vikaa päässä?

Olen aina ollut jotenkin neurologisesti poikkeava (kärsin tietynlaisista motorisista ongelmista, hahmotusvaikeuksista, aistiherkkyyksistä ja mulla on diagnosoitu adhd) Olen aina ollut todella vahvasti oikeakätinen ja mulla on ollut hankaluuksia visuomotoriikassa esim. en saa leikattua saksilla suoraan ilman apuviivaa, olen surkea piirtämään enkä saa leikattua kunnollisia siivuja leipää...

Nyt vasen käteni, on alkanut elää omaa elämäänsä (?) Esim. kävellessäni reipasta tahtia vasen käteni ei heilu luonnostaan siinä vieressä, vaan tekee omituisen mutkan ja käsi osuu roppaani häiriten kävelyäni, saan pidettyä käteni kurissa ainoastaan, niin että pidän siinä jotakin tavaraa esim. puhelinta ja näin käsi pysyy "omalla radallaan". Vasemmassa ranteessani on usein epämukava tunne ja tuntuu että käsi meinaisi pudota, vaikka käsi on esim. tukevasti sylissäni... Vasen puoli kehostani on muutenkin kaikin puolin heikompi: jalka on myös heikompi, näen vasemmalla silmälläni huomattavasti huonommin...

Nyt viime aikoina olen usein havahtunut siihen, että olen jättänyt jotenkin vasemman puolen huomiotta: esim. jätin vasemman puolen tyhjäksi, kun mätin ostoksiani kaupan kassalla liukuhihnalle ja autoa ajaessani en aina havainnoi kunnolla vasenta puolta ja jatkuvasti auto jotenkin ajautui liian lähelle keskiviivaa... En saa enää johtoja pistorasiaan enkä saa kynsiäni leikattua :-/ Nämä kuullostavat varmasti hölmöiltä jutuilta ja mulla on taipumusta luulotautiin... Tässä alkaa vaan ahdistamaan, kun tuntuu, että alkaa pää pehmenemään, ikää on kuitenkin vasta 36... Osaako joku neuvoa, mitä tämä voisi olla? Oireet ovat niin epämääräisiä, ettei oikein tiedä pitäiskö hakeutua neurologille vai psykiatrille..
3234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Neurologille sinuna menisin. Onko äitisi pudottanut sinut pienenä lattialle, että olisit lyönyt pääsi tai syönyt ravintoköyhää ruokaa?

ADHD ja ADD sairauksien ravitsemushoito!

Aiheuttaako väärä ruokavalio ADHD:ta ja ADD:tä? Tämä epäjohdonmukainen tapa käyttäytyä voi johtua ruoasta, ympäristön allergeeneistä ja monesta muusta seikasta. Tämä kirja näyttää tien luonnonmukaisempaan hoitoon ADD:sta ja ADHD:sta kärsiville. Kirja löytyy myös kirjastosta. http://cdon.fi/kirjat/bell%2c_rachel_ym-/add-_ja_adhd-ruokavalio-19199578


ADHD:n lääkehoito kyseenalaista!
http://www.youtube.com/watch?v=S77DlFclNGM&feature=relmfu


Japanilais-amerikkalais-saksalainen kaksoissokkotutkimus vahvistaa tietoa, jonka mukaan soijasta uutettu fosfoseriini lievittää lasten ADHD:n oireita. Lapset saivat päivittäin joko 200 mg fosfoseriiniä tai lumevalmistetta kahden kuukauden ajan. Fosfoseriini paransi tarkkaavaisuutta, vähensi yliaktiivisuutta ja impulsiivista käyttäytymistä ja paransi lyhytaikaista kuulomuistia.

Fosfoseriiniä saa terveyskaupoista, markettien luontaistuotehyllyiltä ja apteekeista. ADHD:n lisäksi se voi ehkäistä dementiaa ja olla avuksi stressissä. Fosfoseriini on turvallinen luonnonaine, jota on runsaasti esimerkiksi säilykkeinä myytävissä pikkumakrilleissa. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jhn.12090/abstract


ADHD:n ja ADD:n hoito ravinnolla!
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=111


ADHD:n lääkitys kiistanalaista
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=10


ADHD eli tarkkaavuus- ja impulsiivisuushäiriö, levottomuus ja ylivilkkaus on yleisin lastenpsykiatrinen häiriö.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=112


