Laitoin tämän väärään osastoon, joten nyt siis täälläkin.
Kysymys kuuluu:
Meillä on hallintaoikeustestamentti, joka siis antaa toiselle hallintaoikeuden kaikkeen vainajan omaisuuteen. Mutta, minä olen nyt perinyt vanhemman kuoltua omaisuutta. Vanhemmillani oli testamentti, joka määräsi, että lasten puolisoilla (siis minun puolisolla) ei ole avio-oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen. Onko nyt niin, että vaikka minun testamentissani annan hallintaoikeuden kaikkeen omaisuuteen, kuitenkin nyt peritty omaisuus siirtyy suoraan lapsilleni? Tuleeko minun nyt muuttaa testamentti niin, että suljen pois tämän perityn omaisuuden ja puolisoni saisi kuoltuani vain meidän yhteisen omaisuuden hallintaan? En löydä tästä mitään mustaa valkoisella.
Meillä ei ole yhteisiä lapsia ja siksi haluaisin, että nyt peritty omaisuus siirtyy suoraan lapsilleni.
Hallintaoikeus toisen perittyyn omaisuuteen
4
120
Vastaukset
Testamenttisi pätee myös mainittuun vanhemmilta saamaasi perintöön; leskelläsi siis on hallintaoikeus myös tuohon omaisuuteesi. Toki koko jäämistösi omistusoikeus siirtyy lapsillesi, mutta testamenttisi osoittamin rajoituksin.
Se, että puolisollasi ei ole avio-oikeutta johonkin sinun omaisuuteesi, vaikuttaa jommankumman kuoltua tehtävään omaisuuden ositukseen. Osituksen ulkopuolelle erotellaan avio-oikeudesta vapaa omaisuus ja muu omaisuus ositetaan normaalilla tavalla. Siihen omaisuuteen, mikä tällä tavoin määrittyy sinun osaksesi mahdollisine tasinkoineen (= jäämistöösi), leskelläsi on testamenttisi mukainen hallintaoikeus.
Rintaperillisten oikeus lakiosaan kuitenkin saattaa supistaa lesken hallintaoikeutta, heillä kun on testamentin estämättä oikeus vaatia ja saada lakiosansa heti hallintaansa. Lakiosaoikeutta puolestaan rajoittaa lesken lakiin perustuva oikeus yhteisen asunnon (jos leski ei itse omista kodikseen sopivaa asuntoa) sekä tavanomaisen asuntoirtaimiston elinaikaiseen hallintaan.
Lakiosa on puolet lakimääräisen perintöosan arvosta.- Tietämätön
Kiitos vastauksesta. Testamenttini täytyy siis päivittää siten, että annan hallintaoikeuden vain meidän yhdessä hankkimaamme omaisuuteen ja tuo peritty kirjataan siihen erikseen? Onko mitään mallia siitä, miten se kirjoitetaan, että on pätevä?
Kiitos vastasit myös tänne palstalle. Jatkan keskustelua nyt täällä.Jos haluat, että leskelläsi ei ole hallintaoikeutta perimääsi omaisuuteen (jonka omistusoikeus periytyy lapsillesi, kuten muunkin jäämistösi), niin sitten testamenttia tulee päivittää. Vaikka näin: "Edellä oleva ei koske minun NN:n vanhemmiltani saamaa perintöä tai sen sijaan tullutta omaisuutta, jonka omistus- ja hallintaoikeuden saavat lapseni lain mukaan." Päivitys tulee laatia samoja muotosäännöksiä noudattaen kuin alkuperäinen testamentti. Päivityksen jälkeen alkuperäinen testamentti (kaikki kappaleet) on syytä hävittää.
- Tietämätön
Oikein paljon kiitoksia vastauksistasi. Tästä oli minulle iso apu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691335En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131165
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61916IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362679- 53656