tarina

Hän oli jo monta kuukautta ajatellut toista, hän ei kuitenkaan tiennyt mitä tehdä. Olisiko kiinnostus jo hiipunut niin kun kauan sitten palanut rovio, jossa muutama noita tuhkattiin jumalille, ehkä kiinnostus olisi romahtanut kuin pilvenpiirtäjä nykissä tai ehkä toinen oli jo lähtenyt uuteen matkaan maailmanympäri polkupyörällä (spesiaaliksi asian teki ettei pyörässä ollut vaihteita), lopulta ajatus vei hänet siihen että varattiin itselle matka Rivieran rannoille ja lähti hän yksin pakoon ajatuksiaan jotka jo vainosivat kuin ne noita.akat!! joita roviolla paistettiin, lintujen tähteet ja kuusen havut. Rivieraa hän ajatteli ja lensi korkealta kuin haukka pyydystämään unelmaa joka oli josta hän melkein oli menettänyt otteen
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No johonkin henkilöön kiinnostus taitaa herätä aina uudelleen, sitä pitää vähän terästää. Esimerkisi tunnistaa henkilö monen vuoden päästä, muuten sitä elää harhassa. Sitä etsii muista kiinnostuksen kohteita, mutta todellisuudessa kiinnostus sammuu näihin muihin kokonaan. Mutta kiinnostus tähän erääseen säilyy aina. Sitä miettii mitä hänelle kuuluu, mitä hän tekee, kenen kanssa liikkuu. Erosta huolimatta etsii siitä ainaisesta kiinnostuksesta vihjeitä ja muistijälkiä, koska lopulta tietää syvällä sisällään kaipaavansa toista kovasti. Korjaan valtavasti. Muut ovat kiinnostukset ovat vain korvikkeita, jotka eivät täytä tätä kaipauksen kohdetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pojasta ja tytöstä kirjoitti:

Hän oli jo monta kuukautta ajatellut toista, hän ei kuitenkaan tiennyt mitä tehdä. Olisiko kiinnostus jo hiipunut niin kun kauan sitten palanut rovio, jossa muutama noita tuhkattiin jumalille, ehkä kiinnostus olisi romahtanut kuin pilvenpiirtäjä nykissä tai ehkä toinen oli jo lähtenyt uuteen matkaan maailmanympäri polkupyörällä (spesiaaliksi asian teki ettei pyörässä ollut vaihteita), lopulta ajatus vei hänet siihen että varattiin itselle matka Rivieran rannoille ja lähti hän yksin pakoon ajatuksiaan jotka jo vainosivat kuin ne noita.akat!! joita roviolla paistettiin, lintujen tähteet ja kuusen havut. Rivieraa hän ajatteli ja lensi korkealta kuin haukka pyydystämään unelmaa joka oli josta hän melkein oli menettänyt otteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu