Ajattelen sua

Anteeksi, jos olen lähelläsi etäinen. Et vain tiedä, kuinka läheisyytesi saa roihun aikaiseksi sisälläni. Ei tarvitse kuin äänesi kuulla...niin heikottaa. Siksi välttelen välillä katsomistasi ja en saa suutani auki edes tervehdykseen. En tee sitä välinpitämättömyydestä vaan ihan muista syistä. Varsinkin, jos en ole nähnyt sua pitempään aikaan...niin oikeastaan pitäisi pakoon juosta, varmuuden vuoksi. Et varmaan haluaisi, että siellä missä nähdään hyppäisin kaulaasi tai kyyneleet...rakastan sua, niin kuin joskus sulle kerroin, eikä se ole mihinkään muuttunut. Kiukuttelut ja äyskimiset johtuu samasta syystä...on vain niin ikävä.
171043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mä oon huomannu miten sä oot lähelläni etäinen. Ei sun tartte juosta mua pakoon, meidän pitäisi pystyä kohtaamaan toisemme ihan samalla tavalla kuin ennen kaikesta huolimatta. Me vaan kiusaamme toisiamme jos me lähdemme karkuun. Ja kyllä mä haluaisin että sä hyppäisit kaulaani koska mä tekisin samoin että hyppäisin kaulaasi ja halaisin sua pitkään. Me molemmat olemme kiukutelleet ja äyskineet toisillemme monesta syystä mut siitä tietää että välittää toisesta. On mullakin ikävä. Mäkin rakastan sua eikä se oo muuttunut. Se miten sä katsot mua ja hymyilet mulle se saa mussa aikaan ihania tunteita. Seuraavan kerran kun me nähdään niin molempien olisi uskallettava kohdattava toisemme sillä jos emme niin tee niin se tuntuu entistä raastavammalta. Jos me katsottas vaan toisiamme silmiin nii näkisimme tapahtuisiko jotain enemmän.

Äänestä
  • Mä luulen että sä olet hieno lady, ja arvostat muutakin kuin rahaa. Olet ihmisläheinen nainen ja tykkäät miehisistä miehistä vai millainen mies sun tavoittelema mies on? Varmaan hieno mies..

    Äänestä

Ehkä pieni kohtaaminen kahden...

Äänestä
  • tää on taas hanulle.

    Äänestä

  • eiksvaan ookkin kirjoitti:

    tää on taas hanulle.

    Mävain kirjoittaa vain hannulle. Haittaakse?

    Äänestä

  • yksi tomppeli kirjoitti:

    Mävain kirjoittaa vain hannulle. Haittaakse?

    sillä niin kauniita runoja Mävain kirjoittaa Hannulle. Niitä runoja käyn tältä palstalta usein lukemassa. Toivottavasti Mävain ja Hannu vielä toisensa ulkomaailmassa kohtaavat. Jos ei muuten, niin ainakin unissa :).

    Äänestä

  • ei haittaa kirjoitti:

    Jos niitä haluat lukea, niin intohimo palstalta löytyy myös. Nimimerkillä Hänelle vain.

    Äänestä

  • ei haittaa kirjoitti:

    sillä niin kauniita runoja Mävain kirjoittaa Hannulle. Niitä runoja käyn tältä palstalta usein lukemassa. Toivottavasti Mävain ja Hannu vielä toisensa ulkomaailmassa kohtaavat. Jos ei muuten, niin ainakin unissa :).

    Kohdattu on niin, että sydän särkyi :(

    Äänestä

  • Mävain kirjoitti:

    Kohdattu on niin, että sydän särkyi :(

    Sanoiko hän todella, ettei mitään ole eikä tule?

    :(

    Äänestä

  • yks nainen vaan kirjoitti:

    Sanoiko hän todella, ettei mitään ole eikä tule?

    :(

    Aina se niin ollut on....

    Äänestä

Ei voi mitään. Saat vain aina tunteet niin pintaan, kun sut nään. Olisin halunnut hypätä kaulaasi ja antaa kunnon suukon. Oli niin ihana nähdä ja kuulla äänesi. Vaikea pitää näppinsä erossa...et varo vain jos tulet liian lähelle. No, joo...enpä mä mitään voi tehdä:( Olet kyllä vain niin...nam

Äänestä

On se vain niin väärin, että ei pysty jutteleen sellaisen hmisen kanssa, jonka kanssa haluaisi kaikista eniten olla tekemisissä ja puheväleissä. Ei vaan saa suutansa auki ja toivoisi vaan läheisyyttä.....miks tää on niin vaikeaa...tahtois kysellä kaikkea, mut ei vaan pysty. Sattuu niin paljon...tahdon lähelle....

Äänestä

Ajat tänne ku o seuraavat treenit..Jätät laulamisen väliin.

Äänestä
  • Ei sulle! En käy laulutreeneissä.

    Äänestä

  • Joskus nämä palstajutut laittaa hiljaiseksi. Niin hämmentäviä juttuja tunteista ja rakkaudesta että lukijakin hukkaa ajatuksensa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei sulle! En käy laulutreeneissä.

    no hyvä.

    Äänestä

Voin jotenkin samaistua tuohon tunteeseen. Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa onko tämä rakkautta, tuskin on.

En tunne häntä ja mulla on pitkäaikainen suhde ja ihan hyvä, mutta mikään ei käännä mun mieltäni. En saisi ajatella häntä, on jopa väärin anonyymillä palstalla sanoa että rakastaa jos ei sittenkään rakasta. Hän tuskin mitään siitä veisaa, minä pelkään että minä veisaan loppuelämäni.

On tavallaan väärin miestäni kohtaan, hän nyt ei tiedä, mutta aavistellut on, sen tiedän. Miten ihmeessä joku hiton tuntematon voi kolahtaa noin, sitä mä en tajua.

En tietenkään tee mitään, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, itse tunteeni kärsin. Mutta häntä tuntematonta mä haluan ja rakastan, vai onko tämä pelkkää halua..ei ilman voimakasta ihastusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mävain kirjoitti:

Anteeksi, jos olen lähelläsi etäinen. Et vain tiedä, kuinka läheisyytesi saa roihun aikaiseksi sisälläni. Ei tarvitse kuin äänesi kuulla...niin heikottaa. Siksi välttelen välillä katsomistasi ja en saa suutani auki edes tervehdykseen. En tee sitä välinpitämättömyydestä vaan ihan muista syistä. Varsinkin, jos en ole nähnyt sua pitempään aikaan...niin oikeastaan pitäisi pakoon juosta, varmuuden vuoksi. Et varmaan haluaisi, että siellä missä nähdään hyppäisin kaulaasi tai kyyneleet...rakastan sua, niin kuin joskus sulle kerroin, eikä se ole mihinkään muuttunut. Kiukuttelut ja äyskimiset johtuu samasta syystä...on vain niin ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu