Suzuki Vitara

24981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Onkohan sekin tehty samanlaiselle muovialustalle kuin Crossi.

Äänestä
  • meijä laskiämpär on muovija. Naaprurilla koko koodan pohja muovija. veLIPOJALLA TIKKU SORMESSA JA KOSKOO KOVASTI

    Äänestä

  • Kyllähän tuo on minusta paremman näköinen kuin S-Cross ja ihan sinänsäkin hyvän näköinen vaikken SUV malleista välitäkään.

    Nissan joka on melkein 10v ollut enimmäkseen SUV mallien varassa, tuo normaalin pystyperäisen Hatchbackin Golf -luokkaan piakkoin. Ehkä Suzukin olisi aika tehdä samoin.

    Äänestä

Odotan mielenkiinnolla tietoja maavarasta ja nelivetojärjestelmästä. Onko esimerkiksi hidas alue jätetty pois ja tehty tästä tavallinen citymaasturi tai jopa vain crossover (jos maavara on vaikkapa vain 16 cm tms.). Olen odottanut autoa jonkinlaisella mielenkiinnolla ja nyt näyttää, että on käynyt juuri kuten pelkäsin: Suzuki on lähtenyt valtavirran mukaan ja vesittänyt Vitaransa sen sijaan, että olisi pitänyt sen kyvykkäämpänä maasturina. Itse olen ajatellut, että Suzukin kannattaisi pienenä valmistajana erikoistua eikä tehdä samaa kuin kaikki muut. Siten se voisi onnistua edes pitämään markkinaosuutensa. Mutta odotellaan nyt vielä lisätietoja ennen lopullista lyttäämistä ;-)

Kesälomalla tuli ajettua Islannissa nykyisellä Grand Vitaralla ja tuli silloin mieleen, että mitenkähän auto uudistuu, kun mallilla on jo lähes 10 vuotta ikää.

Äänestä
  • Siis hetkinen, tässähän on kyse uudeta Vitarasta, ei Grand Vitarasta. Tehtaan ilmoituksen mukaan myös Grand Vitara uudistuu.
    Eli kuten tehdas ilmoittaa, Vitara palaa mallistoon, mutta ei ole Grand Vitaran korvaaja.

    Äänestä

  • GV -09 kirjoitti:

    Siis hetkinen, tässähän on kyse uudeta Vitarasta, ei Grand Vitarasta. Tehtaan ilmoituksen mukaan myös Grand Vitara uudistuu.
    Eli kuten tehdas ilmoittaa, Vitara palaa mallistoon, mutta ei ole Grand Vitaran korvaaja.

    Niinkö todella? Mielenkiintoista. Löysin pikaisella haulla todella vahvistusta tällaiseen:

    "The born-again Vitara is set to plug the gap between the new suburban S-Cross and the off-road Grand Vitara in Australia, starting below $30,000."

    Tuossa siis viitataan vielä Grand Vitaran parempaan maastokyvykkyyteen.

    http://www.carsguide.com.au/car-news/2015-suzuki-vitara-revealed-29333#.VAh17GPm7Mk

    Jos näin on, pitää jatkaa odottelua mielenkiinnolla :-)

    Äänestä

  • 4wdhi kirjoitti:

    Niinkö todella? Mielenkiintoista. Löysin pikaisella haulla todella vahvistusta tällaiseen:

    "The born-again Vitara is set to plug the gap between the new suburban S-Cross and the off-road Grand Vitara in Australia, starting below $30,000."

    Tuossa siis viitataan vielä Grand Vitaran parempaan maastokyvykkyyteen.

    http://www.carsguide.com.au/car-news/2015-suzuki-vitara-revealed-29333#.VAh17GPm7Mk

    Jos näin on, pitää jatkaa odottelua mielenkiinnolla :-)

    Ilmoitus on lähtenyt ylläpitoon.

    Äänestä

  • asiatonta kirjoitti:

    Ilmoitus on lähtenyt ylläpitoon.

    Öö... vai asiatonta? Ymmärsitköhän jotain väärin vai onko tämä jotain palstan sisäpiirihuumoria? Selvennä toki, minä tulin käymään palstalla, koska minua kiinnostaa seuraava Grand Vitara. Siinä vain tuli sekaannus, että luulin tätä uutta Vitaraa seuraajaksi nykyiselle Grand Vitaralle.

    Äänestä

  • 4wdhi kirjoitti:

    Öö... vai asiatonta? Ymmärsitköhän jotain väärin vai onko tämä jotain palstan sisäpiirihuumoria? Selvennä toki, minä tulin käymään palstalla, koska minua kiinnostaa seuraava Grand Vitara. Siinä vain tuli sekaannus, että luulin tätä uutta Vitaraa seuraajaksi nykyiselle Grand Vitaralle.

    Itse itselleni vastaten, taisi tämä asiattomuuskommentti liittyä ylempänä olevaan toisen kirjoittajan höpötysviestiin, eli vastaus oli vain tullut väärään kohtaan.

    Äänestä

  • Koskahan tähän alkaa saada turpoa tai diiseliä? Olis niin passeli pikkusen vaunun vetäjä, vähän enemmän vääntöä ja tehoa vain koneeseen.

    Äänestä

  • Poksisti kirjoitti:

    Koskahan tähän alkaa saada turpoa tai diiseliä? Olis niin passeli pikkusen vaunun vetäjä, vähän enemmän vääntöä ja tehoa vain koneeseen.

    Kyllähän luulisi 120 heppaa riittävän. Minä vedin vuosia vaunua 96 saabilla aina Nordkappia myöten ja hyvin meni matkat. Sitten oli vuosia veturina Mazda diesel 80 heppaisena ja hyvin veti.

    Äänestä

Tämä uusi vitara ei korvaa grand vitaraa vaan on crossoa pienempi malli. Nettitietojen mukaan samat moottorit kuin crossissa, suzuki ei ole vielä saanut valmiiksi uusia bensa ja diesel turbomoottoreita mutta nekin sieltä aikanaan tulee.

Äänestä

Onkohan näissä uusissa malleissa samanlainen huippumoderni kevyt ja kestävä muovirakenteinen alustarakenne kuten on s-crossissa.

Äänestä
  • Ei veikkonen sentään ihan yhtä modernia tekniikkaa, kuin esim Audi RS8 ja Ferrari käyttää, eli muovipohjaa. Olisihan se vallan huippua, jos tekniika olisi noiden kanssa samaa:=)

    Äänestä

Uusissa Audeissa jopa kierrejouset muovia ! tämä on muuten ihan totta.

Äänestä
  • Niin ja uudessa Nissanin X-trailerisa myös taka-ovet on muovia!!

    Äänestä

Ei löytynyt Nissanin mallistosta X-traileria...kenties joku tuleva malli?

Äänestä
  • Note on hyvä, jos etsii väänbtöä.

    Äänestä

"Vai koskoo kovasti" Tehty muovialustalle kuin Crossi"
Kui nii sit? Lukekaahan mitä sanotaan alustasta,vain hyvää,parhaita alustoja.
Moittivat epävakaata ohjausta ja palautusta käännöksen jälkeen.

Äänestä
  • ihan hyvän ovat tehneet, ei ole ikään citymaasturi kauppakassi vaan ihan oikea laite huonoilla teillä kulkemiseen. Oikeat maasturit ovat sitten oma lukunsa mutta niitä on tosi vähän koska vaatimukset ovat aivan toiset.

    Itselläni todella hyvät kokemukset kohta 20 000km

    Äänestä

Huh huh. Vai että 20 tkm takana. Mahtaa kädet krampata kun yrittää pysyä kaistalla. Ohjaus vetelee suzukissa.

Äänestä
  • Kellä vetelee, kellä ei!

    Äänestä

  • Mikäli minä älysin oikein jälleenmyyjän puheita, niin ohjausvastetta on lisätty uusiin autoihin.
    Koeajossa toimi hyvin, tosin tuulettomassa säässä ja motarillekin on matkaa parisataa kilometriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10+2 kirjoitti:

Keväällä 2015 markkinoille. Ensiesittely lokakuussa pariisin autonäyttelyssä.

http://www.carmagazine.co.uk/News/Search-Results/First-Official-Pictures/Suzuki-Vitara-is-back-New-small-SUV-bound-for-Paris-show-2014/


http://www.savonsanomat.fi/erikoissivut/autot/autotalli/suzuki-vitara-palaa-katuhenkisena/1885532

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu