Työvoimapolitiikan toimia

budjetti 2015

Päätettyjä ja joulukuuussa budjetti vahvistetaan.

"Rakenteellisen työttömyyden alentaminen

Näitä toimia ovat työvoimapoliittisten toimien lisäyksen ohella nykyisiin työttömyysturva- ja muiden sosiaalietuusjärjestelmiin liittyvän velvoittavuuden hyödyntäminen täysimääräisesti, ml. sanktiot, työtarjousten lisääminen, työvoimapalvelujen tehostaminen sekä työttömyys- ja muun ansioturvan
kannustavuuden lisääminen.

Ohjelman tavoite yhden prosenttiyksikön rakenteellisen työttömyyden alentumisesta ei kuitenkaan ole toteutumassa ilman uusia toimia.

Hallitus edellyttää, että työtarjouksia lisätään edelleen selvästi ja että työstä
tai aktiivitoimesta kieltäytymisen sanktioita sovelletaan järjestelmällisesti.

Hallitus antaa esityksen työvoiman palvelukeskuksista (TYP) suunnitellusti budjettilakina. Esityksessä varmistetaan mm., että TYP:llä on oikeus järjestää julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisia työvoimapalveluita,
jotka rahoitetaan momentilta 32.30.51.

Lisäksi varmistetaan, että tehostettuja työvoimapalveluja tarjotaan nykyistä varhaisemmassa vaiheessa työttömyyttä niin, että TYP:n vastuulle voidaan TE‐toimiston päätöksellä siirtää myös yli vuoden työttömänä ollut henkilö,
vaikka hän ei olisi saanut työmarkkinatukea yli 300 työttömyyspäivää.

Kunnan nimeämä henkilö on TYP:n johtaja

Työmarkkinatuen rahoitusvastuun siirto kunnille toteutetaan suunnitellusti
niin, että kunnat rahoittavat 300 työttömyyspäivän jälkeen 50 % työmarkkinatuesta ja 70 % 1000 työttömyyspäivän jälkeen."

Lisää PDF-tiedosto linkki:
http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2014/budjettineuvottelut-2014/rakennepoliittinen-ohjelma/hallituksen-paatos-280814.pdf

15

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittäjä puhuu!

      1) "Hallitus edellyttää, että työtarjouksia lisätään edelleen selvästi ja että työstä tai aktiivitoimesta kieltäytymisen sanktioita sovelletaan järjestelmällisesti"

      2) "Hallitus edellyttää, että työvoimahallinnon toimintaa suunnataan entistäkin voimakkaammin yritysten tarpeet huomioon ottavaksi."

      Yrittäjänä voin sanoa puolestani sen, että tulen jatkossa vaatimaan TE-toimistolta, että minulla olevaa avointa paikkaa ainoastaan tarjotaan varteenotettaville työnhakijoille. Ei siis pitkäaikaistyöttömille, syrjäytyneille, alkoholisoituneille tai muutoin työtä vierastaville tms.

      En tosiaankaan halua enää seuloa läpi satoja hakemuksia löytääkseni niitä muutamia kelpo hakijoita! Jos TE-toimisto ei vaatimuksiini suostu, niin en ilmoita avointa paikkaa lainkaan TE-toimistolle vaan laitan pelkästään mainoksen lehteen! Nyt on jo työ ja tuska hakemuksien määrässä!

      • rtgtrtr

        Miks täällä vingut, laitat vaan lehteen ilmoituksen, niittähän ei pitkäaikaistyöttömät, syrjäytyneet, alkoholisoituneet tai muutoin työtä vierastavat lue. LoL!


      • pettynyt nuori

        Byhyy. Ei sinun ole pakko ottaa ketään töihin jos et edes jaksa haastatella ihmisiä paria minsaa. Vai haluatko vain orjan töihin valtion rahoilla ettei vaan tarvi maksaa normaali palkkaa?


    • +1+1

      "Hallitus antaa esityksen työvoiman palvelukeskuksista (TYP) suunnitellusti budjettilakina. Esityksessä varmistetaan mm., että TYP:llä on oikeus järjestää julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisia työvoimapalveluita,
      jotka rahoitetaan momentilta 32.30.51. "

      Tarkoittaakohan tuo sitten sitä, että tietojenluovutuksen kieltoa ei enää huomioida, vaan työttömille paukaistaan karenssi jos ei annan tietojensa luovutuslupaa. Tuolla tapaahan nykyisin voi välttää typin pompottelut. Tai sitten tietojenluovutus-asia ei enään koske työttömiä vaan viranomainen saa automaattisesti työttömän arkaluonteisetkin tiedot käyttöönsä.

    • dsgdfgfd

      TYPin voi välttää myös tulevaisuudessa tietojenluovutuskiellolla ilman karensseja.

    • saapasnax

      Tietojenluovutus kieltomahdollisuus tulee poistumaan tulevassa laissa. Lakiesitystä varten on pyydetty lausunnot eri tahoilta ja edes tietosuojavaltuutettu ei vastusta. Alla relevantti lainaus pdf.linkki lausuntoon.

      "Myös tietosuovaltuutetun toimiston näkemyksen mukaan asiakkaan suostumus ei ole tässä henkilötietojen käsittelyn kokonaisuudessa ja käyttötarkoituksessa tarkoituksenmukaisin
      vaihtoehto"

      http://www.tem.fi/files/40617/Tietosuojavaltuutetun_toimiston_lausunto_4.6.2014.pdf

      • pahaa pistetään...

        Auki jätetään, miten tullaan käsittelemään Henkilötietolaki 11§:ssa mainituita arkaluontoisia tietoja (rikos-, sairaus- yms. tietoja). Niiden käsitteleminenhän edellyttää erityisen suostumuksen antamista. Mikäli ei edes arkaluontoisten tietojen käsittelyyn tarvita suostumusta, voi TE-toimisto pitää rekisteriä seksuaalisesta suuntautumisesta, puolueväristä, rodusta jne.

        Pahan pistit...


      • Nuusi Vimeroinen
        pahaa pistetään... kirjoitti:

        Auki jätetään, miten tullaan käsittelemään Henkilötietolaki 11§:ssa mainituita arkaluontoisia tietoja (rikos-, sairaus- yms. tietoja). Niiden käsitteleminenhän edellyttää erityisen suostumuksen antamista. Mikäli ei edes arkaluontoisten tietojen käsittelyyn tarvita suostumusta, voi TE-toimisto pitää rekisteriä seksuaalisesta suuntautumisesta, puolueväristä, rodusta jne.

        Pahan pistit...

        Ymmärrän, että sairaudet voivat vaikuttaa työkykyyn. Samoin vapausrangaistusta kärsivällä voi olla vaikutusta siihen, onko oikeutettu työttömyysturvaan.

        Millä tavalla ajattelit, että seksuaalinen suuntautuminen, puolueväri tai rotu vaikuttaisi työkykyyn eli millä perusteella mielestäsi työkkäri tai TYP saisi oikeuden rekisteröidä tuollaisia tietoja tai millä perusteella ajattelet noiden seikkojen ylipäätään kiinnostavan niitä?

        Kärjistämisessäkin pitäisi aina olla joku tolkku, muuten siitä menee teho.


      • pitäisi huolestua...
        Nuusi Vimeroinen kirjoitti:

        Ymmärrän, että sairaudet voivat vaikuttaa työkykyyn. Samoin vapausrangaistusta kärsivällä voi olla vaikutusta siihen, onko oikeutettu työttömyysturvaan.

        Millä tavalla ajattelit, että seksuaalinen suuntautuminen, puolueväri tai rotu vaikuttaisi työkykyyn eli millä perusteella mielestäsi työkkäri tai TYP saisi oikeuden rekisteröidä tuollaisia tietoja tai millä perusteella ajattelet noiden seikkojen ylipäätään kiinnostavan niitä?

        Kärjistämisessäkin pitäisi aina olla joku tolkku, muuten siitä menee teho.

        Mikään tahohan ei seuraa sitä, mitä kukin virkailija merkitsee asiakkaan tietoihin. Ei välttämättä suoraan kerrota, mitä rotua on, mutta esim. "maahanmuuttaja Somaliasta", "kärsii syrjäytymisestä seksuaallisen suuntautumisen tähden"... tarvitseeko luetella enempää? Sillä nytkin TE-toimiston virkailijat kirjaavat yksityiskohtia rekistereihinsä, joita ne eivät saisi, ja minkälaiseksi meno muuttuukaan, kun portit avataan täysin...


      • Nuusi Vimeroinen
        pitäisi huolestua... kirjoitti:

        Mikään tahohan ei seuraa sitä, mitä kukin virkailija merkitsee asiakkaan tietoihin. Ei välttämättä suoraan kerrota, mitä rotua on, mutta esim. "maahanmuuttaja Somaliasta", "kärsii syrjäytymisestä seksuaallisen suuntautumisen tähden"... tarvitseeko luetella enempää? Sillä nytkin TE-toimiston virkailijat kirjaavat yksityiskohtia rekistereihinsä, joita ne eivät saisi, ja minkälaiseksi meno muuttuukaan, kun portit avataan täysin...

        MOT.

        Tuo maahanmuuttajajuttusi on muuten noista kahdesta yliveto ja osoittaa, miten tietämätön olet asioista.


      • viimeksi nuusittu...
        Nuusi Vimeroinen kirjoitti:

        MOT.

        Tuo maahanmuuttajajuttusi on muuten noista kahdesta yliveto ja osoittaa, miten tietämätön olet asioista.

        Q.E.D. (quod erat demonstrandum)

        Nuo kommenttisi osoittaa, miten tietämätön olet TE-toimiston käytännöistä. Vai satutko olemaan yksi noista kuspää virkailijoista, kun niin hanakasti heitä puolustat?!


    • hurlumheij

      Pikkuhiljaa kohti pakkotyömallia mennään. Ei ole ihmisellä kohta mitään sananvaltaa siitä miten elelee.... Kohta määritellää hetki millon työtön voi käydä pas..lla tunnin tarkkuudella.... Mull eihan sama kunhan sitten korvaavat myös tästä pakkotyöstä aiheutuvat kulut kokonaisuudessaan. En ala kyllä pettua syömään vain sen vuoksi että jonkun mielestä työttömyys on rikos... Itse teksin töitä kunhan olisi. Ei ole sitä vastaanyhtään mitään. Antaisihan se tähän ahdinkoon edes jotain valoa. Mutta kun kaikialla vain pistetään pihalle. Edes palkkatuella ei pääse - ei vaikka olen jo 5 vuoden pitkäaikaistyötön ja kunnalla pitäisi olla velvoite työllistää... Mutta maksaa sakon mieluummin näköjään...

      • lama tuli vakavana

        No on se karmeeta kun töihin ei pääse edes niin että valtio piffaa rupuyritykselle 700 euroa kuussa palkastani. Siltikään en muka kelpaa tukityöllistettynä töihin. Todellinen lama on täällä.


    • pettynyt nuori

      Kaikki aikuiset työttömät halutaan päivähoitoon valtion rahoilla. Joo sehän sitten lisääkin työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä. Hitto mikä kokkare systeemi taas.

    • 4346dfhdh

      Pimeitä töitä kannattaa tehdä niin voi kieltäytyä kaikesta TE-toimiston tarjouksista ja kaikista karensseista. Perusammatin hankkiminen riittää 1. autoasentaja 2. sähköasentaja 3. putkimies 4. talonrakentaja. Kun edes osaat 1 tai 2 ensimmäistä pimeitä töitä riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2555
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1917
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 76
      1484
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      112
      1397
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe