Osakkaita ja/tai sijoittajia aikuisviihdeyhtiölle

VirtusInvestor

Toimeksi saaneena, etsin rahoittajia, sekä osakkaita suomalaiseen aikuisviihdeyhtiöön.

Yhtiö tuottaa 80% verkossa jakamastaan materiaalista, 20% jakelusta on yhteistyökumppanien tuotantoja. Pääoman tarve aiheutuu yhtiön tavoitteesta tuottaa elokuvia kustannustehokkaasti, jatkossa myös baltiassa, sekä Unkari-Tsekki-Romania akselilla. Yhtiö tuottaa ainutlaatuisella ja kustannustehokkaalla LLN-metodilla massaelokuvia, joita ei voi muilta toimijoilta ostaa, tai ladata. Kasvu- ja tuottoennuste on lupaava, mikäli löytyy riittävä rahoitus ja toiminnot kyetään käynnistämään täydellä volyymillä.

Pääasiallisesti haetaan osakkaita, jotka olisivat valmiit sitoutumaan yhtiöön pidemmäksi aikaa ja mahdollisesti tahtoisivat toimia hallnnollisissa tehtävissä.

Mahdollisuus toimia myös puhtaasti sijoitusmielessä, anoyymisti ja ilman työpanosta. Sopii myös aivan tavalliselle yksityishenkilölle.

Myös riskirahoittajat ovat tervetulleita mukaan, vaikkakin "sitoutuneet" ovat ensisijainen toive yrityksen taholta. Irtautuminen mahdollista kolmen vuoden jälkeen, tai sopimuksen mukaan.

Minimisijoitusvaatimus mukaantulolle on 2500 euroa

Yhteydenotot ja lisätiedustelut vain sähköpostitse. Emme seuraa aktiivisesti, tällä foorumilla käytyjä keskusteluita, joten sähköpostitse tehtyihin tiedusteluihin reagoimme nopeasti.

[email protected]

4

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vittu saatana

      Voi vittu kuinka typerä kerjäläisten yritys kusettaa ihmisiä. Oikeesti yhtiöasiat puidaan ja rahoittajia etsitään faktojen perusteella. Eikä Suomi24 palstoilla. Jos joku tollaseen paskaan lyö näppinsä niin antaa mennä vaan. Tosiasia on että maailmalla aikuisviihde bisneksessä on markkinat ääriään myöten täynnä.
      Jokainen voi hakea/katsoa pornoa vaikka 24/7 ja täysin ilmaiseksi.

    • Avoin meininki

      Voi pyhä pietari, toivottavasti kukaan ei mene retkuun. Että ihan anonyyminkin rahat otetaan vastaan. Minä sijoitan vain pörssiosakkeisiin verkkopankissa, jonne luonnollisesti annan kaikki tietoni ja saan pankin kirjalliset sijoitusehdot luettavakseni ja tulostettavakseni.

    • hassu alitus

      Ihmettelin samaa ku näin tämän ensimmäistä kertaa.
      Kai noita sexi bisneksiä löytyy jo pörssistä kun kaikkea muutaki löytyy.
      Pikkusen hämmästyin ku joku uutinen oli jenkki foorumeilla että cannabis osake kallistunut 900% jenkeissä. Tulipa mieleen et kai niitä osakkeita sentään saa ostaa vaikka on käyttö ja kasvatus kiellettyä :D
      Aseet on toinen mielenkiintoinen sijoitus kohde.
      Oliskoha se ruotalaisen perustama espanjassa toimiva Private vai mikä sen porno putiikin nimi on ni pörssissä? Sehän on jo suhteellisen nimekäs ja menestyvä putiikki. Tästä yllämainutusta kun ei tiedä mitään niin pasrempi pitää rahat muissa kuvioissa joista edes jotain tietoa irtoaa internetin kautta.

    • Sex, drugs & shares

      Tarjouksen uskottavuus katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun viestin lopussa nettisivun sijaan olikin tommonen pelkkä sähköpostiosoite. Lisäksi kyseisten markkinoiden punaisilla merillä vallitsee verinen kilpailu, jonka voittamisen suhteen toi "strategia" ei vakuuta sitten hiukkaakaan. Kyse onkin siitä, MIKSI kohderyhmä pitäisi tätä firmaa kilpailijoita parempana jotta se oikeesti kasvais ja kannattais.. entä löytyykö SWOT-analyysi, Porterin kilpailija-analyysi, markkinointistrategia, investointibudjetti jne...epäilen... Tai sitten Abdul Nigeriasta on panostanu harvinaisen hyvin suomen kielen kirjoittamiseen :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe