En keksinyt muuta paikkaa mihin laittaa tämä, mutta joo...
Elikkäs olen aina ollut herkkä, tai niin ainakin olen ennen ajatellut. Olen aina alkanut helposti itkemään. Esim. 1. luokalla kun piti syödä aina lautanen tyhjäksi, vaikkei kuinka jaksanut, aloin itkemään. Joku pitkä koe ala-asteella, enkä ollut saanut sitä tehtyä, vaikka aika oli loppu, aloin itkemään. 7. luokalla kun jäin viimeiseksi liikunnassa, aloin itkemään. Kun kuulin pari viikkoa sitten, että mummoni joutuu leikkaukseen, aloin itkemään. Olen miettynyt miksi olen alkanut aina itkemään. Sitten tajusin. 1. luokalla, minulle tuli heti ajatus että opettaja pakottaa minut syömään laatikollisen ruokaa. Kokeessa olen ajatellut, että saan hylätyn, koska olin liian hidas. 7. luokalla, olen ajatellut, että opettaja käskee minut pois tunnilla. Kun kuulin mummoni leikkauksesta, päähäni pälkähti, että hän voi kuolla. Aivan sama mikä tilanne, mieleeni tulee aina inhottava/ahdistava ajatus ja paniikki alkaa nousemaan sisälläni
En ymmärrä. Miksi näin käy aina? En ole kertonut tästä kellekkään. En ole ikinä puhunut kohtauksista, jolloin itken, koska häpeän sitä.
Elikkäs olen aina ollut herkkä, tai niin ainakin olen ennen ajatellut. Olen aina alkanut helposti itkemään. Esim. 1. luokalla kun piti syödä aina lautanen tyhjäksi, vaikkei kuinka jaksanut, aloin itkemään. Joku pitkä koe ala-asteella, enkä ollut saanut sitä tehtyä, vaikka aika oli loppu, aloin itkemään. 7. luokalla kun jäin viimeiseksi liikunnassa, aloin itkemään. Kun kuulin pari viikkoa sitten, että mummoni joutuu leikkaukseen, aloin itkemään. Olen miettynyt miksi olen alkanut aina itkemään. Sitten tajusin. 1. luokalla, minulle tuli heti ajatus että opettaja pakottaa minut syömään laatikollisen ruokaa. Kokeessa olen ajatellut, että saan hylätyn, koska olin liian hidas. 7. luokalla, olen ajatellut, että opettaja käskee minut pois tunnilla. Kun kuulin mummoni leikkauksesta, päähäni pälkähti, että hän voi kuolla. Aivan sama mikä tilanne, mieleeni tulee aina inhottava/ahdistava ajatus ja paniikki alkaa nousemaan sisälläni
En ymmärrä. Miksi näin käy aina? En ole kertonut tästä kellekkään. En ole ikinä puhunut kohtauksista, jolloin itken, koska häpeän sitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sun kannattaa jutella asiasta vanhemmillesi :)
Heidän kanssaan en halua missään nimessä puhua. Äiti ja isä ovat aina valittaneet sitä, että itken helposti.
Ongelmasi ei taida olla itkeminen, vaan se, mikä sen aiheuttaa... Puhu vaikka terveydenhoitajalle.
En oikein innostu ajatuksesta... Minulle on aina jankattu etten saisi itkeä niin helposti, että olen säälittävä, en pärjää elämässä jos aina itken... Mutta kuitenkin, en itke nykyään miltein ikinä, ainoastaan jos tulee esim. mummolta joku juttu tms. Kun pala on tullut kurkkuun, olen rauhoittanut itseäni, niellyt paniikin, niin se on mennyt ohi.
Ainakaan ei kannata uskoa noita juttuja. Et ole säälittävä. Itkeminen ei ole oma vikasi, eikä sen pitäisi vaikeuttaa pärjäämistäsi...
Jos et itke juurikaan enää nykyään, mikä oikeastaan on ongelmana?
Jäi vain mieleen, kun vanha kiusaaja tuli kertomaan viime viikolla "hauskan vitsin" siitä, kun itkin viimeksi... Ei tässä muuta
Mä oon 13v tyttö ja mul on saman tyyppinen ongelma. En tajuu sitä välil itekkää kun alan vaa vollottamaa ja äiti valittaa siitä aina kun itken, tai no nykyää äiti ei edes viitsi katsoa muhun päin :`( (ja en oo ihan oikeesti mikää jälkee jääny kakara) :DD
Itsekkin olen aika herkkä, mutta en ole oikein aikoihin itkenyt ihmisten nähden, koska se on nolottanut minua liikaa. Yleensä pidättelen sen vähän aikaa ja käyn kertomassa tekosyyn (käyn vessassa vaik) ja menen vessaan päästämään kyyneleet mahdollisimman nopeasti ja pyyhin ne ja tsemppaan itseäni pikkuisen ja menen takaisin niin että mitään ei olisi tapahtunut.
Aina on auttanut eteenpäin.
Ja nykyäänkin peleissä en enää itke jos pallo tulee silmään.
Olen silleen "ai vittu ku sattuu pikkasen"
Ja nauran aika kovaa.
Itkemisellä ei pääse aina eteenpäin.
Joskus on todella pakko pidättää tiedän kokemuksesta että se on todella vaikeata kun silmät on jo kosteat ja tuntuu vittumaiselta ja pahalta, mutta sitten kun pääset kotiin, mene vessaan ja anna kyyneleiden nopeasti tulla, puhdista, tsemppaa ja mene vaikka pitämään silmiä kiinni omaan huoneeseen.
Ei tarvitse huolehtia muista, jos he ovat nähneet useasti sinun itkeneen he kuitenkin unohtavat sen nopeasti.
Elämä ei ole pelkkää itkua ymmärrä se :)
Tsemppiä :)
Täällä on ihka oikea autisti.
Moi!
Itkeminen on normaali tunnereaktio. Siinä ei ole mitään hävettävää. Jotkut ihmiset on herkempiä liikuttumaan ja itkemään kuin toiset. Mutta jos se häiritsee sinua itseäsi olisi tärkeää puhua asiasta jollekin aikuiselle. Jos puhuminen on sinulle vaikeaa voisitko kirjoittaa vaikka kirjeen vanhemmillesi ja kertoa tunteistasi. Myös kouluterveydenhoitaja kuuntelee sinua varmasti mielellään tai paikkakuntasi nuoriso-ohjaaja.
On harmillista, että sinulle on jankattu ettei itkeminen ole sallittua tai ettet pärjäisi sen tähden elämässäsi. Se ei nimittäin pidä paikkansa. Itku ja kaikki tunteet on sallittuja ja oikeita. Eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa ettet pärjäisi. Voisiko olla niinkin, että hyväksyisit itsesi sellaisen kuin olet. Herkkänä ja arvokkaana ihmisenä.
Terveisin nettisaapas ohjaajat Hanna ja Tanja
Sama juttu mulla:( en uskalla itkeä muiden nähden kaikki koulussa sanoo että mulla ei ole tunteita koska en ikinä itke ja näin sitten kaikki yrittää sada mut itkemään .jos pari kyyneltä tulee niin sanon vain että roska silmässä