Hesarin jutussa haastateltiin oikeaa pedoa:
"Petri ei halunnut olla mitä oli (pedofiili).
Jos aihe tuli puheeksi kaveripiirissä, Petri puhui äänekkäimmin pedofiileja vastaan!?
Lapsen satuttaminen oli aidosti ja yksinkertaisesti kamalinta, mitä hän saattoi kuvitella.
Silti Petri reagoi lapsiin. Hän saattoi esimerkiksi kiihottua ollessaan samassa tilassa tutun lapsen kanssa.
Sellainen sai hänet pelkäämään aivan hysteerisesti. Lapsia ja itseään.
Takaraivossa jyskytti koko ajan, että kaikki maailman kansat ovat yhtä mieltä siitä, että jokainen pedofiili pitää tappaa.
Kuitenkin Petri kehitteli usein fantasioita päässään....Jokainen fantasia aiheutti enemmän syyllisyyttä. Ne olivat väärin. Petri oli päättänyt taistella vastaan.
Hän kielsi itseltään kaikki vääränlaiset ajatukset, kaikki hirveät kuvitelmat, kaikenlaisten eroottisina kokemiensa kuvien katselun."
Joku kertoi jostain pedohuntersista: ""Etkö ymmärrä hänen tyylistään, että hän on ihan oikeasti pedofiili joka nautiskelee asian uudelleen käymisestä! Niin kiihkoissaan, ettei edes välitä miltä perheestä tai perheen lapsista tuntuu. Lue pedofiileistä, he käyttäytyvät näin saadakseen nautinnon!""
Tutkimusten mukaan "kaikki pedofiilejä vihaavat, inhoavat ennen kaikkea pedoilutaipumuksen mahdollisuutta itsessään".
Ikään kuin yrittää merkitä itsensä jonkin ominaisuuden vihaajaksi, ettei kukaan osaisi ensimmäisenä häntä epäillä.
Kaikki ne jotka itse kiihottuvat nuorista, vihaavat eniten "pedofiilejä", koska itse eivät sitä uskalla myöntää ja koittavat kompensoida taipumustaan ylivihaamalla pedoja?
Uskallatko tunnustaa olevasi pedohunter?
17
947
Vastaukset
- gtrwfwd
No tottahan toki ! Ihmiset jotka vihaavat raiskaajia ovat salaa itse valmiita raiskaamaan ja murhaajien vihaajat tai lasten pahoinpitelijöitä vihaavat vastaavasti myöskin haluavat itse tehdä näitä asioita !
Nyt kysymys kuuluu, mikä sinun motiivinasi on vastustaa pedofiilien vihaamista? Eikö ole täysin luonnollista että ihmiset vihaavat henklöitä, jotka vahingoittavat puolustuskyvyttömiä lapsia? Olisikohan nyt kuitenkin niin että tämän ketjun pedofiili löytyy ihan jostain muualta kuin vihaajien keskuudesta.- Todistat teorian
Homo- ja pedofobia tarkoittavat tosiasioihin perustumatonta vihaa, pelkoa, inhoa, vastenmielisyyttä tai syrjintää seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä tai kyseisiä ilmiöitä kohtaan.
Kyseessä ei ole lääketieteellisesti ajateltuna varsinainen "fobia", vaan paremminkin rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö - kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä inhosta, vihasta tai pelosta.
Pedofobit näkevät vainoharhaisesti pedoja jokapaikassa.
Kaikki jotka eivät ole täysin samaa mieltä pedohunttereiden kanssa
ovat niiden mielestä pedoja. Tälläinen on tyypillistä käytöstä pedofobille.
- erterwteetyewte
Ei kakka, Sherlock.
- Tutkimus todistaa
Tutkimus todistaa: Pedofobia saattaa olla pelkoa omista pedotaipumuksista
Pedofobia on tutkimusten mukaan yleisintä ihmisillä, jotka itse ovat tunteneet vetoa itseään nuorempiin, mutta joilta autoritaariset vanhemmat tai pelko ystävien ja yhteiskunnan tuomiosta ovat sellaiset tuntemukset kieltäneet.
Henkilöt jotka psykologisissa testeissä osoittavat tuntevansa vahvaa vetoa itseään nuorempiin, saattavat pitää nuoria uhkaavina, koska nämä muistuttavat heitä heidän omista taipumuksistaan, kertoo tutkija.
Professori lisää, että monissa tapauksissa kyse on ihmisistä, jotka ovat sodassa itsensä kanssa ja jotka kääntävät sisäisen konfliktinsa ulospäin uhoamalla muille pedofiileiksi luulemilleen, "munat pois ja hirteen"- tyylisesti.
Lisävaikutuksensa fobian muodostumiseen tutkimuksen mukaan on sillä, jos henkilö on kasvanut erittäin autoritaarisessa perheessä, jossa mitään epätyypillisiä suhteita ei hyväksytty.
Tutkijoiden mukaan löydökset voivat auttaa selittämään, millainen dynamiikka on pedoihin kohdistuneiden viharikosten taustalla ja miksi monet pedoja kiivaasti vastustavat aktivistit ovat itse jääneet kiinni ns. pedosuhteista eli suhteesta huomattavasti nuorempaan.- 347253872475838
Mikä tutkimus?
- Entä empatia?
Varmasti osa tuosta on ihan totta, mutta voi sitä silti olla pedofiilejä ja raiskaajia vastaan. Ei me olla mitään automaattikoneita, elämässä tehdään omia ratkaisuja. Joku päätyy siihen ratkaisuun että pitää tyydyttää himoja, toinen siihen että annetaan kurinpalautusta himojen tyydyttäjälle kun ei omaa itsekuria löytynyt. Ei siihen tarvita vihaa vaan suojeluvaistoa, empatiaa ja perusjärkeä. Ei me syödä mitään taivaasta tullutta hattaraakaan vaan tapettuja eläimiä joten mitä väärää on tällaisten ihmisten kurinpalautuksessa?
- Nonnii taas
"Tutkimusten mukaan "kaikki pedofiilejä vihaavat, inhoavat ennen kaikkea pedoilutaipumuksen mahdollisuutta itsessään"."
Ihan silkkaa hölynpölyä. Jos minusta homoseksi on iljettävää, olenko homofobi? Tarkoittaako se, että minulla onkin taipumus homoseksiin?
Jos minusta on iljettävää, että aikuinen mies käyttää lasta seksiin, olenko pedofobi? Ja sekö tarkoittaa, että itselläni olisi pedofilisia taipumuksia.
Jos minusta on iljettävää, että äiti ja lapsensa harjoittavat seksiä, niin olenko insestifobi? Tarkoittaako se, että minulla on taipumuksia insestiin?
Eikö sinun mielessäsi ole mitään keinoa minun pitää jotain asiaa iljettävänä, ilman että itse haluaisin harjoittaa sitä iljettävyyttä?- 4356744356432456
Kai tuo kirjoittaja tarkoittaa sitä, että jos ryhtyy netissä postaamaan henkilötunnuksia ym niin aletaan olla aika fanaattisia jonkun asian suhteen, eli vaikka sen pedofilian.
- EI pedofobialle!
Fobioiksi nimitetään häiriötä, jossa johonkin kohteeseen liittyvä kammo on epärealistisen voimakasta.
Pedofobia eli irrationaalinen pedopelko on kyseessä silloin, kun pelkkä ajatuskin esimerkiksi nuoresta harjoittamassa seksiä, täysin vapaaehtoisestikin, häntä vanhemman kanssa, koetaan voimakkaana tunnereaktiona, vaikkei se suoranaisesti itseä mitenkään koskettaisikaan. Kuten vaikkapa kansanedustaja Katja ja hänen puolisonsa.
Fobia on psykologinen termi ja sillä tarkoitetaan sellaista pelkoa, jolle ei ole reaalista perustetta. Pedofobi ei siis esim. pelkää että hän itse tai edes kukaan hänen lähipiiristään päätyisi eri ikäisen kanssa parisuhteeseen, mutta siitä huolimatta kokee voimakaita raivon tunteita, muiden muodostaessa perheen eri ikäisen kanssa.
Pedofobiassa on kyse yhteisössä vallitsevasta pelosta tai inhosta, eikä yksilöllisestä fobiasta. Kun ikäeropariskuntia kohtaan tunnetaan inhoa ja pelkoa, niin tämä on fobian lailla perusteetonta pelkoa. Huomattavan ikäeron omaavat parisuhteethan eivät ole mikään realistinen vaara ihmisille tai yhteiskunnalle.