Lukuisat tutkimukset eri maista (Ruotsi, Englanti, Espanja, Saksa, Yhdysvallat ja Australia) osoittavat, että ainakin osa ADHD-lapsista hyötyy selvästi kalaöljyn omega-3-rasvahapoista ravintolisänä. Asiaa on tutkittu jo pitkään mm. Australiassa, josta nyt julkaistiin jälleen uusi raportti aiheesta.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2564


Lukivaikeus ja ADHD
Monet lukivaikeudet ja ADHD:n oireet johtuvat aivojen aineenvaihdunnan häiriöistä, joita voidaan korjata rasvahappojen avulla. Oxfordin yliopiston tutkimuksissa EPA valmisteella saatiin ADHD lasten kognitiiviset taidot kehittymään ja käytös rauhoittumaan merkittävästi, mitä ei tapahtunut oliiviöljyä käyttäneessä placeporyhmässä. Myös magnesiumin merkitystä ADHD:ssa on tutkittu. Eräässä 94 pojan ja 20 tytön aineistossa 95%:lla oli piilevä magnesiumin puute ja 200 mg vuorokausiannos lisäravinteena rauhoitti levottomia lapsia.


ADHD vai ei-ADHD?
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/adhd-vai-ei-adhd/


ADHD-lääkkeet tuplaavat lasten sydäntautien riskin
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2644

Äänestä

Elintavat mulla on suht kunnossa: en polta, käytän alkoa kohtuudella (n. 3 annosta viikossa), liikun paljon, käytän vitamiinilisää (B-vitamiiinia, d-vitamiinia foolihappoa, magnesiumia, rautaa... Perinteistä adhd-lääkettä en käytä ja joskus olen käyttänyt Tolosen vahtaa e-epaa, mutta alkupäivien lumevaikutuksen jälkeen en huomannut siinä olevan mitään vaikutusta suuntaan tai tai toiseen, vaikka söin sitä melko pitkään...

Täytyypä kysyä äidiltä, onko pudotellut minua ;-) Synnytyksessä oli kuulemma jotain komplikaatiota ja suvussa meillä on paljon tällaista neurologista poikkeavuutta... Tuo vasemman puolen temppuilu häiritsee jo harrastuksianikin :-/

Äänestä
  • Enemmän kuin harrastuksista olisin huolissani liikennekäyttäytymisestäsi. Olet vaaraksi itsellesi ja muille. Nopeasti neurologille ja tutkimuksiin, saat tietoa ja ohjeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivovaurio? kirjoitti:

Olen aina ollut jotenkin neurologisesti poikkeava (kärsin tietynlaisista motorisista ongelmista, hahmotusvaikeuksista, aistiherkkyyksistä ja mulla on diagnosoitu adhd) Olen aina ollut todella vahvasti oikeakätinen ja mulla on ollut hankaluuksia visuomotoriikassa esim. en saa leikattua saksilla suoraan ilman apuviivaa, olen surkea piirtämään enkä saa leikattua kunnollisia siivuja leipää...

Nyt vasen käteni, on alkanut elää omaa elämäänsä (?) Esim. kävellessäni reipasta tahtia vasen käteni ei heilu luonnostaan siinä vieressä, vaan tekee omituisen mutkan ja käsi osuu roppaani häiriten kävelyäni, saan pidettyä käteni kurissa ainoastaan, niin että pidän siinä jotakin tavaraa esim. puhelinta ja näin käsi pysyy "omalla radallaan". Vasemmassa ranteessani on usein epämukava tunne ja tuntuu että käsi meinaisi pudota, vaikka käsi on esim. tukevasti sylissäni... Vasen puoli kehostani on muutenkin kaikin puolin heikompi: jalka on myös heikompi, näen vasemmalla silmälläni huomattavasti huonommin...

Nyt viime aikoina olen usein havahtunut siihen, että olen jättänyt jotenkin vasemman puolen huomiotta: esim. jätin vasemman puolen tyhjäksi, kun mätin ostoksiani kaupan kassalla liukuhihnalle ja autoa ajaessani en aina havainnoi kunnolla vasenta puolta ja jatkuvasti auto jotenkin ajautui liian lähelle keskiviivaa... En saa enää johtoja pistorasiaan enkä saa kynsiäni leikattua :-/ Nämä kuullostavat varmasti hölmöiltä jutuilta ja mulla on taipumusta luulotautiin... Tässä alkaa vaan ahdistamaan, kun tuntuu, että alkaa pää pehmenemään, ikää on kuitenkin vasta 36... Osaako joku neuvoa, mitä tämä voisi olla? Oireet ovat niin epämääräisiä, ettei oikein tiedä pitäiskö hakeutua neurologille vai psykiatrille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu