Tässä mun.

kauhutarina
Asuin pienessä kylässä. Olin juuri muuttanut uuteen kotiini.Hain töitä pienestä marketista kylän toisella puolella. Sain töitä, mutta sain myös sähkäpostia, jossa sanottiin:
-Ei ei ei ei ei. varo varo varo. kassa 3 PAHA PAHA PAHA!

Täällä marketissa oli 6 kassaa. Kassa kolmosta oli yleensä hoitanut mies. Mies oli kuulemma kuollut äskettäin. Työkaverini kehottivat olemaan menemättä tälle kassalle. En tiennyt miksi. Työskentelin yleensä kassa vitosella, kun Minna oli kutosella ja Veeti nelosella. Joskus joku oli kakkos kassalla, yleensä väkeä oli niin vähän, että ei tarvittu kun 2-3 kassaa.

Yhtenä, kylmänä, pimeänä päivänä oli marketissa tungosta, koska marketin omistajan syntymäpäivän kunniaksi tavaraa myytiin 70% halvemmalla.
Uusi työntekijä oli ottanut vitosen, Veeti nelosen ja Minna kutosen. Myös kakkonen oli varattu, ja ykkönen oli rikki.
Jonot olivat kamalat. Kolmos kassalle oli mentävä, en olisi halunnut.
Ihmiset jotka tältä kassalta ostoksensa maksoivat, olivat pelottavan näköisiä, jotenkin,,, outoja. Näin kuinka Veeti, Minna ja Uusi työntekija kirjoittelivat lappuja jota näyttelivät toisilleen, eivät minulle. Eräs asiakas valitti hajusta, joka tuli kolmoselta. Minäkin haistoin sen. Mätä, verinen haju. Asiakkaat vähenivät. Minna ja Veeti kääntyivät minua päin, kun olin lähdössä kotiin. Heidän silmänsä, ne olivat kuin palaneet. Minua alkoi pelottaa. Yritin vain lähteä nopeasti, mutta en päässyt ylös tuolista. He alkoivat mumista.. jotain, en kuullut. Kohta mumina kuului suuremmin ja suuremmin. Sain siitä jotain selvää, Matin Matin Matin Matin Kassa Kassa, kirottu varoitettu olet. He alkoivat hakata seiniä. Näin kuinka torakka tuli liukuhihnan alta, se oli iso, ällöttävä torakka, minä liiskasin sen, ja katsoin liukuhihnan alle. Näin siellä sormia, varpaita, verisiä. Näin myös silmiä, ne oli revitty pois. Minua lyötiin näin kun mies käveli luokseni, alkoi leikellä sormiani. En tuntenut mitään. Huomenna töissä oli
Minna, Veeti, Uusi Työntekijä, MaMatti, mutta minä en, olin kuollut, katselin heitä, he olivat kirottuja, en tajunnut, että olin kuollut, minut oli paloiteltu ja laitettu kolmos kassan liukuhihnan alle. Tajusin, että näin siellä muitakin, joillekin muille oli käynyt näin... Karmivaa. Minun henkeni liikkui marketissa, taas, myytiin tavaraa halvemmalla, ja uusi työntekijä oli joutunut kassa kolmoselle. Väki hiipui, ja henkeni käveli uuden työntekijän taakse. Minulla oli puukko. Ilman suostumustani henkeni alkoi paloitella uutta työntekijää. Tungin hänen palasensa liukuhihnan alle, kun muut mumisivat, Annin, annin annin kassa kassa kirottu varoitettu olet. He halkasivat seiniä,, taas. Huomenna olin taas töissä, minä, ANNI.

Tää tarina on vähä sekanen, koska kirjottaja on 11 v. :D
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

somebodyNEW kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu