90-luvun kauhut ovat palanneet !

Kahden viikon päästä sadoille Microsoftin työntekijöille jaetaan irtisanomislaput. Kuuden viikon päästä sadat VTT:n työntekijät saavat lähteä. Nämä osuvat lujaa juuri pääkaupunkiseudulle. Ja näitä riittää lisää. Samalla monen ansiosidonnainen on loppu.

90-luvun kauhut ovat täällä taas ja omaisuus laitetaan taas uusjakoon. Nuorempi polvi ei oppinut yhtään vanhemmalta polvelta.

Nyt tulee rumaa jälkeä ja nopealla aikataululla
301140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tälle palstalle ei kannata enään kirjoittaa muuta kun nousu uutisia ,ei nämä täällä muuta halua uskoa ja lukea.

saattaapi tulla kovin hiljainen palsta jos asiasta vaan yritetään keskustella ,mutta ei ,nämä kun veijarit ostivat viime vuosina ja nyt eivät sitten kuluta kun pitäisi kuluttaa,mikähän lie muuten?

Äänestä

Ai niin unohtuikin mainita ettei 90 luvun kauhua tule,vaan 1930 tosin paljon pitempi ja pahempi.

Olemme siis ohittaaneet jo 90 luvun aikaa sitten.

Äänestä
  • Kun insinööri oli Nokialla niin raha tuli ulkomailta Suomeen. Eli vientiteollisuudesta. Kortistossa ansiosidonnainen tulee työttömyyskassan rahoista eli veroista sekä työntekijöiltä sekä -antajilta.
    Työttömysvakuutusmaksut sekä verot nousevat.
    Ketjureaktio. Kaiken loppu.

    Äänestä

  • Valitettavasti jotkut meistä olivat hengissä ja jopa muistavat 90-luvun laman. Mutta ehkä teille nuoremmille tuo uppoaa. :)

    Äänestä

  • nyt heitetään pihalle sitä porukkaa, joka ei enää mitään kunnon työtä saa tai joka sinnittelee muutaman vuoden ennen eläkkeelle pääsyä.

    Äänestä

Korkeastikoulutettujen työttömyys raketoi.
Ei mitään järkeä asua Helsingissä jossa työttömyys kasvaa ja asuntokupla pihisee.

Äänestä
  • http://yle.fi/uutiset/myyjien_tyottomyys_tuplaantunut_helsingissa/7168499

    "- Se mikä tässä on ehkä hieman kummallistakin, niin vaikka suuntaus on ollut koko maassa sama, työttömyys on selkeästi iskenyt Uudellemaalle muuta maata enemmän.

    Muualla maassa myyjien osuus työttömistä työnhakijoista on PAMin mukaan noin 16 prosenttia."

    Helsinki 28%.

    Äänestä

  • Lama on alkanut kirjoitti:

    http://yle.fi/uutiset/myyjien_tyottomyys_tuplaantunut_helsingissa/7168499

    "- Se mikä tässä on ehkä hieman kummallistakin, niin vaikka suuntaus on ollut koko maassa sama, työttömyys on selkeästi iskenyt Uudellemaalle muuta maata enemmän.

    Muualla maassa myyjien osuus työttömistä työnhakijoista on PAMin mukaan noin 16 prosenttia."

    Helsinki 28%.

    Hugo Boss:n liike lopetti Helsingin keskustassa.
    Näin ne kulutusjuhlat taas loppui.

    Äänestä



  • Mike. kirjoitti:

    Hugo Boss:n liike lopetti Helsingin keskustassa.
    Näin ne kulutusjuhlat taas loppui.

    Ja avaa kohta Aleksanterinkadulla.

    Äänestä

  • Mike. kirjoitti:

    Hugo Boss:n liike lopetti Helsingin keskustassa.
    Näin ne kulutusjuhlat taas loppui.

    http://www.marmai.fi/uutiset/hugo boss tilittaa natsimenneisyyttaan hitlerin henkiraatali vai myotajuoksija/a2115646

    Jos pitää paikkansa tuo menneisyys, hyvä että lopetti.

    Äänestä

  • Ei huuko kirjoitti:

    http://www.marmai.fi/uutiset/hugo boss tilittaa natsimenneisyyttaan hitlerin henkiraatali vai myotajuoksija/a2115646

    Jos pitää paikkansa tuo menneisyys, hyvä että lopetti.

    silloin kun saksa teki vaikuttavaa vuosikymmeniiin iskostuvaa muotia italian avustuksella niin silloin myös luotiin maailmanpaloa. armani kans.

    Äänestä

  • ennen kokematonta kirjoitti:

    Espoossa jo joka neljäs pitkäaikaistyötön on korkeakoulutettu. Helsingissä liikutaan lähes samoissa lukemissa,

    ja minua ei pätkääkään kiinnosta jos joku korkeakoulutettu on kortistossa. ovatkin olleeet jo vuosia olevinaan niin kovin tärkeitä! is.lle siivoilemaan vaan siitä!

    Äänestä

Onhan tämä nurinkurista, kun monella maalaiskaupungilla on enemmän töitä ja halvemmat talot kuin täällä. Miksi siis asua stadissa?

Äänestä
  • Ja stadissa saa kuunnella kaupan päälle molotusta joka kulmalla. Uusia moskeijoita tulossa 3.

    Äänestä

  • Laitanpa itsekin vähän pohdintaa... ensi hinku kehittää tietoyhteiskuntaa mutta kukaan ei sitten miettinyt asiaa laajemmin mihin se voi johtaa... Nyt Suomen Korkeakoulutetut ovat jäämässä työttömäksi kun ulkomaiset tahot vievät kaiken ohjelmointiin ja elektroniikkaa liittyvät työt. Korkeakoulutetut ihmiset ovat olleet osasyynä miksi Suomeen on tullut niin kalliita asuntoja... lisäksi näille korkeakoulutetuille ei kelpaa enää mikä tahansa työ... työt menevät maahanmuuttajille ja kierre on valmis. Oli niin ylpiöitä ja tärkijöitä ihmisiä... Hinta on tulevaisuudessa todella hirvittävä.
    Onneksi tuli valittua trendien ulkopuolelta oleva insinöörin ala vuonna -92. On vakaata tuloa ollut valmistumisesta asti ja ennen kaikkea työtä. Toisaalta osaltaan on noiden elektroniikka ja ohjelmointi-ihmistenkin omissa valinnoissakin varmaan miettimistä... osa on varmasti ahneuttaan mennyt alalla ja sitäkin satoa niitetään. Suomella on takanaan loistava tulevaisuus.

    Äänestä

En haluaisi nyt omistaa läävää Helsingistä.

Äänestä

Meille saattaa suomeen tulla katasrofi ja joudumme ahtaalle,asuntojen suhteen niillä ei ole kohta arvoa juuri nimeksikään,tekijöitä on nyt niin monta.

Työpaikat katoavat monelta,tilanne on suomen kohdalla hyvin vaikea joka katastrofaalinen.

Yle: YT-neuvottelujen nykytrendi - kaikille kenkää.

Lomautusten sijaan työntekijöitä irtisanotaan. (VILLE RINNE)

Yritykset eivät enää lomauta vaan ne irtisanovat työntekijöitä. Syynä on ennätyksellisen pitkäksi venynyt taantuma.

Esimerkiksi viime heinäkuussa irtisanottiin noin 1000 henkilöä. Vuosi sitten vastaavana ajankohtana luku oli noin 200 henkilöä.

- Yrityksissä on pidetty ikään kuin varatyövoimaa suhdanteiden parantumisen varalle. Nyt kun tämä tilanne on pitkittynyt ja pitkittynyt, niin nyt saneerataan sitä varatyövoimaa pois, sanoo neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä Ylelle.

Myös avoimia työpaikkoja on entistä vähemmän. Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä noin 28 000. Luku on 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Äänestä

90-luvun kauhut joopa joopa, jengi saa kyllä kenkää mutta ei se nyt ihan niin mene kuin 90-luvulla.

http://porssi.taloussanomat.fi/bonds/index.html?&START=1

Siinä sitä kauhua kerrakseen, JA tulevat Venäjän vastaiset pakoitteet takaavat sen että lama on jo pysyy euroopassa. Se taas tarkoittaa sitä että EKP pumppaa rahaa sen minkä pystyy ja korko pidetään nollassa.. ONNEA KAIKILLE AJOISSA OSTANEILLE!

Äänestä

Tutkija: Suomessa on massatyöttömyys – koskettaa jo miljoonaa suomalaista.

http://yle.fi/uutiset/tutkija_suomessa_on_massatyottomyys__koskettaa_jo_miljoonaa_suomalaista/7443594

korot ei auta vaikka se olisi nolla ,kun lyhentääkkin pitää ja tukea ei saa lyhennyksiin,kun lopulta tajutaan tai ymmärretään ettei töitä saa hetkeen tai toviin niin voi olla liian myöhästä.

Ostajia ei ole enään.Joten se ajoissa ostaminen ei kannattunut eikä onnitteluille ole sijaa,vaan edessä on itku ja hampaiden kiristys.

Äänestä
  • ok-talo on jo maksettu! kaulusköyhällistölle lama tekee terää!

    Äänestä

Ja se menee tavallaan kuin 1990 luku niin oli silloinkin niin on nytkin.

HS: Ansiosidonnainen hupenee Nokia-työttömiltä - Espoo vaikeuksissa.

Kaupunginhallituksen jäsen Jyrki Kasvi (vihr.) huomioi, että monella Nokiasta irtisanotulla tuli tänä vuonna vastaan ansiosidonnaisen 500 päivän takaraja.

http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/hs ansiosidonnainen hupenee nokiatyottomilta espoo vaikeuksissa/a1007768

Äänestä
  • Mitä ne on muut?

    Kun juuri Kataisen kaltainen kaveri on nyt sielä,sehän on 100% varma romahdus koko euroopassa.

    Äänestä

Tämä on kyllä reilusti pahempaa kuin kauniit ja rohkeat aikausi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi venäjä kirjoitti:

Kahden viikon päästä sadoille Microsoftin työntekijöille jaetaan irtisanomislaput. Kuuden viikon päästä sadat VTT:n työntekijät saavat lähteä. Nämä osuvat lujaa juuri pääkaupunkiseudulle. Ja näitä riittää lisää. Samalla monen ansiosidonnainen on loppu.

90-luvun kauhut ovat täällä taas ja omaisuus laitetaan taas uusjakoon. Nuorempi polvi ei oppinut yhtään vanhemmalta polvelta.

Nyt tulee rumaa jälkeä ja nopealla aikataululla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu