Koko kevään ajan muistaakseni 4kk kuukautiseni olivat yhtäkkiä tosi säännölliset, kierto 28pvä päivälleen, yleensä se vaihtelee 30-35.
Sitten kesäkuussa tulikin noin 5 päivää etuajassan, ja vuoto myös loppui aiemmin, yleensä jonkinlaista vuotoa on noin viikon verran, alussa aina pari päivää enemmän, silloin oli vain 4 päivää joista kahtena veristä. Aiemminkin on kyllä käynyt niin että vuoto onkin loppunut yllättävän nopeasti, joten tästä yksinään en niin hirveesti ollu ihmeissäni..
No, sitten heinäkuussa oottelin menkkoja, 28kp ei kuulunut, sit alkoi olla tunne et alkaa ja joka päivä aattelin et nyt, mut ei. alkoivat sitten vasta kp40. Ennen menkkojen alkua ehdin jo googlettaa miks kipuja jo on mut mitään ei tuu, koska niin ei ole koskaan itselle käynyt. Ja koska joka paikassa sanottiin et on raskausoire niin panikoin, mut kun menkat alkoi ni vähän huojennuin..
Sit aloin kuitenkin stressata et millonkohan seuraavat sit tulee vai tuleeko.. Ton pitkän kierron alkuvaiheessa sairastin myös noin viikon mittaisen rajun virtsatulehduksen, joten aattelin et pidentyminen vois johtua siitä...
Noiden heinäkuun menkkojen jälkeen alkoi sit virtsaoireet taas tulla esiin, mut polttelu oli vaan "sisällä", ei yhtään virtsaputkessa niinku oikeessa tulehduksessa oli. Vessahätä oli kuitenkin useasti ja tuntui joka kerta niinku ois pitempäänkin pidätellyt vaikken ollut.
Ajattelin että tämä oli jotain tulehduksen jälkioiretta, koska vessahätä oli tulehduksen hoidosta asti kuitenkin ollut useammin ja vahtasin sitä aika paljon ettei tulehdus vaan uusiutuisi.
Alavatsan alueella oli muutenkin kokoajan joku "tunne", enkä pysty erottamaan oliko kyse rakosta, sukuelimistä vai suolistosta.
Virtsaoireita oli välillä enemmän, välillä vähemmän, ei mitään pahaa kipua tai mitään, mutta välillä poltteli vatsassa.
Sitten tänään alkoi menkat, taas kp40, mitä oikeastaan nyt odotinkin. Verta tuli päivällä parina kertana kun kävin vessassa, mutta vähän.
Tein 2 raskaustestiä noin viikko sitten koska olin taas ihan paniikissa, molemmat negatiivisia. Edellisen kerran olen harrastanut seksiä ihan heinäkuun alussa (kondomi ehkäisynä, alusta loppuun), eli siitä noin 7 viikkoa kun testin tein...
Periaatteessa tämä kaikki voisi myös selittyä esim sillä että sen tulehduksen jälkeen muutin takaisin Suomeen ulkomailta, ja ehkä sillä että kun menkat ekan kerran oli myöhässä, aloin panikoida (tunsin myös pieniä pahoinvoinnin oireita noin viikon ajan) ... Mutta en tiedä miksi ne kesäkuun menkat oli sitte niin ajoissa, aloin epäilemään myös et mitä jos tulinkin raskaaksi jo silloin ja menkat siksi ajoissa... Mut sillon kyllä luulis et ois viime viikolla testeissä näkynyt.
Aion varata nyt lääkäriajan että saisin selityksen nuille virtsaoireille, koska pelottaa että siellä on koko ajan joku pieni tulehdus joka millon hyvänsä taas räjähtää päälle. Aion myös tehdä uuden raskaustestin, vaikka yleensä se yksi negatiivinen ja menkkojen alkaminen on aina ennen rauhottanu mun mielen. Nyt ei, koska tuntuu että on vaikka minkälaista oiretta niin suolistossa ku muuallakin vatsan alueella, ei oikein ota selvää.
En tiiä mitä haen tällä kirjotuksella, kuhan kävin läpi kun asia vaivasi mieltäni...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.