Tietotekniikan DI

11+6

Olen lukiossa ja puolentoista vuoden päästä koittais valmistumisen aika. Kaiken kaikkiaan kirjoitan äidinkielen, espanjan, englannin, matematiikan (pitkä), fysiikan ja kemian, jos kaikki menee hyvin. Tietotekniikka kiinnostais kovasti ja toi kyseinen DI-tutkinto näytti mielenkiintoselta. Mutta sitten taas iskee se tyypillinen epävarmuus siitä, onko musta tuollaiseen työhön.

Vaikka noi em. aineet kirjotan, oon monessa melkoisen tarkkaan sanottuna vain keskitasoinen. Kauan jatkunt usein pahakin masennus on syöny jaksamista koulun suhteen ihan kiitettävästi, enkä ole pahemmin siksikään aina panostanu, kun en oo ollu varma, kauanko edes olen hengissä. No mut onneks nyt asiat on paremmin, ainakin toistaseks. Toivon, että jaksaisin kuroa umpeen noita opiskelematta jääneitä juttuja, mutta enhän mä silti voi varmaksi sanoa, että koskaan pärjäisin keskitasoa paremmin. Onko siis esimerkiksi c:n papereilla asiaakaan oikeesti tollaseen tutkintoon?

Tuntuu, että nyt kun vointi on parempi, opinkin paremmin, kun jaksan keskittyä ja peruskoulu viel meniki helppoutensa takia suht. hyvin, vaikka mielialaoireet oli sillonki selkeet. Kaikki koneilla tehtävä on aina ollu jokseenki helppoa ja mielenkiintosta. En voi sanoo itteeni miksikään nörtiksi, mutta omien käytännöntarpeiden takia oon oppinu jonkin verran ehkä keskitasoa enemmän käyttisten toiminnasta ja komennoista graafisella ja ei-graafisella tasolla. Koodaus ja tietojärjestelmien heikkoukien ja aukkojen ym. etsiminen ois mielenkiintoista. Tosin itse en osaa mitään html-koodeja kummoisempaa :D

Mutta siis kaipaisin jotain pientä infoa tähän tutkintoon liittyen, että jos te opiskelette sitä tai ootte opiskelu jo, niin mitä ja millä arvosanoin kirjotitte, mitä ootte tykänny ko. tutkinnon opinnoista ja näyttääkö ala sellaselta, et sais töitä?Kuulostaako ees realistiselta, että mä hakisin tota opiskelemaan?

2

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+3

      Mihin teknilliseen haluaisit? Tietotekniikkaan pääsee Aaltoonkin kun osaat pääsykokeesta pari tehtävää kummastakin kokeesta (ei edes puolia). Suuren sisäänoton takia pisterajatkaan eivät heitä paljoa vuodesta toiseen. C:n papereilla pääsee, joko pääsykoe- tai yhteispistekiintiössä. Kun kirjoitat äikän, enkun, matikan, kemian ja fysiikan ja kaikista saat C:n, niin pisteitä on kertynyt 14, ensisijaisuuspisteiden kanssa 17. Viime vuoden pisterajoilla tarvitsisit vielä 18 pistettä kokeesta (painotettu) päästäkseen sisälle yhteispistekiintiössä. Eli pistekiintiön kautta olisi ollut helpompaa (16,67). Tuo 16,67 vastaa noin 30 koepistettä eli tähän riittäisi kun tekisit matikasta 3 tehtävää ja 2 fysiikasta. Eli sisäänpääseminen ei ole ollenkaan mikään mahdottomuus, varsinkaan tietotekniikkaan, jos olet viittinyt siellä lukiossa edes jotain tehdä.

      Suosittelisin myös harkitsemaan tietojenkäsittelytiedettä? http://www.tkt-yhteisvalinta.fi/

    • Teekkari

      No ihan saatanan työläs DI-tutkinto on, että jos on jotain tollasta masennukseen taipuvaisuutta, niin ei ehkä kannata valita sitä kaikista stressaavinta alaa Yliopistosta. Opinto-opas auki ja sieltä kattelemaan millasia kursseja on ja sit ettimään tietoa niistä kursseista jo etukäteen, että kiinnostaako ne yhtään. Toisaalta sitten tämä foorumi nyt ei kyllä oo iha oikea paikka kysyä tollasia, kun tänne kirjottelee lähinnä vaan jotain syrjäytyneitä ja työttömiä, että jos oikeata kunnon infoa, niin parhaiten tosiaan onnistuu kun aukasee opinto-oppaan ja aivot pois narikasta. Mitä tulee tuohon työllisyyteen, niin käytännössä kaikki DI:t on töissä, ellei sitten kuulu siihen porukkaan, joka huvikseen istuu ansiosidonnaisella tms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe