mulla on niin ikävä sitä, että rakastaisin taas jotakin ja joku rakastais mua! Vaikka erosin, en ole antanut itselleni lupaa rakastua. Miksi pidättelen itseäni? Miksi en anna kenenkään tulla lähelleni? Mä niin kaipaan ja ikävöin sitä, että olis joku jota rakastaa, jonka syliin kellahtaa...jota halata, suudella...mutta nämä henkiset kahleet...hullukshan tässä tulee :( yksi mies 13 vuotta...miten voi olla niin vaikea aloittaa taas alusta. Ei se siitä ole kiinni ettenkö kelpaisi...itse olen se kahle omassa nilkassani...
Ikävä rakkautta...
Nainen79
4115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kokeile ota joku mies jonka kanssa vietät aikaa. niillä ehdoilla jotka sulle sopii. itsekkin miehenä kaipaisin aika samoja asioita. naista kainaloon helliä hetkiä halauksia ja suudelmia. ehkä se voisi johtaa pidemmällikkin eli oikeaan suhteeseen ja rakastumiseen. ainakin itse toivoisin sen vielä löytäväni. meissä kai sama ominaisuus tuo kelpaaminen. kelpaisi kyllä jos itse kelpuuttaisin jonkun. pitäsi kai vaan harjoitella sitä toisen kanssa olemista. jospa se vapauttaisi niistä itse luoduista henkisistä kahleista.
Toivottavasti löydät keinon päästä niistä :)
T- yksi vapautunut m-
No henkisitä kahleista on päästävä. Mutta tiedän kyllä jo kenet haluan! Sen saman josta olen haaveillut myöskin ainakin sen saman 13 vuotta. Kyllä tämä kahle pikku hiljaa alkaa irrota, siitä on jo merkkejä.
Luultavasti se olisi juuri paras keino, aloittaa pikkuhiljaa tutustuminen, ei mitään paineita mistään...ehkä asiat siitä sitten etenisivät omalla painollaan! Mulla olis niin paljon rakkautta annettavana, kun vain löytyis ihminen joka osais sitä arvostaa ja kun vain uskaltaisin päästää irti! Ei ole silti kyse siitä, että kaipaisin menneeseen...meillä ei ole ollut enää sellaisia tunteita exän kanssa pitkiin aikoihin, Siksi varmaan kaipaankin niin palavasti rakkautta kun en ole rakastanut vuosikausiin enää. Tuntuu kuin heittäisin kokoajan aikaa hukkaan...huomaan, että olen alkanut pikkuhiljaa "herätä", mutta silti olen vielä niin pahasti kuoreeni sulkeutunut. Miehet kyllä lähestyvät, mutta miksi en osaa antaa elämän viedä...voisin olla jopa joskus vielä onnellinen.
Kiitos tsempistä :)
Mulla on myös merkkejä ilmassa, mutta tiukassa on nämä kahleet...ehkä se halu rakastaa vie kuitenkin lopulta voiton...