kyllä tiedän että nyt te siellä ruudun takana ajattelette että olen huomiota hakeva teini, mutta näin ei ole. tarvitsen nyt oikeasti apua... pikku hiljaa alkaa itsemurha ajatukset muodostua päähäni ja pikku hiljaa ne ovat jo yrityksiä. mutta minulla on myös elämä vielä edessä ja voin vaikka parantua. ainut ongelma on etten osaa puhua enkä uskalla hakea apua. joka ilta itken itseni uneen eikä mikään enään kiinnosta, tuntuu että olen onnellinen vain sillon kun nukun.
AUTTAKAA
tuplanolla
15134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
älä ainakaan tapa itseäsi
Soita 112. Ne auttaa ja ohjaa.
No se nyt ainakin on erittäin positiivista että tiedostat että sinulle on olemassa tulevaisuus ja että parantuminen on mahdollisuus.
Moni tuntuu sanovan ettei "osaa" puhua näistä asioista. Mutta omasta kokemuksesta sanoisin että ei keskustelun tarvitse alkaa vaikeimmista asioista. Ensin voi puhua mistä vaan... Hiljalleen omalla painollaan ne vaikeammatkin asiat sitten saavat sanallisen muodon.
Uskaltaminen on vaikeampi asia. Mikä avun hakemisessa pelottaa?
minua pelottaa se että muut ajattelevat minun olevan säälittävä ja etten kestä elämää. pelkään että sitten minut luokitellaan niihin heikkoihin eikä kukaan enään välitä. pelkään myös että siellä sanotaan että olen hakenut apua turhaan, ettei minussa ole mikään vikana. tai jos ne aattelee mun olevan huomion kipeä.
Ymmärrän... On ikävää että elämme maailmassa jossa empatian sijaan heikkouden myöntäminen saattaa johtaa pelkkiin ikäviin seurauksiin vaikka sen pitäisi olla vahvuus.
Se että myöntää itselleen (ja tarvittaessa muille) että ei aina pärjää ja on joidenkin asioiden äärellä heikko, on minusta vahvuus ja älykäs tapa suhtautua elämään.
Varmuudellahan en voi sanoa millaisen vastaanoton saat mutta pääasiassa ihmiset joiden luota voit apua hakea ovat ammattimaisia ihmisiä ja tajuavat että se että ihminen on siinä mielentilassa että tarvitsee apua, niin jonkinlaista apua hän myös tarvitsee.
Ja vaikka ymmärränkin mitä tarkoitat huomonkipeydellä... Niin ei huomionkipeydessä minusta ole mitään väärää. Parempi se kuin että jää yksin pahojen kanssa.
Pitäisi välittää vähemmän siitä mitä muut ajattelevat ja enemmän itsestään, sinunkin. Vaikka tiedänkin että se on helpommin sanottu kuin tehty.
niinhän se on. itse olen vain aina saanut kurjan vastaanoton. kun meillä kotona ei voi edes itkeä muiden nähden ilman että joku tulee sanomaan "ryhdistäydy nyt"
KIrjoittele alussa tunteita ja pahaa oloasi paperille. Kun olen jäsennellyt niitä sanoiksi, on sitten helpompi alkaa niistä puhumaan kun ne on jo mieleen sanallisesti ilmaistu. Jos ei kertakaikkiaan luonnistu, esim. vieraalle, terkkari ym. puhuminen, niin näytä alussa lappusella. Laita siihenkin, että on vaikea puhua.
Ei tilannettasi voi vähätellä. Olet oikeasti avun tarpeessa.
kiitos vinkistä, kirjotin just neljä sivua tekstiä. mutten usko että kukaan saa koskaan lukea sitä.
kiitos vinkistä, kirjotin just neljä sivua tekstiä. mutten usko että kukaan saa koskaan lukea sitä.
toi toimii ihan oikeasti muttavain hetkellisesti...
ainakin minulla ... aloin kirjoittamaan biisejä vihastani ja ongelmistani (niitä on nytte n.60) se toimi olin elämäni parhaissa fiiliksissä pitkään ....mutta yksi helvetin muija sai koko paskan romahtamaan takasin niskaan....
itelle kirjottaminen on jotenkin todella helppoa. jos se kerran toimii vain hetkellisesti niin miten pärjätä sen jälkeen...
Hei. Akuuttia nimetöntä keskusteluapua saat valtakunnallisesta kriisipuhelimesta.
Kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202
arkisin klo 9.00– 07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
Sinun varmastikin kannattaisi selvittää miksi voit niin huonosti, mitä elämässäsi on tapahtunut, miten sinua on kohdeltu ja miten asioita voitaisiin korjata. Ehkäpä jo tiedät miksi voit henkisesti niin huonosti. Olet ajatellut kuoleman olevan parempi vaihtoehto, joten varmasti on syitä miksi niin olet ajatellut.
Juttele terveyden hoitajalle vaikka! Ei puhuminen vaikeaa voi olla
älä jää yksin hautomaan ajatuksiasi, ehdotan menemistä joko lääkäriin tai terveydehoitajan puheille. usko pois on ne pahempiakin tarinoita kuullut ihmisten suusta eikä ne tuomitse. masennus on sairaus joka tarvitsee hoitoa ja lääkitystä, kerron omast kokemukestani, myös itsellä oli itsetuhoisiakin ajatuksia ja häpesin niitä mut kerran purin mieleni lääkärille kaikkea myöten. se helpotti paljon. ja nyt kun olen saanut lääkityksen se on auttanut jaksamaan paljon vaikka paljon masennuslääkkeitä haukutaan. toivon sinulle paljon voimia, kirjoita vaikka ajatuksesi lapulle ja anna se terveydenalan ammattilaiselle. jokainen elämä on arvokas ja vaikka välillä elämä masentaa ja pudottaa kuoppaan sieltä pääsee aina ylös :)
mm, olen vasta neljätoista niin saanko hankittua apua ilman vanhempiani?