Olen pitkään fantasioinut seksistä siskoni kanssa. En olekkaan ollut pidemmässä suhteessa vähään aikaan kun pelkäisin joskus harrastaessamme seksiä kumppanin kannsa kutsuvani häntä siskokseni. Parit yhden yön jutut minulla onkin ollut joissa kuvittelinkin nussivani siskoani. Asiaa ei auta se että sisko kutsuukin minut usein kylään seurakseen siksi aikaa kun hänen poikaystävänsä on lähtenyt salille tai muualle hiemankin pidemmäksi aikaa. Enkä kehtaa kieltäytyä kutsusta. Lisäksi asiaa ei helpota se että hän on usein saapuessani pelkissä alusvaatteissa.
en pääse fantasiastani millään eroon.
fantasioiva
2139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Etkä voi päästäkään fantasiastasi eroon. Fantasia on sitä sitkeämpi, mitä enemmän pyrit siitä eroon. Kokeile. Kiellä itseltäsi, ettet saa ajatella vaaleanpunaista elefanttia viitteen minuuttiin. Onnistuiko? Ajattelumaailma ei ole tahdonalainen.
Voi olla, että ajatus siskostasi haalistuu joskus, mutta siihen menee vuosia. Sitä paitsi useammilla on kuin ei seksifantasioita sukulaisistaan, myös itsetyydytystä. Voit suhtautua asiaan filosofisella tyyneydellä: edustat suurta enemmistöä.
Lisäksi halua tarttua siskoon kiinni lisää se että istumme aina olohuoneen sohvalla vierekkäin ja pöydällä on hänen e pillerinsä esillä joten pähäni tulee väkisin ajatus että nussisin häntä paljaillaan ja laukeaiain hänen sisään. Välillä tuntuu että sisko tietäisi fantaaiaatani ja koittaa kiusata minua. Niin kauanhan on hyvä kun tämä pysyy fantana. Itse kyllä hyväksyisin vapaaehtoisen seksinkin sisarusteen välillä. Mutten siihen ryhdy sillä suomen laki nyt vaan on aitä vastaan.