En ole ainakaan kuullut mistään että joku kiihottuu siitä kun mies pukeutuu naiseksi ja meikataan.
Itse myönnän että se myös kiihottaa kun saan olla kyseisenä fetissisi kohteena se hänen alusvaatteitten pukeminen kun alkaa stay up sukilla, ptsiset stringit ja -push up rintsikat. Lisäksi valikoimaan kuuluu tiukka toppi ja hänen jakku puku lyhyellä hameella jota hän aikoinaan piti töissä. Myöskin hän on ostanut minulle sopivat korkkarit joissa on metallisenkiiltävä pitkä korko. Eniten hän tuntuu nauttivan kun istun korkealla jakkaralla peilin edessä ja hän meikkaa minut. Tähän kuuluu välissä kuvaaminen. Yleensä olen näissi vaatteissa koko illan tai sitten meikkaus vaiheessa kun hän laittaa huulipunaa niin alkaa käymään kuumana ja haluu siinä.
On asiasta keskusteltu ja hän kyllä osaksi myöntää että siinä on myös sitä että miehinen mies tavallaan alistetaan naiseksi ja et pientä vetoa bi-seksiin.
Itse nautin tästä ja onhan se kiihottavaa kun saa koko illan tuntea miten sua halutaan.
Vaimolla erikoinen fetisissi
59
9330
Vastaukset
- Bi- naisen haave
Vaimosi ei suinkaan ole ainoa. Minä olen bi- nainen ja kauniit naisten vaatteet ovat minusta ihania ja kiihottavia, ihan riippumatta ovatko ne miehen taikka naisen päällä. Entisen miesystäväni kanssa sain tätä mieltymystäni toteuttaa, ja se oli ihanaa. Välimatkan takia se suhde kuitenkin päättyi. Jospa vielä joskus löytäisikin jostain uuden...
- Palvoisin jalkojasi
Moi! Ai teidänlaisia naisia on olemassa? Olen haaveillut että tapaisin naisen joka kiihottuu kauniista alusasuista, oli ne sitten miehen tai naisen päällä..
40v siisti kundi 017 - Tyttöilijä S-pari
Minusta tuntuu kans että hänelle nämä asusteet on kiihottavia koska minusta on kuvia aika kokoelma erilaisissa naisten vaatteissa ja ne vatteet on aika tyylikkäästi aseteltu päälleni.
Meillä on ollut puhetta et kun tietäis onko joku toinenkin pari kiinnostunut samasta jutusta niin vois vaikka leikkiä ja nauttia tästä.
Myöskin se että hän monesti kertoo millaisia alusvaatteita on hänen ystävällä ja että he menevät yhdessä alusasu kauppaan ja katselevat sopiiko ne hyvin.
Niin musta meitä miehiä on aika vähän ketkä tähän juttuun lähtee ja myönnän että uskalias nainenkin pitää olla joka uskaltaa miehelle ehdottaa kyseistä asiaa ja se että musta tuntuu et jos on sinut bi - seksin kanssa niin se on plussaa. - M17v
Työpaikalla tuli kerran sanottua vanhemmalle naiselle kun oli verkkosukat että sopis mullekkin. Ehdotti että tulen sen vaatekaappia katsoo. Kyseli kaikkea kun puki minua, kysy tykkäänko käytetyistä naisten alushousuista. Riisu ja anto omat päältään ja rupes kunnolla seisoo. Halus naida ja työnsi alushousunsa suuhuni kun päältä nai. Sillä on fetissi että antaa käytetyt alkkarit suoraan jalastaan mun suuhun.
- Komeeta poikaa
Minä sain pukee 18v pojan verkkosukkiin ja liiveihin. Meikkasin vielä huoran näköseksi ja alistin kunnolla naitavaksi. Joskus kun alistuu olee naisten vaatteissa niin esittelen kaverillekkiin. Meitä on minä 46v ja kaverini 58v ja humalassa naidaan molemmat naidaan "nais" huoraa kunnolla.
- cockskirt
Fantasia olla naisen kanssa "naisena", hmmmm
- Anonyymi
Vaimollani on tuollainen fetissi. Minä olen sen toteuttamiseksi liian roteva ja iso. Siksipä vaimolle etsittiin tuollaista siroa kundia pitkään. Ja kyllä, minustakin oli kiihottavaa katsella, kun vaimoni kokoinen nuori mies oli pukeutunut lantioliiviin ja sukkiin, unohtamatta niitä korkkareita. Siinä hämärässä huoneessa ei juurikaan erottanut, kumpi oli kumpi, kun kumallakin oli sama asu päällä hitaita tanssiessaan olohuoneen parketilla. No, tietenkin oikein tarkalla silmällä katsottuna huomasi mahtavan stondiksen.
- Anonyymi
Tyttöilijä S-pari kirjoitti:
Minusta tuntuu kans että hänelle nämä asusteet on kiihottavia koska minusta on kuvia aika kokoelma erilaisissa naisten vaatteissa ja ne vatteet on aika tyylikkäästi aseteltu päälleni.
Meillä on ollut puhetta et kun tietäis onko joku toinenkin pari kiinnostunut samasta jutusta niin vois vaikka leikkiä ja nauttia tästä.
Myöskin se että hän monesti kertoo millaisia alusvaatteita on hänen ystävällä ja että he menevät yhdessä alusasu kauppaan ja katselevat sopiiko ne hyvin.
Niin musta meitä miehiä on aika vähän ketkä tähän juttuun lähtee ja myönnän että uskalias nainenkin pitää olla joka uskaltaa miehelle ehdottaa kyseistä asiaa ja se että musta tuntuu et jos on sinut bi - seksin kanssa niin se on plussaa.Olemme samanlainen pari, olisi ihana tutustua!
- Anonyymi
Tyttöilijä S-pari kirjoitti:
Minusta tuntuu kans että hänelle nämä asusteet on kiihottavia koska minusta on kuvia aika kokoelma erilaisissa naisten vaatteissa ja ne vatteet on aika tyylikkäästi aseteltu päälleni.
Meillä on ollut puhetta et kun tietäis onko joku toinenkin pari kiinnostunut samasta jutusta niin vois vaikka leikkiä ja nauttia tästä.
Myöskin se että hän monesti kertoo millaisia alusvaatteita on hänen ystävällä ja että he menevät yhdessä alusasu kauppaan ja katselevat sopiiko ne hyvin.
Niin musta meitä miehiä on aika vähän ketkä tähän juttuun lähtee ja myönnän että uskalias nainenkin pitää olla joka uskaltaa miehelle ehdottaa kyseistä asiaa ja se että musta tuntuu et jos on sinut bi - seksin kanssa niin se on plussaa.Minä ainakin haluan alistua naiselle joka pukee minit
- Anonyymi
Komeeta poikaa kirjoitti:
Minä sain pukee 18v pojan verkkosukkiin ja liiveihin. Meikkasin vielä huoran näköseksi ja alistin kunnolla naitavaksi. Joskus kun alistuu olee naisten vaatteissa niin esittelen kaverillekkiin. Meitä on minä 46v ja kaverini 58v ja humalassa naidaan molemmat naidaan "nais" huoraa kunnolla.
Haluan olla teidän nais huora
No itse pukeudun naisten vaatteisiin niin paljon kun mahdollista ja käytän sellaisia vaatteita myös ihan arkielämässä joita voi käyttää suurta huomiota herättämättä.
Bi-naisen haaveesa juuri tuo n se juttu mikä minuakin pukeutumisessa kiinnostaa. Eli naisten kauniit vaatteet ovat vain niin paljon ihanamia kun miesten useinkin niin epämukavat ja harmaat.
Kyllä oikeasti sellaiset naiset on niin harvassa, jotka pukeutumisen hyväksyvät joten jos sellainen nainen löytyisi niin voisi viedä sydämmeni. Ainakin olisi erityisen ihastttava vaikka vain ystävänä koska ymmärtää asian tavallani.- 11+22
Ei ole tarvinut meikata, mutta vaimoni hankkii minulle naisten alusasuja pidettäväksi ja haluaa, että pidän niitä hänen nähden. Rakastellessakin saattaa olla sukkanauhaliivit ja sukat. Kivaahan tämä tällainen.
- Tyttöilijä S-pari
Musta tuntuu että se meikkaaminen on meillä yksi mistä hän kiihottuu.
Meikkaus tilanteessa vaimo istua mun sylissä kasvot minuun päin kun laitetaan huulipunaa ja huuli kiiltoa liikuttaa itseään mun penistä vasten.
On hienoa naisia.
- kiihottaa!!
mulla pukea naisten sukkahousut jalkaan kiihottavaa kun housut venyy kyr.. mitan touhutipan tullessa sukkisten läpi ihana lämmittävä hieman puristava tunne"lisäx peilin edessä käy kattoo kuinka seisova,kiimanen kull.... näkyy sukkisten läpi kiihottaaa......
- A.V.
Ihanaa olla naisten vaatteissa, ex-vaimoni hyväksyi jotenkin mutta kyllästyi lopulta ja ero tuli, ei toki ainoastaan pitsipöksyjen takia! Unelmani on edelleen löytää kiva nainen joka ei pelästymun bifiiliyttäni tai piraatti leggingsejä mm. mun päällä ! Jos joku haluaa niin katsokaa mun kuvia boyfriend.dk/nelli
- sussi2014
Ovatko edellä olevat viestit saman miehen kynästä? Jos haluat mennä läpi naisena, niin perehtyisit naisen tapaan ajatella ja ilmaista ajatuksensa. Miehen kirjoittaman tekstin näkee heti miehen kirjoittamaksi. Siinä on jotain kirveellä veistettyä kömpelyyttä, joka vaan ei mene läpi.
- Kiva lisämauste
Tämä on ainakin eri miehen kynästä :)
Olemme olleet jo pitkään yhdessä ja stay upit, korkkarit , korsetit ja muuta ihanat naisten asut ovat tuleet mukaan ihan viime aikoina. Vaimoni nauttii katsella niitä päälläni ja itsestäni ne tuntuvat niin jumalaisen hyvältä päälä. Mikä parasta, sama koko sopii meille ! Nautiskelemme silloin töllöin ne päällä ja asut ovat mukana myös joskus sänkypuuhissa. Mitään pakottavaa tarvetta ei ole pitää niitä koko ajan tai joka kerta rakastellessa. Ovat vaan silloin tällöin kiva lisämauste. En ole mikään bi-henkinen, mutta silti naisten vaatteiden pitäminen päällä on jotain mahtavaa ! - Tyttöilijä S-pari
Siis kaikki nämä Tyttöilijä S-pari on saman miehen kirjoittamia ja tietääkseni muut kirjoitukset on myös miehen kirjoittamia, tosin en pysty sanomaan onko ne saman kirjoittamia mutta ihan hyviä kannanottoja.
Sen voin kertoa myös että mulla on tosi rakastettava vaimo joka myös lukee näitä ja se on meidän avioliiton suola.
ps. muuten hän on todella kiitollinen täällä olevasta yhestä kommentista (Bi-naisen haave) sillä toivoisi lisää naisten kommentteja ja miehet kirjoitelkaa vain ainakin tähän asti teiltä on tullut kiihottavia vastauksia
- Bi- naisen haave
Kyllä minä mielelläni tästä fetissistäni keskustelen, jos joku on siitä kiinnostunut.
Tosiaan, yhden miesystäväni kanssa meillä oli ihania hetkiä, kun puin hänet kauniisiin vaatteisiin ja meikkasin. En ole tainnut ikinä olla niin kiihottunut kuin silloin ja ne orgasmit, mitä sain kun rakastelimme, hänellä nämä vaatteet yllään... voi pojat!
Kaipa tätä voisi sanoa sellaiseksi aikuisten versioksi lapsuuden nukkeleikeistä, ainakin mitä minuun tulee. Korsettiin, tangoihin ja pitkiin sukkiin pukeutunut mies/nainen on vain niin kaunis... Se tunne, kun saa ensin pukea ja sitten riisua sopivasti...
Huh! Kunpa tosiaan löytäisin jonkun näitä haaveitani toteuttamaan.- mies 54
hienoa että löytyy naisia jotka tykkäävät pukea miehen naiseksi.itse en ole tavannut naista jokaa pukisi minut naiseksi?Minä kyllä käytän naisten alusasuja aina kun mahdollista.Kotona myös mekkoja.Kirjoittele jos haluat pukea minut naiseksi! Olen 54v lihava mies.En ole mikään häirikkö.
- make692
Tässä olis mies joka tykkää pukea naisten asuja päällensä. Käytän sukkahousuja, stay uppeja, sukkanauha sukkia, korkokenkiä.
- Tyttökimppa
Meillä vaimo on bi ja uskon että hän nauttii tästä kun mies pukee naisten vaatteet ja selvästi on kiihottunut niin uskon hänen tavallaan samalla fantasioivan seksistä naisen kanssa.
Kerran kun oltiin ystävien tykönä viettämässä iltaa, niin naiset alkoi ehdottelemaan et miehet pukisi itsensä naiseksi. Ei siinä meille miehille mitään ongelmaa tullut kun ollaan muutaman kerran kimpassa oltu keskenään ja siinä olen huomannut monesti miten naiset on ollut keskenään.
Ite nautin tietysti siitä kun mun piti pukea ystävän vaimon vaatteet ja tietysti siihen hommaan kuulu huulipuna kynsilakkoineen.
Olihan siinä illanmittaan hetkiä kun sai tuntea miten minua kosketeltiin alapäästä ja hierottiin pitsisiä stringejä kovaa penistä vasten. - LasseMiettinen
Voitais vaikka keskustella enemmänkin.
- marketta 63
Hei! Olisi ihan kiva keskustella kun itsekin harrastan mekkoja, ja ne kiihoittavat. jos siinä vielä olisi nainen niin varmasti kivaa olisi.
- ryutyui
Tyttökimppa kirjoitti:
Meillä vaimo on bi ja uskon että hän nauttii tästä kun mies pukee naisten vaatteet ja selvästi on kiihottunut niin uskon hänen tavallaan samalla fantasioivan seksistä naisen kanssa.
Kerran kun oltiin ystävien tykönä viettämässä iltaa, niin naiset alkoi ehdottelemaan et miehet pukisi itsensä naiseksi. Ei siinä meille miehille mitään ongelmaa tullut kun ollaan muutaman kerran kimpassa oltu keskenään ja siinä olen huomannut monesti miten naiset on ollut keskenään.
Ite nautin tietysti siitä kun mun piti pukea ystävän vaimon vaatteet ja tietysti siihen hommaan kuulu huulipuna kynsilakkoineen.
Olihan siinä illanmittaan hetkiä kun sai tuntea miten minua kosketeltiin alapäästä ja hierottiin pitsisiä stringejä kovaa penistä vasten.vähän OT mutta kesän kuumina öinä vaimo halusi toteuttaa erään haaveensa, lähteä ulos kävelylle lateksicatsuitissa, joka oli vaatteiden alla ja dildohousut puettuna.
vähän epäilytti miten mahtaa onnistua kun aiempi kokeilu kotona johti orgasmiin viiden metrin matkalla.
matkaan päästiin, varovasti edeten hiljaista tietä pitkin. matkalla tapahtui paljon muutakin pimeän turvin luonnon helmassa. Jää varmasti itselle mieleen.
- Kelpaisko tää
Täs olis mies joka käyttäis jussi kalsareita ja raappahousuja !
hmm just ..voisinkohan löytää naisen, joka "muuttaa" minut aina välillä "tytöksi" ..minusta saa aika nätin. tunnen olevani tuollaisessa tilassa lesbo.
- mä kans
täällä olisi toinen samanlainen
Olemme pari m34 ja n 39. Olemme olleet naimisissa 7 vuotta. Itse olen tykännyt pukeutua naisten vaatteisiin teini iästä saakka. Seurustelun alkuaikoina katselimme vaimoni kanssa hetero pornoa rakastelun aikana. Rakastelu oli sellaista teennäistä suoritusta, josta kumpikaan emme oikein nauttineet. Varsin pian vaimoni kertoi olevansa bi ja kertoi katsovansa mieluummin lesbo pornoa. Tästä rohkaistuneena kerroin että itse tykkään pukeutua naisten alusvaatteisiin rakastellessa ja muulloinkin vapaa aikana. Vaimoni kiihottui suuresti ja meni vaatekaapilleen etsimään minulle alusvaatteitaan. Aina kun rakastelemme vaimoni haluaa että pukeudun naiseksi. Olemme yhdessä käyneet vaate ostoksilla ja hankkineet muutakin rekvisiittaa. Rehellisesti voin sanoa että meidän parisuhteessa homma toimii ja seksi on yhtä ilotulitusta.
- Bakkemen
Mää haluaisin olla rakula ja välistä batman
- wer ty
mulla on välillä rapula ja välillä astma.
- Mää ja mu vaimo
Mut kumminki olemme pari m34 ja kui vaa n 39. Olemme olleet naimisis 7 tiätty vuat. Itse olen ei mar tykänny pukeutuu naisten vai kummottos vaatteissi simmottos sit vaa teini iäst ei mar saakka. Seurustelun alkuaikoina katselimme vaimoni kans hetero pornoa rakastelun aikana. Ja nii om mone muukki sanonu rakastelu oli sellaist teennäist suaritust, jost kumpikaan emme oikein nauttineet. Varsin ja nii om mone muukki sanonu pian vaimoni kertoi olevansa pi mut kumminki ja kertoi katsovansa mieluummin ja nii om mone muukki sanonu lespo sem pare vaa pornoa. Täsä ny täst rohkaistuneena kerroin et itse tykkään pukeutuu naisten alusvaatteissi rakastelles ja kui mun nysse tarttis sano muulloinki vapaa aikana. Simmottos sit vaa vaimoni kiihottus suuresti ja ei mar meni vaatekaapilles etsimään mul vai kummottos alusvaatteitaan. Ain ku rakastelemme vaimoni haluaa et pukeurun naiseks. Olemme yhres kui mun nysse tarttis sano käyneet vaate ostoksil ja kui mun nysse tarttis sano hankkineet muutaki rekvisiittaa. Täsä ny rehellisesti ei mar voin sanoa ei sunkka et meirän mahtaks sitä sanokka kehrata parisuhtees homma toimii ja seks o yhtä ilotulitust.
- kiinnostunut57
olis tosi kiihottavaa kun pääsis vaikkapa pariskunnalle puettavaksi
- mies 39
Muutaman kerran naisten vaatteisiin sonnustautunut. Miehen seurassa tosin. Olihan sekin kiimaista alistua tuolle herralle nartuksi. Joskus toivottavasti myös naisen seurassa...
- Mies65v-bi
Minäkin olen pukeutunut naisten ihaniin alusasuihin, mutta vain miehen, transun seurassa. Alkujaan, bi-miehenä, etsinkin transun seuraa ihan mielenkiinnosta naiseksi pukeutuvaa miestä kohtaan. Sitten jossain vaiheessa joku transututtava pyysi minuakin pukeutumaan. Huomasin että se oli todella kivaa ja kiihottavaa ja harrastelen sitä joskus itseksenikin, lähinnä esim, stay uppeja tai sukkanauhaliivejä sukkineen. Korsetti on minusta hyvin kiihottava, niin naisen kuin miehen päällä. Ajatukseni on hankkia sellainen itselleni. Mutta olisi myös hienoa löytää nainen, joka tykkäisi itse pukeutua ja pukea myös minut tai pukeuduttaisiin ja nautiskeltaisiin muuten yhdessä. Ikääkin on mutta seksi on yhä nautittavaa, ja uskon että on ikäisiäni naisiakin, joita varmasti tällainen kiinnostaa ja kiihottaa. Kiva olis sellainen nainen löytää, missä sitten lienetkään.
- äxänä
Minun tyttöystäväni sitoo minut välillä sänkyyn ja pukee minulle stay-up:t väkisin päälle. Siinä sitten olen äxänä sängyssä, pallo suussa, stay-up:t jalassa kun hän ottaa väkisin suihin tai käyttää minua hyväkseen niinkuin tahtoo. Eikä päästä irti ennenkuin olen kaks tai kolme kertaa lauennut.
- Halutbi N
Mua kerran halutti että poikaystäväni pukisi tyttökaverini farkkusortsit, stay-up sukat ja te paidan.
Olen siis bi- nainen ja kaver kans ja kun meillä on tapana vaihtaa vaatteita niin siks ne oli mulla ja halusin et poika ysävä pukee ne. Siis että olin kuumana kun ne oli poikaystävän päällä et heti halutti.
Nyt siis tuntuu et siis olen fetisis tyttökaverini vaatteisiin - Anonyymi
Meillä näin:
Rakastan äitiäni hyvin paljon. Erikoisesti sen vuoksi, että hän on aina ollut ymmärtävänen ja auttavainen tyttöilyni kanssa. Eräänä päivänä päätimme mennä ulos syömään yhdessä uuden tyttöystäväni kanssa, joka oli tullut meille sinä viikonloppuna. Tyttöystäväni oli todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että sai paremmin tutustua äitiini. Äitini pitää hänestä paljon, sillä tyttöystäväni on aina ollut asiallinen ja kohtelias äitiäni kohtaan. Olin kertonut tyttöystävälleni tyttöilystä jo heti alussa ja se oli yllätyksekseni vain innostanut häntä. Äitini oli kahden kesken kertonut tyttöystävälleni kaikistahaluistani ja sen jälkeen tyttöystäväni halusi että aina kun olen kotona, pukeudun tytöksi…
Tässä yhteydessä haluaisin lisätä sen, että se oli oikeastaan oma äitini joka sai minut alkujaan harrastamaan tyttöilyä. Olin silloin siinä 10-11 vuoden ikäinen. Muistan vieläkin sen kuin eilisen päivän. Olin juuri tullut kotiin kavereiden luota ja menin suoraan huoneeseeni. Heti kohta äitini seurasi perässä mustat sukkahusut vasemmassa kädessään.
Kosketin varoen sukkahousuja äitini kehoituksesta kun hän sanoi, että saattaisin pitää niistä ja siitä tunteesta mitä ne antavat.. Sitten hän veti sukat ja husut jalastani ja vedin äitini avustuksella nuo mustat ja niin liukkaan ihanat sukkahousut jalkaani. Ne tuntuivat todella ihanilta. Aivankuin toinen iho mitä sai hyväillä…
Vain pari päivää myöhemmin äitini vei minut ostoksille kaupunkimme ostoskeskukseen ja siellä pieneen naisten alusasuliikkeeseen. Siellä sain kokeila tyttöjen mekkoja ja toppeja, sekä hameita. Äitini huomasi, että minä todella pidin niistä ja osti aika kasan tyttöjen vaatteita minulle. Hän sanoi että hän oli oikeastaan aina toivonut itselleen tyttöä ja että minä voisin ehkä koettaa olla sellainen silloin tällöin.
Aloitin siitä alkaen aika säännöllisen tyttöilyn. Koulussakin minulla oli aina tyttöjen alusvaatteet omieni alla. Isäni viha touhujamme ja vaatimalla vaati, että heittäisimme asut roskiin, mutta äitini kieltäytyi tekemästä sitä. Muutaman kuukauden kuluttua isä sai tarpeekseen ja otti avioeron, emmekä ole nähneet häntä sen koomin.
Menin ensimmäisen kerran äitini kanssa ulos tyttönä ollessani siinä 13 vuotias. Äitini avustuksella teimme sellaisen muodonmuutoksen, että minua ei kaupungilla kukaan tuntenut, varsinkin kun siinä vaiheessa minulla oli jo aika pitkät hiuksetkin. Ylläni minulla oli tiukat tyttöjen farkut, mielitoppini ohuet kultaiset korvanapit ja mielikenkäni. Äidin tekemä meikki kruunasi kaiken. Kuljimme kaupungilla onnellisena siitä, mitä olin päässyt kokemaan. Joku nainen yhdessä ostarissa kehui äidilleni kuinka kaunis tytär hänellä oli. Äiti kiitteli naista ylpeänä kehuista joita oli saanut. Siitä alkaen olen myös käyttänyt korkokenkiä enemmän tai vähemän vakituisesti. Tyttöystäväni kanssa olemme nykyisin ulkona yhdessä ja jopa tansseissakin, missä meillä molemmilla on kyllä menoa. Tyttöystäväni on usein kylässä ja käyvät yhdessä äitini kanssa läpi asioita joista minä saattaisin pitää ja mitkä olisivat positiivisia jatkokehitykselleni tyttönä… Ihanaa omista kaksi niin hyvää naista massa elämässä.
. - Anonyymi
Meillä oli sellainen kausi, on vähän vieläkin, välillä. Vaimo heitti minulle mytyn, ja kysyi, sopisiko nuo sinulle. Siinä ili muistaaksen naisten pikkuhousut ja jotkut sukkahousun tapaiset. Sitten hän antoi muitakin ja sitten kävimme yhdessä ostoksilla alan liikkeissä, ja yhdessä pikkuputiikissa "jäätiin kiinni" kun kaupan omistaja kysyi suoraan, että tuleeko ne minulle. Sen jälkeen kävinkin yksin siellä kaupassa katselemassa ja sain hyvää palvelua.
- Anonyymi
Kunpa jostakin löytyisikin tuollainen nainen, joka pukisi ja meikkaisi naiseksi. Voisi vaikka ulkoilla kahdestaan ja käydä vaikka ostoksilla yms. Nyt pitää koittaa tehdä vaimolta salaa ja tyttöillä hänen poissaollessaan. Terv m48.
Olisi ihanaa olla jonkun piika ihanissa asuissa ja sidottuna tai orjapiikana tai tyttövauvana
Muutaman liikaa ottaneena lipsautin seuralaiselleni tykkääväni pukeutua naistenvaatteisiin silloin tällöin. Yllättäen hän ei paheksunut asiaa ja sovimme tapaamisen luokseni. Se mikä yllätti minut oli hänen dominoiva käytös kun istuessaan kahareisin sylissäni suuteli minua kiihkeästi ja heti kun käteni joilla hyväilin hänen selkäänsä, laskeutuivat pakaroille suutelu loppui ja sain litsarin poskelle sekä tiukan komennon -Hame päälle! Toki puin muutakin mm sukkanauhaliivin jne. Pyörähtelin ja tanssin käskyn mukaan hänen edessään, seuraavaksi olin judovyöllä sidottuna sängynpäätyyn ja juuri ennen kuin silmäni sidottiin kaulaliinalla hän riisui puseronsa jolloin näin hänen rintansa ja kauniit lilat liivit. Hän kiusasi minut lähes mielipuolisuuden partaalle kosketellen, suukotellen, näykkien hampaillaan esim nännejäni. Sain myös maistaa hänen rintojaan mutta pikkareissa pullisteleva pippeli oli ja pysyi satiinin sisällä. Lady rullasi hameeni ylös sormeili pullistumaaani sekä oman hameensa riisuttuaan asetti ns satiinit vastakkain. Lantiotaan pyörittäen hän kiusasi niin minua kuin itseäänkin. Käskyn mukaan makasin sängyllä hänen lähdettyään, sain riisua siteen silmiltäni vasta kun puhelin soi, hän soitti kotoaan ja halusi kuunnella kun runkkasin itseni loppuun. Se oli eka kokemus hänen tyttönä, myöhemmin sit tapahtui muutaki kivaa.
- Anonyymi
Wau siis noin ihania naisia on olemassa vaan mistä löytäisin myös toteuttamaan pitkäaikaista fetissiä?Olen 45v nuorekas kiva sinkkumies nykyään ja kiihotun suuresti naisten seksikkäistä asuista ym ,satiini,nylon,pvc kun sen laista ylläni.Olen vain saattanut itseni häpeään tämän vuoksi ja kohdannut hyljintää naisten puolelta ja jotkut miehet pitäneet minua homona vaikka hetero olen,KIK sabulix79
- Anonyymi
Naiseksi pukeutuminen ja siitä seksuaalista nautintoa saaminen on varmaankin niitä vanhimpia perversion muotoja. Vieläkin asia kiinnostaa, vaikka joskus olimme paljon aktiivisempia; nyt se on jotenkin arkipäiväistynyt, eikä sitä aina edes tule ajatelleksi. Vaimon aloitteesta se lähti, kun hän heitti minulle pikkuhousut, jotka ei kuulmma sopineet hänelle (oikeasti hän oli ostanut ne minulle) ja siitä se sitten lähti. Hän antoi omistaan, ja sitten kävimme yhdessä ostoksilla ja sitten kävin yksin. Hän tunnusti olevansa ehkä hieman bi-henkinen ja katselevansa mielellään, kun olin pukeutunut naiseksi. Nykyisin saattaa käydä niin, että kun vaimo antaa piiskaa, niin minulla on sukkanauhaliivit sukat ja vaimo on täysin pukeutunut
- Anonyymi
Vaimolla on. Meikkaa mut tytöksi ja parittaa sitten.
"Tyttö" seuraa kaipaan ja treffeistä löytyy profiili samalla nimellä.
- Anonyymi
Hyi helvetti. En suostuisi tuollaiseen jos olisin mies!!!
- Anonyymi
Täällä reilu kolmekymppinen nainen, joka rakastaa naiseksi pukeutuvia miehiä :) Ihanaa meikata ja pukeutua yhdessä ;)
- Anonyymi
Hei reilu kolmekymppinen nainen..olet unelmani jonka tahdon toteutuvan.Olen 50v nuorekas poikamies pk-seudulta,viihdyn kiihoitun naisellisen seksikkäissä asuissa pukeutuneena --stay up,nylon sukat.sukkanauhaliivit,Satiiniset pitsillä,pvc asusteet ,mekot,korkkarit ja samankaltaiset ihanat asut ja kun meikkaisimme yhdessä...dream kiss you;-)
- Anonyymi
Mä olen naimisissa oleva 40 + nainen. Tuossa naapurissa asui 16 v. poika , joka varasti alusvaateitani pyykkinarulta. Kiihottaa kyllä, kun ajattelen hänen pukeutuvan niihin.
