pariutumisen biologiaa

väistämätöntä (M)

Pariutumisessa on KAIKILLA LAJEILLA, myös ihmisellä, sivuuttamattomia eturistiriitoja.

Nainen pyrkii saamaan lapselleen mahdollisimman edulliset geenit, mies pyrkii estämään naisen käynnin vieraissa, jottei joutuisi elättämään toisen lasta. Nainen pyrkii estämään miehen sivusuhteet, jotta voisi nauttia miehen resursseista yksin.

Nämä tarpeet ovat tiedottomia, mutta todellisia. Ne ovat yhtä vanhoja kuin suvullinen lisääntyminen. Niiden toteutumiseksi on kehittynyt MUSTASUKKAISUUS, puolisot pyrkivät estämään toistensa menoja.

Näiden palstojen keskusteluissa pidetään ilmaisemattomana lähtökohtana, normaalitilana, että puoliso katsoo vain toisen tarpeita. Näin ei ole. Ristiriita on pysyvä. Psykologit ja perheneuvonnat tosin tarjoavat jatkuvasti väärää lähtökohtaa, mutta juuri siksi terapiasta ei ole mitään hyötyä.

Ainoa realistinen mahdollisuus on katsoa tosiasioita suoraan ja yrittää sen pohjalta kompromissia. Jos se ei onnistu, voi vain jättää toisen tai jäädä kärsimyksiin.

Mustasukkaisuuden aste noudattaa eri yksilöillä normaalijakaumaa. Se voi myrkyttää koko liiton. Kannattaa pyrkiä pariutumaan sellaisen kanssa, joka on mahdollisimman vähän mustasukkainen.

3

121

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksiteoria

      Ihmisten kohdalla ei ole oikeastaan biologialla mitään tekemistä pariutumisessa. Eläimet kyllä tarvitsee biologiaa pariutumisessa ja parittelua on vain lisääntymisen vuoksi.
      Ihmisillä kaikki on ekonomisella taustalla, eli pitää olla jotenkin taloudellista arvoa ja sitten toisaalla myös visuaalinen tekijä. Feronomit pääsee harvoin arvoon.... jos jollain on feronomit kohdillaan, mutta ei visuaalinen vaikutus, niin juttu jää siihen.....

      Sit on tälläinen kuin mascloewin tarveportaat, niin sieltäkään ei löydy sitä, että kenenkään on pakko pariutua. Ei kukaan kuole siihen, että ei pariudu. Tottakai hyväksytyksi tuleminen on perustarve, mutta senkin voi toteuttaa toisella tapaa...... ei kukaan tapa toista sen takia, että tämä olisi ylimääräinen.

    • väistämätöntä (M)

      Humanistisissa opeissa on peruserehdyksenä, että ihminen olisi aivan eri asia kuin muu luonto. Näin on myös psykologiassa luukuunottamatta evoluutiopsykologiaa, joka on linjassa luonnontieteitten kanssa.

      Väärä teoria johtaa vääriin ja tuloksettomiin hoitoyrityksiin. Kannatta tutustua biologiaan.

      Muuten, MONET ovat kuolleet itsemurhan kautta siihen, etteivät pariudu. On yleisiä sanontoja, jotka ovat kiintoisia, ja kulkevat suusta suuhun, mutta silti eivät ole totta. Ei huhukaan elä sen takia, että se olisi totta, vaan mielenkiinnon takia.

    • Unohdit vielä mainita että miehen intressissä on levittää geenejään mahdollisimman laajalle eli paritella mahdollisimman monen eri naaraan kanssa.

      Tässä(kin) asia esitetään kuin evoluutiobiologiset ja psykologiset lähestymistavat olisivat toisilleen jotenkin vaihtoehtoisia tai toisensa pois sulkevia. En näe mitään syytä olettaa niin, minkä lisäksi biologia ei pelkästään evoluutiobiologiaan (minkä toki aloittaja itsekin omalta osaltaan tunnusti vetoamalla yksilöiden erilaisiin ominaisuuksiin) ja soppaan lisätään erilaiset kulttuuriset vaikutteet. Koska nämä asiat rakentuvat vielä limittäin ja päällekkäin niitten tarkka erottaminen ei ole helppoa tai mielekästä, ehkä ei edes mahdollista.

      Kaikkein yksinkertaisimman, kehistyshistoriallisessessa mielessä alimman tason "biologisen totuuden" rummuttaminen psykologisten ja yksilölähteisten lähestymistapojen kustannuksella ampuu kyllä omaan nilkkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe