Menen lukkoon.

Olen 20-vuotias nainen ja minulla on sellainen ongelma että menen aina aivan lukkoon miesten seurassa. Tai oikeastaan komeiden ja sellaisten johon olen ihastunut. Luon sellaisen vaikutelman että mies ei kiinnosta minua pätkääkään. Vaikka menisin treffeille niin en pysty olemaan oma itseni. En uskalla puhua yhtään mitään ja ajattelen päässäni että pääsisinpä pois. Näytän ihan tyhmälle ja kuulostan idiootilta. Kaikki miehet luulevat että he eivät kiinnosta.

Olen ihastunut monta kertaa mutta en ole koskaan seurustellut.

Toinen asia on se että ihastun aina 30-40 vuotiaisiin miehiin. En tiedä miksi niin on, mutta jotenkin minun ikäiset pojat ei ole niin kiinnostavia. Johtuu varmaan siitäkin, kun olin itse 15-vuotias niin jotenkin kaikki sen ikäiset pojat olivat kovistelijoita ja muutenkin pelottavia. Olen aina pukeutunut "tavallisiin" vaatteisiin, en ollut sellainen teini mitä muut sen ikäiset olivat. Olen saanut sellaisen kuvan että vanhemmat miehet ovat rauhallisempia ja huomaavaisempia. Ainakin minua kohtaan he ovat käyttäytyneet niin. Toisin kuin minun ikäiset, eivät sano mitään tai jos sanovat niin ei kovin herttaista.

Jotenkin kuitenkin jännitän miehiä. En uskalla olla heidän seurassa, mutta sitten kun en ole miesten seurassa niin toivon kuitenkin että minulla olisi mies. En sitten tiedä miten voisin seurustella jos kokoajan panikoin.
0311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Surullinen N kirjoitti:

Olen 20-vuotias nainen ja minulla on sellainen ongelma että menen aina aivan lukkoon miesten seurassa. Tai oikeastaan komeiden ja sellaisten johon olen ihastunut. Luon sellaisen vaikutelman että mies ei kiinnosta minua pätkääkään. Vaikka menisin treffeille niin en pysty olemaan oma itseni. En uskalla puhua yhtään mitään ja ajattelen päässäni että pääsisinpä pois. Näytän ihan tyhmälle ja kuulostan idiootilta. Kaikki miehet luulevat että he eivät kiinnosta.

Olen ihastunut monta kertaa mutta en ole koskaan seurustellut.

Toinen asia on se että ihastun aina 30-40 vuotiaisiin miehiin. En tiedä miksi niin on, mutta jotenkin minun ikäiset pojat ei ole niin kiinnostavia. Johtuu varmaan siitäkin, kun olin itse 15-vuotias niin jotenkin kaikki sen ikäiset pojat olivat kovistelijoita ja muutenkin pelottavia. Olen aina pukeutunut "tavallisiin" vaatteisiin, en ollut sellainen teini mitä muut sen ikäiset olivat. Olen saanut sellaisen kuvan että vanhemmat miehet ovat rauhallisempia ja huomaavaisempia. Ainakin minua kohtaan he ovat käyttäytyneet niin. Toisin kuin minun ikäiset, eivät sano mitään tai jos sanovat niin ei kovin herttaista.

Jotenkin kuitenkin jännitän miehiä. En uskalla olla heidän seurassa, mutta sitten kun en ole miesten seurassa niin toivon kuitenkin että minulla olisi mies. En sitten tiedä miten voisin seurustella jos kokoajan panikoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu