Olen tutustunut kolmeen nuoreen viehättävään muslimi neitoon jotka ovat osoittaneet minulle aivan ylitsevuotavaa lämmitä rakkauttaan. Kaikkinainen harmonia vallitsee välillämme. Haluaisin avioitua heidän kanssaan, johon hekin ovat ilmaisseet halukkuutensa.
Varallisuuteni puolesta pystyisin hyvin heistä huolehtimaan.
Oikeastaan ainoa este hyvälle pyrkimykselleni on nykyinen vaimoni joka vastustaa ajatusta.
Olisiko minun paras erota vaimostani ja ottaa tilalle nuo kolme rakastettavaa tyttöä. Näin menetellen neljä ihmistä tulisi onnelliseksi ja ainoastaan yhdellä saattaisi olla tilapäistä murhetta.
Toivoisin asiallista opastusta, miten minun olisi parasta menetellä, huomioiden että mahdollisimman monella olisi hyvä ja turvattu rauhallinen elämä.
Mitä minun olisi tehtävä!
7
303
Vastaukset
- Aiotko perustaa haaremin?
Niinku jossain arabimaissa on!
- aahoohoo
Mielestäni sinun tulisi noudattaa nykyisen vaimosi toivetta yksiavioisuuden suhteen jo oman terveytesikin tähden. On helpompaa pitä yksi vaimo tyytyväisenä kuin kolme.
Katsoin korteistani, ettet ole enää mikään nuorukainen, vaan elät tällä hetkellä viidenkympin kriisiä, jolloin mies todistaakseen vielä viime voimillaan olevansa nuori ja viriili, iskee silmänsä nuoriin neitokaisiin.
Mikäli nait nuo kolme, näen sinun joutuvan ankaran rasituken ja paineen alaiseksi. Korteissani näkyy useita Viagrapurkkeja, nitroja ja ohimossasi pullistuva suoni, joka paksuudeltaan on kuin härkäpavun palko.
Mikäli haluat elää pitkään ja onnellisesti, alistu vaimosi tahtoon.
Vie roskasäkki ulos, ennen kuin siitä tulee sanomista.- huhhuhh
:))
- Tiehöylä
juurikaan viisastunut. Tunnen syvällisiä velvoitteita näitä nuoria naisia kohtaan. Kukaan nainen ei koskaan ole aikaisemmin osoittanut minua kohtaan samanlaista lämpöä ja kunnioitusta kuin nuo syvästi uskovat muslimi naiset ovat tehneet.
Lähimmäisen rakkauteni ja tunteeni estävät minua jättämästä heitä suomalaisen yhteiskunnan pahoinpitelemäksi. - Karim
...jossa moniavioisuus on sallittua, nimittäin yhdestä virallisesta ja kahdesta epävirallisesta vaimosta voi Suomessa tulla ongelmia.
Jos olet jo muslimi, muista ette saa ottaa uutta vaimoa jollei vanha anna siihen lupaa (jolloin ainoa vaihtoehto olisi erota vanhasta).- Tiehöylä
en myöskään haluaisi kokonaan erota nykyisestä vaimostani.
Käsittääkseni Suomen lainsäädäntö ei aseta minkäänlaisia varsinaisia esteitä, ettenkö voisi asua useamman naisen kanssa samassa taloudessa.
Noita sisaruksia on muuten kolme. Ero nykyisestä vaimostani voi tulla kysymykseen siinä tapauksessa, että se voidaan tehdä täydessä yhteisymmärryksessä. Tätä ilmeisesti islamin uskokin edellyttää tällaisessa tapauksessa.
Kiitän sinua Karim asiallisesta vastauksestasi.
Tämän asian ratkaiseminen ei kohdallani ole yksinkertaista.
- the_ran_ya
Ohjaan oikeaan osoitteeseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&subcat=635
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763