Täältä jostakin

Vaikka kuinka koittaa pyyhkiä rakkauden tunnetta maton alle piiloon,
ja siinä onnistunutkin olen. Niin hyvin etten halua edes nähdä. En ikävöi.
Haluan olla pois luotasi. Silloin voin hyvin ja olen oma itseni.
Iltaisin yksin rauhoituttuai, pilkoittaa se tunne sinua kohtaan sieltä maton
reunan alta, muistuttamaan että on olemassa ihminen joka kenties on ainoa
ihminen maailmassa joka on minulle tarkoitettu. Jonka kanssa haluaisin viettää lopun elämäni. Jonka kanssa olisin onnellinen.Valmis mihin vaan, yhteiseen elämään.
Vaikka sinne alttarille asti! Haluten molemminpuolista onnellisuutta ja hellyyttä.
Aika tehnyt tehtävänsä, lähelle haluamisen tilalle on tullut jotain päinvastaista.
Hyväksyttävä se vain on. Ei voi muuta.
Siitä huolimatta olet juurtunut iäksi mieleeni, sydämeeni ja sieluuni.
Näillä mennään.....en vaivaa tai häiritse millään tavoin koskaan, ikinä.
Saat oman tilasi, oman rauhasi. Kuljen näkymättömän varjon lailla vast edeskin.
0113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vaeltava aave kirjoitti:

Vaikka kuinka koittaa pyyhkiä rakkauden tunnetta maton alle piiloon,
ja siinä onnistunutkin olen. Niin hyvin etten halua edes nähdä. En ikävöi.
Haluan olla pois luotasi. Silloin voin hyvin ja olen oma itseni.
Iltaisin yksin rauhoituttuai, pilkoittaa se tunne sinua kohtaan sieltä maton
reunan alta, muistuttamaan että on olemassa ihminen joka kenties on ainoa
ihminen maailmassa joka on minulle tarkoitettu. Jonka kanssa haluaisin viettää lopun elämäni. Jonka kanssa olisin onnellinen.Valmis mihin vaan, yhteiseen elämään.
Vaikka sinne alttarille asti! Haluten molemminpuolista onnellisuutta ja hellyyttä.
Aika tehnyt tehtävänsä, lähelle haluamisen tilalle on tullut jotain päinvastaista.
Hyväksyttävä se vain on. Ei voi muuta.
Siitä huolimatta olet juurtunut iäksi mieleeni, sydämeeni ja sieluuni.
Näillä mennään.....en vaivaa tai häiritse millään tavoin koskaan, ikinä.
Saat oman tilasi, oman rauhasi. Kuljen näkymättömän varjon lailla vast edeskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu