Hei!
Olen nuori vajaa kolmekymppinen nainen. Olen nyt noin vuoden verran miettinyt miten nousta jaloilleni. Kaipaisin vertaistukea, en arvostelevia kommentteja, koska tässä tapauksessa en koe tehneeni väärin.
Kaikki alkoi n. Vuosi sitten. Sairastuin pahasti, jonka vuoksi edessä uudelleenkoulutus, koska vanhaan työhöni en enää kykene. Minulla oli todella hyvä ystävä ollut jo useamman vuoden. Soittelimme joka päivä ja rakastin häntä ystävänä syvästi. Sain hänet kiinni niin kamalasta teosta, että hän varasti kipulääkkeeni. Järkytyin syvästi, ihminen jonka luulin tuntevani oli jo pitkään ollut lääkkeiden väärinkäyttäjä. Ja ei minä en tiennyt. Mietin pitkään olisiko minun pitänyt tukea häntä ja auttaa. Mutta minulla ei ollut voimia, olin menossa leikkaukseen ja oli mietittävä mitä alan opiskelemaan toivuttuani. Edelleen mietin mikä olisi ollut oikea ratkaisu, jotenkin vaan tyhjenin rakkaudesta heti kun varkaus tuli tietooni. Tärisin kauttaaltaan.
Meni muutama kk. Olin sumussa. Itkin joka päivä tunteja. Purin pahaa oloani kahdelle ystävälleni. Tai niin luulin. Samalla isäni erosi ja mammani sairastui syöpään. Mieheni jäi myös työttömäksi. Elämä tuntui niin mustalta. En päässyt sängystä ylös. En jaksanut nousta. Soitin ystävilleni usein itkien. Pyysin välillä anteeksi ettei ollut voimia. Sitten se tapahtui. Olemme aikuisia ihmisiä. He laittoivat yhteis viestin minulle Facebookissa. He kertoivat miten rasittava olen. Että olen riippakivi. Lopetin itkemisen. Kivetyin. Muut ystäväni sanoivat etten ole riippakivi, että olen hyvä ystävä. Minua on aina kehotettu olemaan vahvempi. Olen hyvin sinisilmäinen ja empaattinen ja tunteellinen ihminen. Olen kuullut, että nämä kaksi katuvat tekoaan, mutta en pysty olemaan enää heidän ystävänsä. Heidän tekonsa sai minut varpailleen. Minun on pakko olla jotenkin viallinen kun olen saanut kokea näin.
Kuitenkin minulla on hyvin paljon ystäviä, jotka kieltävät viallisuuteni. Olen hyvin sosiaalinen ja avoin. Huomioin ihmisiä. Minulle kerrotaan usein huolia ja minuun luotetaan. Miten pääsen jaloilleni ? Miten jatkaa kun tuntuu etten voi uskoa enää hyviä sanoja, ja sinisilmäisyys muuttunut kiveksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei Särjetty.
Kerrot kokemuksistasi, jossa luottamustasi on rankalla tavalla käytetty väärin. Ei ihme, että tunnet olosi särjetyksi. Olet luottanut ja pettynyt. Hetkellä, jona olisit tarvinnut luottamusta erityisen paljon, kun itse elit kriisissä sairauksiesi ja koettelemustesi edessä.
Kuitenkin olet saanut elämässä myös toisenlaisia kokemuksia. Olet saanut kuulla olevasi mm.luotettava ja hyvä kuuntelija.
Voisitko ajatella, että nämä kaikki asiat kertovat siitä, miten särkyneitä me kaikki ihmiset joltain tasolta olemme. Kipulääkkeitä salaileva ystäväsi on myös risa. Ei myöskään ole kovin ehjää toimintaa ilmotella ystävyyden tasosta Facebook-viestissä. Ongelmista pitäisi olla kanttia puhua suoraan.
Ihmiset ovat sekä ehyitä että särkyneitä. Sekä terveitä että sairaita. Sekä luotettavia että pettureita. Sekä hyviä että pahoja. Hyvin usein kaikkea tätä vielä sekoittuneena epämääräisesti.
Jotta voit olla lähellä toisia, sinun täytyy ottaa riski ja luottaa. Jos haluat 'säästää' itseäsi kaikelta, muutut kiveksi. Jospa koettaisit jaksaa uskoa, että osa ihmisistä kuitenkin on luotettavia eivätkä petä, vaikka nämä muutamat ihmiset ovatkin toimineet sinua haavoittavasti?
Jospa uskoisit, että hyvät sanat ovat totta siitäkin huolimatta, että olet kuullut myös pahoja sanoja? Mitä ajattelet tästä?
Kaikkea hyvää ja toipumista omaan ja perheesi tilanteisiin toivoen
diakoni Meiju
On se järkytys kun paljastuu läheisessä henkilössä jokin salaisuus. Nuo riippuvuudet ovat juuri sellaisia. Tämä henkilö ei olisi millään tahtonut pettää luottamustasi, mutta pakkomielle ja riippuvuus vei mennessään.
Pitää vain yrittää opetella antamaan anteeksi ja myös pyytää anteeksi. Ihmisinä olemme itsekin hyvin vajavaisia.
Uskon että saat voimia nousta jälleen.