Voisiko joku kertoa mikähän mahtaa olla kun pennun kuono on lämmin ja se nukkuu kokoajan? Onko se ihan normaalia? Minkälaista ruokaa voi antaa? Se tykkää kaurapuurosta mutta luulen että sen maha menee kuralle siitä? Kuinka saan opetettua ettei se tee tarpeitaan sisälle? Ulkoilu ajat on säännölliset mut ainakun otan Puheeksi pihalle lähdön niin se lorauttaa eteisen lattialle. Mitenkä saan sen purskeleen puruluita eikä mattoja?
Haluaisin tietoja?
6
429
Vastaukset
- Pipa
Minkä ikäinen pentu? Mistä hankit, kun et ole saanut tietoa ruokinnasta? Kasvattaja antaa ohjeet ruuasta mitä pennulle annetaan. Pennulle voi antaa jotain hyvää pentumuonaa,lisäksi raejuustoa, riisiä, viiliä tai piimää sekä jauhelihaa. Pentu tekee välillä sisälle ja oppii sisäsiistiksi noin 4-6 kuukauden vanhana. Pennut pureksivat kaikkea mahdollista, ja olisikin hyvä korjata pois johdot ja muu vaarallinen purtava sen ulottuvilta.
- Pennun omistaja
pentu on n.3kk ja sain sen josstain maalaistalosta
se jolt sain sen niin ei sanonu muuta kuin et se on kaikki ruokainen. Mut en toki viitti antaa sille ihan mitä tahansa. johdot olen piilottanu sen takia ettei se järsi niitä. Koiruus on sekarotunen.
- kaisa
Pienet pennut nukkuvat paljon. Leikkiikö se kuitenkin reippaasti hereillä ollessaan? Syökö hyvin? Paljonko juo? Onko sille annettu matolääkitys? Jos ei niin ensitilassa ensimmäinen ja neljän viikon kuluttua toinen. Onko se rokotettu? Jos ei, niin heti rokotuksille. Madot ja muut loiset heikentävät pennun kuntoa ja kasvua. Ovat suorastaan vaarallisia!
Pennulta voi mitata kuumetta peräaukosta. Laita kuumemittarin päähän hieman rasvaa ja paina sen pää peräaukkoon. Normaali lämpö on 38.5 paikkeilla.
On tärkeää huolehtia pennun ruokinnasta. Sille voi antaa puuroa, veteen keitettyä. Tai hyvin keitettyä riisiä. Mutta pelkällä puurolla se ei elä. Se tarvitsee puuron sekaan 1/3 osan ateriasta lihaa, kalaa, maksaa, tai muuta eläinperäistä tuotetta. Lihat mieluiten raakana. Kasvissoseet, raejuusto,kanamuna keitettynä tai keltuainen raakana on erittäin hyvä ravinnon lähde.Erilaiset öljyt ovat hyvä lisä kotiruokaan. Liotetut pentunappulat ovat turvallinen ruoka. Pentua ruokitaan neljä kertaa päivässä. Neljän kk iästä kolme ja puolen vuoden iästä kaksi kertaa.Aloita uusien ruoka-aineiden antaminen aina pienestä määrästä. Jos se syö uutta ruokaa vatsansa täyteen, sen maha menee varmasti kuralle.
Ulos saat opetettua sen vain kärsivällisyydellä. Koppaa vaikka syliin, niin se ei ehdi tehdä tarpeitaan sisälle. Pienet koirat eivät kykene pidättelemmän pissaa kauaa, joten sitä on turha torua. Ole vain itse vikkelämpi.
Vie matot pois ja annan sallittuja leluja purtavaksi. Säästyt mattojen pesulta ja ne säilyvät ehyenä. - issu56
Minkä ikäinen pentusi on? Miten niin tykkää kaurapuurosta, sillä eihän se ole pennun ruokaa todellakaan! Pieni pentu yleensä nukkuu huomattavasti enemmän, kuin mitä on hereillä!
Eikö pentusi kasvattaja ole antanut ohjeita pennun ruokinnasta? Kun pentua opetaan tekemään tarpeitaan pihalle, ei todellakaan kannata puhua mistään säännöllisyydestä, vaan silloin mennään, kun pennulla tuntuu hätä olevan. Jos ruvetaan ihmettelemään ja odottelemaan, niin kyllä pissat sisälle tulevat ihan takuuvarmasti!
Ilmeisesti et ole aiemmin antanut sille puruluita, koska matot ovat alkaneet kiinnostamaan? Itsellesi helpompaa ois, jos ottaisit kaikki matot pois, niin ei pääsisi niitä järsimään!- 4x4
miten kaurapuuro ei ole pennun ruokaa? siis ollenkaan vai pelkästään?
- issu56
4x4 kirjoitti:
miten kaurapuuro ei ole pennun ruokaa? siis ollenkaan vai pelkästään?
pennulle pitäisi syöttää kaurapuuroa? Itse annan sekoitusta, jossa on Luppaa, täysjyväriisiä, raakaa jauhelihaa, raaka keltuainen, piimää ja loraus öljyä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873948Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 130855
- 6804
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11730