Sairastan epilepsiaa, johon lääkitys. Käyn mielelläni kuntosalilla, bodypumpissa ja spinningissä. Olen kuitenkin huomannut sykemittarin avulla, että jos pulssini nousee 150:n, alan saada poissaolokohtauksia. Se on pelottavaa. Oletteko muut huomanneet vastaavaa?
Sain jopa kerran salilla ns. isomman kaatumiskohtauksen. Silloin en vielä tajunnut mistä se johtui. Myöhemmin pohtiessani tajusin, että tunti oli aerobisesti erityisen rankka, eli pulssini oli varmaan 140-160 hujakoilla suuren osan aikaa. Sitten hommasinkin sykemittarin ja huomasin tuon 140-150 rajan, jossa alkaa tulla sekava olo.
Taulukoiden mukaan maksimiharjoitussykkeeni voisi olla kuitenkin yli 180! En kyllä ikinä uskalla urheilla niin rankasti.
Miten te muut epileptikot liikutte?
epilepsia ja liikunta
12
5124
Vastaukset
- tiina
moi
aika jännää että muutkin on huomannut saman asian.minulla alkaa kanssa tulla poissaolo kohtauksia ja tuntuu että taju lähtee.en tiedä miten se urheilu voi vaikuttaa siihen.olen varannut lääkäriin ajan tätä asiaa varten joten palaillaan asiaan sitten kun olen saanut infoa - Skuaavi
Olen sairastanut vaikeahoitoista epilepsiaa jo 3 vuotiaasta. Mulla oli aina pentuna lupalappu liikunnanopelle lääkäriltä, ettei saa harrastaa liian raskasta liikuntaa. Tarkkaa sanamuotoa en tiedä, mutta varmaan tarkoitettiin tuota sykettä. Esmes en ole ikinä juossut kuupperintestiä - eikä tätä nyt kannata ottaa ylpistelynä. Joskus aikoinaan sairaalassa hyppyyttivät pitempään sen takia, että saisivat kohtauksen aikaan - ja tulihan sieltä poissaolokohtaus loppujen lopuksi:)
En ole koskaan tykännyt aerobikistä tms, vaan mulle on aina passannut paremmin kävely, pyöräily, jooga, sulkapallo jne.- ameeba
No nyt kun mainitsit...
Ainakin pitkäaikasempien rekisteröintien aikana joskus aikanaan TAYSissa juoksin hoitsun kanssa portaita alhaalta 10. kerrokseen ihan samasta syystä. En tainnut koskaan päästä kävellen kahdeksatta pidemmälle. Tiedä sitten, aiheutetaanko potilailla edelleen ihan vaan tutkimusmielessä kohtauksia sairaalan rappukäytävässä. ;)
Aikuisiällä olen löytänyt aikidon, jossa pääsee kunnolla liikkeeseen, mutta pulssi ei tunnu korvissa. Pallopeleissäkin on se hyvä puoli, että ei ole pakko olla jatkuvasti niska limassa ensimmäisenä pallon perässä.
- tiina
heipparallaa
lääkäri sanoi että raskas liikunta saattaa aiheuttaa kohtauksen.pitää kuunnella itseään ja harrastaa liikuntaa itsensä ehdolla.poissaolo kohtaukset saattavat johtua jostain hrngityksen hiilidioksiini jutusta...että silleen.minulla niitä kohtauksia tulee kun kävelenkin vähän reippaammin :(- elisa
Mukava kun kerroit tuosta. Uskoinkin että se on niin, että "kyllä oma keho kertoo". Itse sen parhaiten huomaa, milloin on paras hiljentää tahtia, ja me ollaan kaikki loppujen lopuksi yksilöitä. Mut on se silti OUTOA, että liikunnalla on tämmönen vaikutus epileptisiin kohtauksiin, joillakin.
Kyllä mäkin edelleen salilla aion käydä, on se hyvän olon tunne kuitenkin päällimmäisenä, mutta ehkä jos alkaa tulla enemmän näitä kohtauksia, täytyy vaihtaa lajia rauhallisempaan, joogaan tms:een. missä pulssi ei niin nouse.
- Hugo
Minulla liikunta päinvastoin lisää mielihyvää ja korkeintaan jälkikäteen mm. punttisalitreenin jälkeen lihasten kipeys aiheuttaa täydellisen lamaantumisen, kun joka paikkaan koskee. Olen huomannut, että en voi fyysisesti rääkätä itseäni liikaa ja aina paremmalta tuntuu, että kun rääkkään ja jos syke nousee sen parempi. Ehkä sänkyhommissa olen huomannut viimeaikoina, että se käy aikalailla pulssin päälle... mutta ei siitäkään tule varsinaisesti huono olo, oikeastaan todella hyvä, kun menee taju orgasmin saadessa... tai ei siis mene taju, mutta hieman pelottaa, kun orgasmit ovat niin voimakkaita, mutta pidän sitä vain hyvänä ja rakkauden merkkinä.
- ninnu2
joo,olin crossingis ja yhtäkiä tuntu et polvet petti alta ja tuijotin vaan seinää,onneksi ohjaaja tajus"herätellä"ja vedin aika rauhas loppu tunnin.urheilen myös paljon ja sykeraja on sama kun sulla.mulla se on harvinaista et pyörryn tai yms.mutta pelkään että olen vaivaksi kohta ja mun sopimus puretaan kyseiseltä kuntokeskukselta..
- Nuori mummo
Huomena aloitan 1 kertaa joogan ja uskon sen auttavan epilepsiassani. Vähän kyl jännittää tasapainoilut. Itse liikun paljon,käyn jumpas,vesijuoksus,sauvakävelen.pyöräilen. Ainoastaan nukkua pitää kunnon yöunet,jos valvoo niin seuraava päivä ulal.
- rasitusepilepsia
Itselläni on "diagnoosi" vlikkuvaloherkkyyden lisäksi rasituksesta laukeavasta epilepsiasta (todellisuudessa yhtä lukuunottamatta kaikki vähäiset kohtaukseni on saatu rasituksen jälkeisessä levossa).
Intissä olin sen 6kk ja Ilmavoimien lääkäri kirjotteli heti aluksi VMTK:ta varusmiespalveluksen loppumiseen saakka, eli Vapautus Marssi- ja TaisteluKoulutuksesta. Voin muuten kertoa että kohtuu tylsää oli istuskella kannon nokassa ja kattella vierestä kun kaverit reenaa :D
Vanhan olkapäävamman seurauksena tuli myös NKV 5kg (Nosto- ja Kantamis Vapautus 5kg ylittävältä osalta)
Ensimmäisissä ampumatreeneissä vielä alkoi tinnittään ja siviiliammatissa vaadittavan kuulon takia sain sitten Ampumakiellon ja määräyksen olla vähintään 300m etäysyydellä ampumapaikoista(silloinkin kuulosuojauksella varustettuna), että siinä vaiheessa vi****i, eipä jäänyt juurikaan mitään hauskaa tekemistä loppu intin ajaksi.
Nyt lähes 10 vuotta reserviläisenä oltuani olen kyllä liikkunut ehkä aktiivisemmin kuin milloinkaan epilepsiani aikana, enää ei oikeastaan kiinnosta josko harrastukset laukaisevat jopa mahdollisesti tappavan kohtauksen, mitäpä järkeä elämässä on jos ei sittä ehdi nauttia ollenkaan.- rasitusepilepsia
Eli VMTL:ää sain enkä VMTK:tä
Vapautus Marssi Taistelu ja Liikuntakoulutuksesta....
tuli vietettyä ilmeisesti liikaa aikaa VarusMiesToimiKunnan tiloissa :D
- .....
aerobinen liikuna rankimmillaan aiheuttaa tajunnan hämärtymisen. Minulla oli näin jo hyväkuntoisena lapsena liikuntatunneilla. Silloin en tiennyt että mistä johtuu. Kohtausriski tulee minulla juuri hengityksen mennessä "epänormaaliksi", syvähengityksen yhteydessä. Nykyään jos poljen lujaa vastatuulessa, alkaa sama "kohina" tuntua päässä ja on pakko hidastaa vauhtia.
- Peeth.
Sama on käynyt mullekin. Aika harvoin kylläkin.
Olen myös huomannut että mihinkään hurjiille pyörimis ja pomppimis aerobic-tunneille en voi mennä, sillä pää ei pysy vauhdissa mukana ja alkaa huimaamaan aika pahasti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431