Maahanmuuttajien lastenrattaat hankittu sosiaalituilla.

Tämäkin vielä:

Arvatkaapa mitä?
Jälleen kerran "yksittäistapauksia voi olla", kuten kaikissa muussakin mamujen tuissa...

Asian nosti julkisuudessa esille kansanedustaja ja espoolainen kaupunginvaltuutettu Pia Kauma.

- Tavalliset keskituloiset suomalaiset ostavat lastenvaunuja esimerkiksi netistä, kuten minäkin olen kahdelle lapselleni ostanut. Eikö täydentävän toimeentulotuen myöntämisperiaatteita voitaisi muuttaa niin, että tukea myönnettäisiin vain käytettyihin tavaroihin? Ekologinen kierrätys on muutenkin muodissa, Kauma muotoilee.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288731643934.html?pos=ok-nln

23

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lieksan malliin.

      Kirjaamisissa puutteita

      Kaupungin tilintarkastajat puolestaan ovat puuttuneet toimeentulotuen käytäntöihin. Tilintarkastajat huomasivat viime kesän tarkastuksessa, että oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille oli tehty tukipäätös jopa kolmeksi vuodeksi, toisin kuin muille asiakkaille. Turvapaikanhakijat saivat myös erillistä harrasterahaa. Lisäksi kirjaamisissa havaittiin puutteita, joita perustellaan osittain työvoimapulalla

      Paljonko niitä "yksittäistapauksia" onkaan Lieksassa?

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lieksassa-maahanmuuttajien-toimeentulon-kaytantoja-oiottu/1924238

      • Jytky tussahti

        Ei saanut perussuomalaiset muutosta aikaan tähän maahan vaikka kovasti niin itse väittävätkin. Meno jatkuu entisellään.


      • Elämä on

        Hyvä aloittaja. Niin oli hankittu myös minunkin lastenvaununi jo yli 20 vuotta sitten. Tjoten lopeta tuo tueha rakutus.


    • toni.

      Kansanedustajan kommentti kuohuttaa: ”Miksi maahanmuuttajaperheen pitää hankkia uudet rattaat sosiaalituella?"
      Täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää lasten päivähoitomenoihin tai esimerkiksi tarpeellisiin hankintoihin. Täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää lasten päivähoitomenoihin tai esimerkiksi tarpeellisiin hankintoihin.Terhi Ylimäinen
      Julkaistu: 30.8.2014 15:04

      Espoossa on herännyt viime päivinä ”ihmeellinen keskustelu” lastenrattaista, kuten Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes asian muotoilee.
      Asian nosti julkisuudessa esille kansanedustaja ja espoolainen kaupunginvaltuutettu Pia Kauma. Hän ihmetteli Länsiväylä-lehden haastattelussa perjantaina sitä, miksi maahanmuuttajaperheille pitää hankkia uudet lastenvaunut täydentävällä toimeentulotuella, eli veronmaksajien rahoilla.


      Sitä en voi tietää, ketkä näistä maahanmuuttajataustaisista perheistä ovat saaneet sossulta rahaa näihin uusiin vaunuihin. Mutta jotkut ovat ehkä saaneet.


      - Ihmiset, jotka ovat itse joutuneet työttömiksi, menettäneet kaiken tai joutuneet ruokajonoihin, ovat soitelleet minulle ja ihmetelleet sitä, miksi maahanmuuttajataustaiset perheet kuljeskelevat designvaunujen kanssa kaduilla. Tämä on herättänyt ihmisissä närkästystä varsinkin, kun köyhyys on lisääntynyt, Kauma selittää.

      - Sitä en voi tietää, ketkä näistä maahanmuuttajataustaisista perheistä ovat saaneet sossulta rahaa näihin uusiin vaunuihin. Mutta jotkut ovat ehkä saaneet.

      "Missään nimessä asia ei ole niin"


      Toimeentulotuen avulla turvataan määritelmän mukaan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Täydentävää toimeentulotukea voidaan puolestaan myöntää lasten päivähoitomenoihin tai esimerkiksi tarpeellisiin hankintoihin.

      Esimerkiksi Espoon kaupunki on varannut toimeentulotukiin tälle vuodelle yli 50 miljoonaa euroa, joista noin kymmenen prosenttia koostuu täydentävästä toimeentulotuesta.

      Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes on äimistynyt koko lastenvaunukeskustelusta.

      Missään nimessä asia ei ole niin, että kaikille myönnettäisiin täysi tuki nimenomaan uusiin lastenvaunuihin.


      - Tämä on jostain syystä tällä viikolla herännyt keskusteluissa esiin. Olen pyytänyt omilta työntekijöiltäni selvitystä, mikä meillä on ollut käytäntö. Saan ensi viikon alussa tietää asiasta tarkemmin, Remes sanoo.

      - Mutta missään nimessä asia ei ole niin, että kaikille myönnettäisiin täysi tuki nimenomaan uusiin lastenvaunuihin. Yksittäistapauksia voi olla, mutta tämän enempää en osaa vielä sanoa.

      Kauma kuitenkin sanoo, että hän uudistaisi rajulla kädellä täydentävän toimeentulotuen myöntämisperiaatteita.

      - Tavalliset keskituloiset suomalaiset ostavat lastenvaunuja esimerkiksi netistä, kuten minäkin olen kahdelle lapselleni ostanut. Eikö täydentävän toimeentulotuen myöntämisperiaatteita voitaisi muuttaa niin, että tukea myönnettäisiin vain käytettyihin tavaroihin? Ekologinen kierrätys on muutenkin muodissa, Kauma muotoilee.
      Niko Ranta

    • Potkut

      Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja aikoo pyytää omilta työntekijöiltä selvityksen mikä on heillä käytäntö lastenrattaiden suhteen.Ei kovin hyvältä kuulosta johtajan ammattitaito ,eikä ihme jos johtajat on tuolla tasolla miten siellä sitten huseerataan.

    • toni.

      jos joutuisin pakenemaan vieraaseen maahan niin en siellä alkaisi hankimaan lapsia vaan palaisin kotimaahani takaisin kun voisin ja harkitsisin sitten lapsien hankkimista omassa kotimaassani

      että vielä lastenrattaatkin?

      • toni.

      • kiesikauppaa

        Tämä vaunujen ja rattaiden hankinta on ollut ihan hulvatonta Lieksassa koko mamutusajan. Toinen toistaan upeampia ja kalliimpia kiesejä näkyy katukuvassa.Jopa kolmen kakaraa vetäviä kulkupelejä. Siihen vielä kantokopat, auton turvaistuimet eri ikäisille ja babysitterit. Ei kukaan usko somalien ostaneen näitä "omilla" rahoillaan. Ei lieksalaisilla monellakaan ole varaa eikä haluakaan sijoittaa lyhyen aikaa käytettävään kalustoon muuta kuin se, mikä on ihan pakko. Joskus oli puhetta,että kaupunki olisi ostanut Joensuusta kaupan tyhjäksi näitä ko. tavaroita. On sitten mistä jakaa.
        Tuskin mamut ovat ikinä edes nähneet näitä upeuksia, nyt ne ovat heille jokapäiväistä kauraa. On se kivaa jaella veronmarkkoja näille Afrikan tuliaisille ja olla mukava täti tai setä! Eipä ole ihme, että kapinamieli nousee. Ja meidän pitäisi sopeutua, ei heidän!


      • toni.
        kiesikauppaa kirjoitti:

        Tämä vaunujen ja rattaiden hankinta on ollut ihan hulvatonta Lieksassa koko mamutusajan. Toinen toistaan upeampia ja kalliimpia kiesejä näkyy katukuvassa.Jopa kolmen kakaraa vetäviä kulkupelejä. Siihen vielä kantokopat, auton turvaistuimet eri ikäisille ja babysitterit. Ei kukaan usko somalien ostaneen näitä "omilla" rahoillaan. Ei lieksalaisilla monellakaan ole varaa eikä haluakaan sijoittaa lyhyen aikaa käytettävään kalustoon muuta kuin se, mikä on ihan pakko. Joskus oli puhetta,että kaupunki olisi ostanut Joensuusta kaupan tyhjäksi näitä ko. tavaroita. On sitten mistä jakaa.
        Tuskin mamut ovat ikinä edes nähneet näitä upeuksia, nyt ne ovat heille jokapäiväistä kauraa. On se kivaa jaella veronmarkkoja näille Afrikan tuliaisille ja olla mukava täti tai setä! Eipä ole ihme, että kapinamieli nousee. Ja meidän pitäisi sopeutua, ei heidän!

        suomeen synnyttämään?


    • Luin tuon artikkelin lasten rattaista.

