tulemaan mittaamaan parvekkeeni ja tekemään tarjouksen parvekelasituksesta. Samassa taloyhtiössä oli arviointikäyntejä joissakin muissakin asunnoissa. Koska oli kyse maksuttomasta arvioinnista niin suostuin ottamaan vastaan. Olin puhelimessa kysynyt, mistä summasta mihin hinta pyörii ja sain hinta-arvion n. 1500-2500 €.

Parvekkeeni käytiin mittaamassa ja hinta-arvio yksittäistilauksena olisi ollut 3145 € ja yhteishankintana 2673 €. Koska en ole ollut kovin innokas parvekelasituksesta, sanoin että hinta on minulle liikaa. Parvekelasitus kiinnostaa minua ainoastaan siinä mielessä, että se olisi kissani kannalta hyvä olla olemassa. Kissa ei tosin ole ollut halukas menemään parvekkeelle, joten ainakaan toistaiseksi parvekelasitus ei näyttäisi olevan aivan välttämätön.

Mietin sitä, että jos hankkii parvekelasituksen, niin itsehän sen joutuu aina huollattamaan? Olen jostakin lukenut perusteluja parvekelasituksen tärkeydestä, että se suojaisi parvekerakenteita jne. Entä joskus eteen tulevat julkisivuremontit? Miltä osin taloyhtiö remontoi parveketta, johon on itse laitatettu lasitukset - eikö parvekelasituksen huollot ole asukkaan omia kuluja?

Taloyhtiössämme jotkut ovat hankkineet parvekelasituksen ja aika monet eivät. Itse ajattelen että parveke ei ole oikein enää parveke jos siitä tehdään "lasikoppi". Olkoonkin niin, että lasitus tuo myös monia positiivisia asioita; lisätilaa, suojaa säävaihteluilta jne.

Lasitettu parveke kaipaisi asiaankuuluvia näköesteitä, sälekaihtimia tai verhoja ja niitähän on saatavilla mutta samalla tulisi lisää hintaa. Ehkäpä jonkin aikaa vielä pärjäilen ilman lasitettua parveketta.

Saa laittaa kommentteja parvekelasituksista puolesta ja vastaan, kiitos.

1

1100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thats it

      Itse muutin reilu vuosi sitten Asoon, 4.ylimpään kerrokseen ja parvekkeelta aukenee mukava ja rauhallinen maisema puistoalueelle.
      Heti muuton jälkeen otin yhteyttä parvekelasituksia tekevään liikkeeseen (L------n Oy) ja pyysin arviota. Kaveri tuli pian paikalle, mittasi ja sanoi,että se on n. 2 700 €. Löimme kättä päälle ja n. 1,5 kk:n kuluttua tuli asentaja ja teki hommansa 1 päivän aikana. Siististi tehty ja sitten alkoi parvekkeen stailaus. Uudet kalusteen ja lattialaatat sekä runsaasti kukkia. Olen ihan tyytyväinen ratkaisuun. Parvekkeella tulee aika paljon oleskeltua. Ei tule vesi eikä lumi sisään ja jos on kuuma niin lasit auki.
      Suosittelen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe