varkaus

Hei varkaus,

Jatkuvasti saan lukea täällä teidän läskien nörttien sivulla kuinka vihaatte rikkaita ja menestyjiä. Oikeasti ette vain kehtaa tunnustaa itsellenne, että olette epäonnistuneita luusereita elämässänne, eikä kukaan tule koskaan kaipaamaan teitä. Toistan: te olette yhteiskunnan pohjasakkaa.

Yritätte olla oikein nokkelia tekemällä pilaa kaikesta, vaikka tämän masentuneiden aspergerpotilaiden vertaistukifoorumin käyttäjistä yksikään ei uskaltaisi olla samanlainen näsäviisas oikeassa elämässä. Te olette eläviä todisteita siitä, miksi Timo Soininkin pitäisi hyväksyä abortti, sillä kukaan ei haluaisi kaltaistanne itsesäälissä rupevaa petolinnun perseen näköistä pojakseen. Puratte sitä pahaa oloanne meihin menestyviin ihmisiin, vaikka tiedätte samalla, ettei yhdestäkään teistä ole tulossa koskaan yhtään mitään. Todistakaa minut vääräksi.

Olen kaikessa yksinkertaisesti parempi kuin kukaan teistä. Olen hyväkuntoinen: nostan penkistä yli 100kg ja Cooperikin menee helposti 4km. Olen ollut koko elämäni ajan alfa, sillä seksipartnereideni määrä pyörii kolminumeroisesta summasta nelinumeroiseen, sillä välin kun te nössöt epäsosiaaliset paskakasat jatkatte vieläkin haaveilemista samanlaisesta elämästä. Valitatte kuin mitkäkin pikkutytöt kuinka teitä kiusattiin koulussa, ja voin siihen ylpeänä sanoa olleeni koulukiusaaja. Mikään ei tuottanut suurempaa mielihyvää kuin lapsena teidän kaltaisten luonnonoikkujen hakkaaminen, ettekä te tule koskaan kokemaan samoja naurunpyrähdyksiä kuin minä ja koulun muut alfat teitä kiusatessa. Vituttaako?

Tienaan enemmän kuin te ja tulen paljon paremmasta perheestä. Palkkani pyörii siinä 7000-8000 euron kuukausituloissa ja isäni nimen löytää Suomen TOP100-rikkaimman listalta. Täytettyäni 18 ajelin omalla bemarilla naisten kanssa, kun te masentuneet lukionörtit runkkailitte samanlaiselle mielikuvalle. Minulla on paljon parempia kontakteja kuin teillä - kerroinko jo veljeni olevan kansanedustaja? Facebook-kaverimäärännekin lienevät vain promille omasta lukumäärästä, joka on 5000. Olen lisäksi älykkäämpi kuin te, sillä olen virallisesti Mensaan kuuluva, ja olen kaikessa yksinkertaisesti parempi kuin yksikään teistä haaveiden pohjalla elävistä pikkulasten piirrettyjen tapittavista neitsyistä.

Kirjoitin tätä viestiä samalla kun valmistaudun iltaa varten lähtemään radalle ja tavoitteena viikonloppuna koluttujen pillujen määräksi vähintään kymmenen. Ja sekin tapahtuu sillä välin, kun te itkette itsenne uneen ja runkkaatte piirretylle lapsipornolle. Ja kuka edes vittu runkkaa piirretylle pornolle? Alempana on enää eläimiinsekaantujat.

ärsyttääkö?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä juuri, saa kuppa ja .......

Äänestä

Kommentoi aloitusta

varkau s varkau s kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu