Mistä muistihäiriöt johtuu...epätietoisuus kamalaa.

vikaamuistissa

Äidilläni 67v on ollut jo reilun vuoden lähimuistin kanssa ongelmia. Oikeastaan ne ovat koko ajan pikkuhiljaa pahentuneet. Äidillä on ollut viiden vuoden aikana neljä rytmihäiriötä mitkä siirretty ja hän käyttää tambocoria(rytmihäiriölääke). Sitä käyttänyt pari vuotta, minkä useimmiten laittaa syyksi muistiongelmiinsa. Käytössä myös verenohennuslääke, imovane jo monia vuosia sekä ottanut välillä melatoniinia varsinkin samoihin aikoihin unilääkkeen kanssa. Mikä ei hyvä juttu kait. Nämä muistihäiriöt näkyvät aika voimakkaasti niin ettei esim. muista juuri ollenkaan illalla mitä aamulla on tapahtunut. Yksi esimerkki oli kun veljeni oli käymässä ja oli ollut jo pari päivää. Äiti lähti käymään iltapäivällä kaupassa ja tuli pian takaisin ja kysyi on veljeni tullut käymään kun on auto pihassa. Tässä kohtaa alkoi hälytyskellot jo soida. Aikajärjestykset menee myös sekaisin ei muista tarkalleen milloin oli missäkin lääkärissa ja tehtiinkö joku tutkimus vai ei. Äiti oli muistitestissä ja sai siinä aika huonot pisteet siitä johtuen sai ajan pään tomografia kuvaukseen. Nyt oli neurologilla ja kuvissa ei kuulemma näkynyt mitään rappeumaa, joten ilmeisesti alzheimerin saa näillä näkymin lukea pois. Myöskin oli tehty uusi muistitesti ja äiti oli saanut paljon paremmat pisteet. Kuitenkin neurologi varmaan huomasi miten äiti sinä aikana toisti monta kertaa samoja asioita joten äiti sai ajan aivojensähkökäyrään(eeg?) ja neuropsykologille 3h. Tuolla sairallassa äiti oli veljeni kanssa ja oli jos yksin vessareissullaan eksynyt eli ei osannut tulla n.20m veljeni luokse takaisin. Kuitenkin hoitaa kaikki kauppa-asiat ja arjen jutut vielä ihan hyvin, mitä nyt tarkastaa tuhat kertaa onko ottanut lääkkeet. Kysyy samat asiat aina uudestaan sekä toistaa asioita paljon. Selkeät alzheimerin ensimmäiset oireet mutta ei sitten kuitenkaan sitä. Hirveätä elää epätietoisuudessa vieläkin. Mitä kummaa tuo voi olla. ja onko näistä seuraavista tutkimuksista hyötyä? Mitä neuropsykologi tekee?

6

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ken tietää?
    • ken tietää?

      Mistä?

      Ken tietää miksi ihmisten pitää sairastua ja kuka mihinkin.

      Elintavat ovat a ja o.

      Mutta silti voi saada jonkun taudin esim. ympäristömyrkyistä. Noh lähinnä syöpää.

    • dgu

      Onko tämä asia selvinnyt jo alkuperäiselle kirjoittajalle? En tiedä mistä tuo johtuu mutta läheiselläni oleva tilanne kuulostaa samalle,.

    • auttavakäsi

      Monella vanhuksella yksinäisyys lisää muistiongelmia.Piristyy kun pääsee hoitokotiin tai joku rupeaa käymään,ja huolehtimaan.Kalanmaksaöljyä kannattaa myös antaa.Ei kai niillä lääkärikäynneillä mitään hyödy,rahaa vain menee...ihan sama onko diagnoosia vai ei.Jotenkin pitää pärjätä vain,ja omaisten pitää huolta.Lääkkeet on hyvä laittaa dosettiin niin ei vahingossa ota moneen kertaan.Tai jos joku pystyy huolehtimaan niiden ottamiset.

    • Asperger_

      Lääkkeet pois ja sinilevää tilalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      1937
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1529
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      57
      1202
    4. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      76
      1090
    5. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      72
      1063
    6. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      25
      1015
    7. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1001
    8. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      34
      940
    9. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      829
    10. Teki mieli

      Huutaa meidän nimet tänne, niin ei jäisi epäselvyyttä. Ikävä sinua urpo.
      Ikävä
      38
      779
    Aihe