Mitä ihmeen uhkaa siitä muille voisi olla, että jotkut harjoittavat seksiä vaikkeivät olekaan täsmälleen saman ikäisiä?
Pedofobia on yhteiskunnallinen ilmiö ja syntyy yhteiskunnallisesti. Pedofobian yhteiskunnallinen luonne tulee selvästi esille siinä, että eri yhteiskunnissa pedofobian määrä vaihtelee selvästi.
Joissain yhteiskunnissa on voimakasta pedofobiaa, kun taas toiset yhteiskunnat suhtautuvat epätyypillisiin ikäero parisuhteisiin neutraalin välinpitämättömästi tai jopa hyväksyvästi.
Pedofobian syntymekanismi yhteiskunnassa on demonisaatio.
Ns. pedot demonisoidaan sosiaalisesti eli ihmiset aktiivisesti tekevät ikäeroparisuhteista pelottavan, inhottavan ja ei-toivotun parisuhteen muodon, ja näin ikäeropariskunnat aletaan kokea yhteiskunnassa uhkana ja poikkeavina ihmisinä.
Demonisaatiossa johonkin ihmisryhmään vain aletaan liittämään erilaisia kielteisiä merkityksiä, vaikka itsessään ryhmän ihmisiin ei liity mitään kielteistä.
Selkein esimerkki demonisaatiosta olivat noidat ja noitavainot. Yli 60 000 ihmistä tuomittiin, kidutettiin ja poltettiin noitina, koska noidat koettiin todellisena uhkana yhteiskunnalle ja sen jäsenille.
Jälkeenpäin ajateltuna kyse on aivan täysin mielikuvituksen kautta tapahtuneesta demonisaatiosta, sillä tänä päivänä kukaan ei usko, että noidat oikeasti olisivat solmineet liittoja paholaisen kanssa ja oikeasti olisivat voineet vahingoittaa ihmisiä maagisilla voimillaan.
Eläimiinsekaantujat olivat noin kymmenen sukupolvea sitten ihmisryhmä, joka jostain syystä demonisoitiin Ruotsi-Suomessa erittäin voimakkaasti, ja satoja eläimiinsekaantujia tuomittiin kuolemaan, kaksi kertaa enemmän, kuin noituudesta.
Syyte eläimiin sekaantumisesta oli Ruotsin toiseksi yleisin syyte tuohon aikaan.
1800-luvun lopussa huolen aiheeksi nousi taas masturboivat lapset, ja lasten itsetyydytyksen koettiin olevan yksi suurimpia uhkia terveydelle yhteiskunnassa.
Ikäeroparisuhteiden demonisointi on alkanut vasta 2000-luvulla.
Pedofobiassa on siis pohjimmiltaan kyse siitä, että yhteiskunnassa ikäeroparisuhteet ja sellaisissa olevat on demonisoitu, ja siksi heidät koetaan uhkana ”normaaleille” ihmisille.
Miksi tällainen aktiivinen demonisaatio on tapahtunut, mikä on demonisoinnin motiivi, onkin hankalampi kysymys.
Onko ikäeroparisuhteiden demonisoinnin takana on yleinen tarve tehdä ero ”väärän” ja ”oikean” seksuaalisuuden välille?
Taustalla olisi siis se ajattelu, että on vääränlaista seksiä, kuten itsetyydytys, avioliiton ulkopuolinen seksi, esiaviollinen seksi, porno, kaupallinen seksi, parinvaihto, suuseksi, anaaliseksi, nudismi, promiskuiteettinen seksi ja moniavioisuus.
Ja sitten on oikeanlaista seksiä, joka on saman ikäisen miehen ja naisen välistä seksiä avioliitossa tai avioliiton kaltaisessa rakkaussuhteessa.
Demonisaation motiivi siis olisi saman ikäisten kesken tapahtuvan seksin erottaminen seksuaalisuuden "oikeaksi" muodoksi, ja kaikkien muiden muotojen erottelu "vääräksi" seksuaalisuudeksi.
Optimistisesti voimme ajatella, että pedofobia katoaa tulevaisuudessa yhteiskunnasta. Ovathan monet muutkin demonisaatiot kadonneet yhteiskunnasta ja emme enää vainoa noitiakaan.
Tämä edellyttää sitä, että yhteiskunnassa lopetamme aktiivisesti tuottamasta kielteisiä mielikuvia huomattavan ikäeron omaavista epätyypillisistä parisuhteista.
Tämän projektin onnistuminen riippuu siitä, onko ihmisillä motivaatiota luopua ikäeroparisuhteiden demonisoinnista.- Anonyymi
Ei kukaan siitä välitä, jos parisuhteessa on suuri ikäero, mutta jos joku harrastaa seksiä lasten kanssa, niin se on aivan eri asia. Ei sellainen ole mikään parisuhde, jos toinen osapuoli on 60-vuotias ja toinen 6-vuotias.
- Äimänä
Onpas erikoista keskustelua... Jyvät saadaan erotettua akanoista seuraavalla tavalla. Uskallatko allekirjoittaa tämän kansalaisaloitteen? https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/852
Pedofiilien rangaistukset ovat aivan liian lieviä aiheutettuihin traumoihin nähden eli pyydän kannatusta! Lapsi on aina lapsi, oli se aikuisen sairalloinen intohimo, mikä tahansa. En ole yhtäkään kommenttia koskaan lukenut, jossa pedofiilin uhri löytäisi MITÄÄN hyvää siitä, että häntä on hyväksikäytetty. Kommentteja? Mutta vain hyväksikäytetyiltä, ei niiltä, jotka löytävät puolusteltavaa vallan paljon sieltä uhrin suunnalta...- elämänkoulu55
Rangaistusasteikot eivät ole ennaltaehkäisevää toimintaa. Voisit käyttää huomattavaa aivokapasiteettiasi esim Saksan mallin pohdiskeluun. Siellä tiettyjä taipumuksia omaavat henkilöt voivat hoidattaa näitä vahingoittamatta ketään.
- j87uh6yg5tr
Uskaltaisin, rohkeudestani se ei ole kiinni, mutta en allekirjoita.
En allekirjoita ensimmäistäkään aloitetta, jossa ei aiheeseen ole perehdytty edes alkeiden verran, eikä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoista mikään muu kuin kovat rangaistukset ole tuttuja.
Kyseinen aloite ei erottele hyviä akanoista, vaan etsii esiin osan niistä henkilöistä, joilla ei ole edes perustietoa pedofiliasta sairautena, yhteiskunnallisena ilmiönä tai sen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön nimellä tunnetun rikoksen välisestä suhteesta, mutta joilla on silti asiasta voimakas mielipide ja kova tarve tuoda se esiin.
Pedofilian ja erityisesti siitä kumpuavien rikollisten tekojen yhteiskunnallisten haittojen ehkäisemiseksi olisi olemassa lukuisiakin keinoja. Aloite, joka vaatii vain niistä vähiten tehokkaan käyttämistä, ei ole allekirjoittamisen arvoinen.
Onneksi tällä hetkellä näyttää siltä, että aloite ei ole saavuttamassa vaadittavaa määrää allekirjoituksia. Alkuhuuma lienee haihtunut, ja keräysvauhti hidastusmassa siten, että tavoitteesta jäädään. Muutenkin koko seksuaalirikoslainsäädäntö on käytännössä uudistettu tällä vuosikymmenellä, joten rajan saavuttava aloitekaan ei todennäköisesti suurta muutosta aikaan saa.
Ehkäpä aloitteen käynnistäneet ja allekirjoittaneet suuntaavat seuraavaksi tarmonsa siihen, että joihinkin hyödyllisiin keinoihin satsataan enemmän. Epäilen tosin, että heidän "omistautumisensa" asialle ei riitä siihen, se kun vaatisi taustatyön tekemistä ja asiaan tutustumista, mikä on paljon työläämpää kuin huutaa kovempia rangaistuksia.
- elämäm kova kolu
Eikös se jonki äänekoskelaisen pedohunterin vaimo jättäny miehensä, koska sen elämä pyöri pakkomielteisesti pedofiilien ympärillä?
- Pedohunter isä
Jaa että Krista olis kyllästyny
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288572591357.html - Ois parempi näin
Pedarit täällä itkee..otta mikkiss vähän androgeeniä ja laita pää tyynyyn. Mieluusti kasvot tyynyä päin ja pidä sama asento aamuun asti.
- Anonyymi
Eli jos vihaan niitä, jotka tekevät pahaa minulle, niin se tarkoittaa, että haluan myös itse tehdä itselleni pahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569