- Anonyymi
Minulla alkoi eron jälkeen. Ex Anoppi soitti ja pyysi auttamaan kesämökin kesäkuntoon laitossa. Tuli juotua liikaa viiniä. Ja anoppi kysyi oonko koskaan pukeutunut naisten vaatteisiin. Enhän minä ollut. Parin viikon päästä pyysi taas avukseen. Ex Anoppi sanoi halon hakku jälkeen että hän menee ensin saunaa. Kun olin saunassa exanoppi kävi vaihtamassa vaatteeni pukuhuoneessa. Tiukka stressi t paita tiukat mustat trikoot. Ensin vähän epäinlin pukeutua niihin. Mutta kyllä se meni. Kun kävelin lyhyen matkan mökille ex anoppi katsoi ikkunasta. Avasin oven anoppi ei puhunut vaateistani mitään. Vaan tarjosi hyvää valkoviiniä. Anoppin silmät olivat kirkkaat. Menin nukkumaan vierasmajan. Sängyllä oli naisten vaalean oranssi paituli laitoin sen päälle ja menin nukkumaan. ExAnoppi koputti ovea ja tuli sisälle. Sanoi että oli tullut katsomaan miten paituli sopii minulle. Nousin sängystä. Jolloin pieni vierasmaja tuntui ahtaalle. Minulla rupesi kulli seisomaan. Ex Anoppi tuli aivan viereeni ja silitti sitä paituli läpi. Se rupesi sojottaa ylöspäin. Anoppi pyysi minua menemään sängylle.
- Anonyymi
Minäkin puen päälleni lenkille lähtiessä. Tiukat juoksu trikoo ja tiukkoja t paitoja. Keväällä ja syksyllä on kyllä pakko laittaa lisä vaatteita. Tänä talvena on saanut nauttia hiihtämisestä ja tiukoista hiihto asuista.
- Anonyymi
En ole ainakaan kuullut mistään että joku kiihottuu siitä kun mies pukeutuu naiseksi ja meikataan.
Itse myönnän että se myös kiihottaa kun saan olla kyseisenä fetissisi kohteena se hänen alusvaatteitten pukeminen kun alkaa stay up sukilla, ptsiset stringit ja -push up rintsikat. Lisäksi valikoimaan kuuluu tiukka toppi ja hänen jakku puku lyhyellä hameella jota hän aikoinaan piti töissä. Myöskin hän on ostanut minulle sopivat korkkarit joissa on metallisenkiiltävä pitkä korko. Eniten hän tuntuu nauttivan kun istun korkealla jakkaralla peilin edessä ja hän meikkaa minut. Tähän kuuluu välissä kuvaaminen. Yleensä olen näissi vaatteissa koko illan tai sitten meikkaus vaiheessa kun hän laittaa huulipunaa niin alkaa käymään kuumana ja haluu siinä.
On asiasta keskusteltu ja hän kyllä osaksi myöntää että siinä on myös sitä että miehinen mies tavallaan alistetaan naiseksi ja et pientä vetoa bi-seksiin.
Itse nautin tästä ja onhan se kiihottavaa kun saa koko illan tuntea miten sua halutaan. - Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://aepgcorp.com/H/J5i3P4
- Anonyymi
Minä haluan myös minut alistetaan naiseksi meikataan ja lakataan kynnet kauniiksi ja karvat ajellaan sileiksi
- Anonyymi
Fetisissi?
- Anonyymi
Meille jäi sekä äitini, että anoppini vaatteita ja kun niitä käytiin läpi siellä oli esimerkiksi hyväkuntoisia ja laatuisia lämpimiä pitkiä sukkia ja vaimoni ehdotti, että ottaisin käyttöön talven ajaksi. Tuntuivat hyviltä, mutta eivät pysyneet ylhäällä ilman sukkanauhoja, joten myös sukkanauhaliivit tulivat käyttöön ja sitten myös alushousut ja myös korsetin tapainen kiristettävä sukkanauhoilla varustettu, jonka sai aika hyvin sopimaan kun oli säätövaraa. Näitä on tullut paljon käytettyä.
Ketjusta on poistettu 63 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1672069- 1211921
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561596Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791482- 1611409
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771395- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191075