      Oma tyttäreni omistaa koiran. Ulkoiluttaessaan tämä koira loukkaantui jonkun huolimattoman jättämästä peltikasasta ruohikossa. Ja se vietiin eläin lääkärille. Lasku 380€.

      Kysin tyttäreltä, että voisiko saada erityistukea sosiaalitoimistolta, kun kyseeessä on eläin. Tyttäreni tiesi, että siihen ei saa sosiaali tukea. Hämmstyin kovasti, Sillä tyttäreni opiskelee parhaillaan ja tämä hauveli on hälle hyvin rakas.

      Sanoin tyttärelle, että ota koira mukaan ja esitä asiasi, ja jos et saa tukea, jätä koira sosiaaliluukun eteen ja poistu. Tyttäreni ei oikein pitänyt jutustani. Se summa oli häneltä pois ja kun asuu erillään niin se oli iso lovi hänen tienestissään opiskelijana. Näin ehkä täällä on syrjivää käytäntöä.

    • Koiranohjaaja

      Olen kokenut opiskelijana tuon saman kun oma koirani on sairastunut. Olen hoitanut koiran terveeksi ja mennyt sossuun kertoen tilanteen. Olen 2 kertaa saanut harkinnanvaraista tähän vedoten.
      Eläinlääkärikuitit ja lääkekustannustodistus vaan mukaan.
      Ei koiraa voi jättää hoidotta satunnaisen tapaturman vuoksi. Laissakin taitaa olla joku pykälä heitteillejätöstä. Sitä paitsi se vasta kallista olisi jos puolivillaisesti hoidettua koiraa yrittäisi terveenä pitää.
      Vanhan ja sairaan koirani olen sitten vienyt omalla kustannuksella lopetettavaksi.

    • Remes ulos

      Sosiaalipalvelujohtaja Remes kysyy työntekijöiltään, mikä heillä on käytäntö veronmaksajien rahojen jakamisessa. Ei helv...ti. Potkut heti.

      No, veronmaksajat voivat ostaa maahanmuutajien vanhoja vaunuja netistä.

      • ei mamuille

        Arvaa 2 kertaa ostaisinko mamulta vaunut tai rattaat ??? No en todellakaan.Tosin ei tarvetta kun synnytysikä on menny jo.Tai ostaisinko mamulta autoa.En osta.
        En rahoita heile mitään.


      • roskiin vain

        Mamujen vekottimet roskakatoksessa käytön jälkeen ja uudet tilalle 9kk kuluttua! Että näin.


    • oran rattaat

      Onko Kauma ostanut suomalaisesta nettikaupasta Suomessa tehdyt suomalaiset rattaat? Toivottavasti, se on vähintä, mitä kansanedustaja voi nyky-Suomessa tehdä työllisyyden hyväksi.

    • Sosiaalityöntekijä

      Maahanmuuttajaille on maahanmuuttajapalveluissa oma sosiaalipuolensa, eivät kuulu normaaliin aikuissosiaalityöhön. Tämä siksi että asiat ovat heidän kohdalla erityistä käsittelyä vaativia esim. kulttuuristen erojen ja mahdollisten kidutuskokemusten vuoksi. Myös terveyspalvelut järjestetään tämän vuoksi poiketen kantaväestöstä omana maahanmuuttopalveluihin liitettynä toimintana.
      On totta että maahanmuuttajat saavat esim. nk. maahantulopaketin johon sisältyy kodin kalustusta yms. Myös ajo-oikeuden hankkiminen voi olla haasteellista ja tämän vuoksi lisätuntien ottaminen on kohtuullista kustantaa.
      Maahanmuuttajilla voi olla vakavia terveydellisiä ongelmia jonka vuoksi maksusitoumukset apteekkeihin, silmälasiliikkeisiin ja julkisen terveydenhuollon fysioterapiaan on tarpeellista.

      • Ei kuulu meille

        Miksi suomalaisten veronmaksajien rahoilla ei kustanneta vanhuksille hyvää hoitoja ja hoitajia ? Meillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa tänne luku - ja kirjoitustaidotonta aikuisväestöä elätettäväksi joista on vain kuluja ja jotka ovat hyödyttömiä suomalaiseen yhteiskuntaan !


      • as ???

        En muuten ole tavannut yhtään maahanmuuttajaa, jolla olisi noita mainittuja esiin otettuja ongelmia. Ainoastaan hyvin menee tyyppejä, nuoria miehiä, joiden elintaso on silmissä kohentunut.
        Kannattaisi jalkautua tuonne lähiöihin, eikä katsella asioita sieltä aitiopaikalta sokeasti. Tosin aitiopaikka päättäjät, olette ainakin neljä vuotta myöhässä, tuon jalkautumisen suhteen.


      • käsittämätöntä !

        Sosiaalityöntekijä!!! Että mitä !!!??!! Miten vituss.a voit noin pokerina kirjoittaa tuosta idioottimaisesta meidän veronmaksajien rahojen tuhlauksesta noille mamuille=(somaleille). Olet tullut työssäsi todella sokeaksi. Nyt aukaise silmät ja nää miten oman maan kansalaiset rypevät kurjuudessa !! Saata.nan i-d-i-o-o-t-t-i !!!


    • Lieksan kansalainen

      "Terveydenhoitajalle."!

      Miksi sosiaalijohtaja jatkuvasti kieltää tämän, minkä toit esille. Kerroit sen myös, "Mahdollisten kidutus kokemusten" perusteella. Sosiaalijohtaja, "He ovat Suomen lain ja asetusten sekä sosiaali ja terveyshuollon alaisia, heille maksetaan aivan sama, mikä maksetaan myös kanta-Lieksalaisellekin, Kuka tässä puhuu potaskaa?

      Sitten lisäajotunteja maksetaan, mutta kuka maksaa sen perusliikennekoulun heille? Kunta vai valtio vai he itse?

      Mitä tulee heidän mielenterveys ongelmiinsa, niin niitä ei kyllä näy esim. Lidl´n kassa jonossa, päinvastoin. Siellä hyörii iloisen näköisiä nuoria ihmisiä.

      Onko kukaan Lieksan päättäjä miettinyt, että miten tästä eteenpäin? Jos haluamme menestyä, niin vähiten menestystä syntyy täysin vieraan ja loppujen lopuksi Suomen oloihin täysin sopimattomien henkilöiden tuonti paikalle.

      Kun olette saaneet nämä tulijat järjestykseen ja hankittua heille normaaliin elämään tarvittavat eväät, niin mitä jatkossa?

      Heidät pitää kouluttaa suomalaiseen työelämään, hankkia kielitaito. Kouluttaa heidän lapsensa, terveydenhuolto jne. Tämä kaikki maksaa, mutta verokertymiä ei tule lisää, vaan ne tuntuvat vähenevän.
      Tosin sanoen Lieksan maksukyky alenee vuosi vuodelta. Kaikki tietysti olisi toisin, jos heillä olisi kokemusta 8h työpäivästä. Valmis kielitaito ja ammatti, lisäksi työhalukkuutta.

      Näisä asioissa edetään pee edellä puuhun.
      Toinen vakava asia on Lieksan kaupungin oma väestö. Heidän suhtautumisensa ei ole aivan varautumatonta ja kun vielä yksi päättäjä kertoo yhtä ja toinen toista ja poliisisetä häärii suurennuslasi kädessä, kuka kirjoittaa heistä ja mitä, niin soppa on valmis.

      He ovat ylijumalia Lieksan kansan keskuudessa.
      Tänne on kuviteltu luotavan Muslimiyhteiskunta, jonka jäsenet ovat kuuliaisia meidän omalle esivallalle ja kunnioittavat niin lasten kuin naistenkin tasavertaisuutta demokraattisessa yhteiskunnassa, joka muslimiyhteiskunnassa ei oikein ole onnistunut ja jota ei noudateta.

      He noudattavat omia Sharia lakejaan, sen he hallitsevat. Kirjoitin ehkä tarpeettoman jyrkästi asioista, mutta tuntien asian noin pääpiirtettäin, niin ei voi silitellä päitä.

      Kiitos kuitenkin Nimimerkki: "Sosiaalityöntekijä" Toivoisin lukijoilta malttia vastauksiin ja myös keskustelua vakavasti vakavasta aiheesta. Näin saamme sen kuvan luotua: Sanotaan että vahinko on jo tapahtunut, koetetaan estää vahingon laajeneminen.

      • Täyttä asiaa.

        Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus heti aamun alkajaiseksi!


    • Äänestäjä

      Kiitos Kokoomus että vihdoinkin silmänne avautuivat.

    • KJ!

      Nimimerkki ' Lieksan kansalainen' kirjoitti täyttä asiaa! Siinä on miettimistä jopa päättäjilekkin!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe