Hhhhmmm...

Korkeasaarella ja siellä majailevilla paviaaneilla ei ole paljoakaan tekemistä luonnonsuojelun kanssa.

Eläintarhat tietysti säilyttävät joitakin uhanalaisia lajeja, mutta korkesaaren paviaanikysymys on melko rajallinen. Se ei myöskään ole yksiselitteinen, eläimet luultavasti kärsivät luonnottomissa tiloissaan, niille voisi olla jopa helpotus jos ne tapettaisiin. Tosin korkeasaaren tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten ongelmallisia eläintarhat ovat. Jos eläimistä pitää ja niitä haluaa auttaa kannattaa energia suunnata aivan muualle kuin korkeasaareen.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Monet perheet voivat pahoin lähiöissä pienissä kerrostaloasunnoissaan. Voisiko mielestäsi heillekin lopettaminen olla helpotus?

Kyse paviaanien kohdalla tuskin on luonnon suojelusta mitenkään erityisesti. Kysymys on eettisestä toiminnasta ylipäätään. Onko oikein ottaa kesäksi kissa ja tappaa se sitten syksyllä kun siitä ei enää jakseta kantaa vastuuta? Kissa ei ole uhanalainen laji. Monille kissoille tappaminen voisi olla helpotus. Silti tällaista eläinten kertakäyttökultturia pidetään eettisesti arveluttavana. Paviaanikysymystä kannattaa pohtia tältä kannalta, jos se muuten tuottaa vaikeuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etsijä kirjoitti:

Korkeasaarella ja siellä majailevilla paviaaneilla ei ole paljoakaan tekemistä luonnonsuojelun kanssa.

Eläintarhat tietysti säilyttävät joitakin uhanalaisia lajeja, mutta korkesaaren paviaanikysymys on melko rajallinen. Se ei myöskään ole yksiselitteinen, eläimet luultavasti kärsivät luonnottomissa tiloissaan, niille voisi olla jopa helpotus jos ne tapettaisiin. Tosin korkeasaaren tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten ongelmallisia eläintarhat ovat. Jos eläimistä pitää ja niitä haluaa auttaa kannattaa energia suunnata aivan muualle kuin korkeasaareen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu