Laihuuspakko AMK:ssa

Tässä rupesin miettimään omia luokkalaisiani. Luokalla on noin 30 oppilasta ja sanoisin että 2 heistä on mielestäni läskejä. Molemmilla menee hyvin ja on päässyt mukaan porukkaan. Kumpaakaan ei syrjitä millään tavalla. Olisikohan ap:n tilanteessa todellinen syy kuitenkin jossain muussa???

Aloittajalle tiedoksi, ettei terveellisten elämäntapojen arvostaminen ole pinnallista.

Mua kyllä ällöttää sairaan läskit ihmiset. Itelläkin kuten monella frendilläki on orastava kaljamaha ja niille keskenään naureskellaan, mutta sellaset muodottomaksi paisuneet lylleröt silti ihmetyttää.

Kuin paljon oikein pitää syödä jotta saa ruumiinsa siihen kuntoon? Miten ihminen onnistuu olemaan liikkumatta niin, että lihoaminen noihin mittoihin onnistuu?

Luennoilla olen pistänyt merkille muutaman pullukan syömistä luokassa. Kokoajan on joko mehu, limu tai karkkipatukka suussa. Täytyy olla joku sokeririippuvuus kun on kokoajan tungettava jotain suuhun vaikka istuu paikallaan.

Ei ole käsittääkseni kenenkään muun tehtävä tai oikeus ruotia muiden elämäntapoja.

Ja aloittajalle ; olen huomannut saman.
Se "aito" hyväksyntä tuli vasta sitten kun olin laihduttanut.
Lihaviin ei haluta edes tutustua.

Jaksamista aloittajalle. Olen itsekin huomannut saman asian. Jos henkilö poikkeaa ruuumiin rakenteeltaan toisista, kuvitellaan heti, että on laiska, tyhmä ja saamaton. Lisäksi kuvitellaan, että mättää ruokaa kokoajan naamaan tai ei liiku ollenkaan. Hyvin ilkeitä ajatuksia ihmisiltä, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia.

Kenelläkään ei ole oikeus joutua toisten neuvomaksi niissä asioissa, jotka eivät hänelle kuulu mitenkään.

Todellinen syy siihen, että sinua kartetaan, saattaa sittenkin olla jossain muualla kuin lihavuudessasi. Tai ehkä kuvittelet kaiken, teet itsestäsi joka suhteessa isomman kuin olet?

Minunkin ystäväpiirissäni on yksi todella lihava, siis todella lihava. Hän mukava ihminen. Joskus sitä mielessään ihmettelee, miten joku voi olla niin lihava. Mutta eihän tällaista koskaan sanota eikä ilmaista mitenkään. Toivottavasti.

Minusta olisi ihan hyvä muistaa, että lihavuus on vain yksi ominaisuus. Lihavakin on paljon enemmän kaikkea muuta.

Lihosin sairauden kanssa ja koen sen selvästi vaikuttaneen mielipiteisiin minusta. Koen myös, että se on vaikuttanut amk jatkohauissa paikan päällä ollessa. Lihavuudessani en ole pallo, vaan muodokas ja se tuntuisi olevan vielä näin naisena lyhyempi tikku.On pidetty älykkäänä,nokkela ja avoimena ihmisenä, nyt se tuntuu kuin olisin ärsyttävä tai ei oikein kuunnella ollenkaan :/ Uskon kyllä myös, että ihan varmasti vaikuttaa oma laskenut itsetunto kun sitä peilikuvan tyypiä ei enää tunnekaan. Tarvitsisin jatkokoulutusta ja alalleni ei ole helppo päästä,joten pienemmätkin silmätikut raavitaan helposti joukosta. Eniten harmittaa, että odotellessa mahdollisuutta menetän aikaa ja vanhempana on vielä vaikeampi päästä sisään.Painoni ei ole lähihetkillä laskemassa hormonaalisten ongelmien takia, jonka tutkinen ja hoito on vielä kesken.

Eniten ahdistaa jos minua pidetään laiskana tai epäsiistinä, joka ei voisi olla yhtään kauempana totuudesta. Painan ihan kirjaimellisesti sikana (huom.) hommia ja taistelen samaan aikaan terveyteni eteen, niin kaikki se ylenkatsominen tuntuu niin epäreilulta. Takapuoleni ei nyt mielytä varmaan kaikkien silmää, mutta pitäisikö sen? En ole ikinä itse käyttäytynyt ketään toista kohtaan niin kuin itse saa palautetta tai katseita. Tai että joitain ihmisiä voi jopa ärsytykseen ahdistaa että hengitän samaa ilmaa tai vien tilaa heiltä? Olen puolipitkä ja painan 125kg, joka on ihan tähtitieteellinen luku itselleni, mutta samaan aikaan on olemassa ihmisiä jotka elävät isomman painolasti ongelman kanssa. Millä tavalla isompien ihmisten syrjiminen auttaa heitä pääsemään parempaan kuntoon? Sehän on vähän kuin punttisalilla oleva pullukka, joka kokee olevansa ei haluttu vaikka on täysin oikeassa paikassa.
Onko se jotain alkukantaista käyttäytymistä syrjiä, vai ärsyttääkö se teitä (ketä olettekaan) vain koska ei ole esteettisen kaunis silmissänne. Ja eikö se ole aika pientä ihmiseltä, jos se ei pysty asettamaan itseään toisen asemaan? Tai pahempaa olettaa tietävänsä oman elämänsä perusteella mitä toisten ihmisten elämä tai ongelmat ovat. Se on stereotypiohin lankeamista ja tallaa aika monta lahjakasta ihmistä jalkoihin. En ole mitenkään hengellinen ihminen, mutta koen hyvin vahvasti, että " teen toisille niinkuin haluaisin itselleni tehtävän ". En tahdo kaatua katkeruuteen, koska mieluiten olen mukava ihminen kuin vihainen läski, joka ei todellakaan auta asiaa. Läskit ihmisethän ovat aina iloisia, vai miten se meni?

Jokaisella voi olla omat henk.koht. mielipiteet muista, mutta AMK-tasolla opetellaan nimenomaan juuri sitä tulemista toimeen ja pystymistä työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa. Työelämässä ei tosiaan pääse valkkaamaan yhteistyökumppaneitaan esim. ulkonäön perusteella.
Voinhan minäkin kavahtaa inhosta esim. nähdessäni anorektikon tai sillä rajalla olevan, mutta en silti mene tökkimään hänen törröttäviä kylkiluitaan ja kehota syömään jotakin.
Voi olla päänsä sisällä mitä mieltä tahansa mutta siinä vaiheessa kun jonkun opinnot ovat (koostuessaan tottakai pääosin ryhmätöistä kuten AMK-opinnot nykyään) vaakalaudalla syrjimisen takia, olla aika kaukana hyväksyttävyydestä.

Antakaa jumaliste kaikkien ihmisten opiskella älkääkä kohdelko heitä kuin jotain lepratautisia!

Ei se AMK:ssa sen kummempaa ole kuin muuallakaan elämässä. Samanlaisuus luo helpommin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

En osaa muuta sanoa kuin että kannattaa joko yrittää hankkia lihavia ystäviä tai laihduttaa. Muuten tulet onnettomaksi ja yksinäiseksi ja väsyt helposti, koska tunnet olevasi erilainen ja erityisesti vielä huonommalla tavalla erilainen, kuin muut.

Itse valitsin laihduttamisen. Koulun terkkarilta sain paljon apua. Olen pudottanut painoni normaalilukemiin ja sosiaalinen elämäni on nyt vilkasta. Kun kiloja karisi, niin silloin sen vasta huomasi, miten energiataso nousi ja alkoi jaksaa vaikka mitä. Sosiaalisen elämän vilkastuminen voi siis johtua siitäkin, että nyt jaksaa lähteä mukaan kaikkiin juttuihin, joissa tapaa uusia ihmisiä. On aivan eri asia tehdä asioita 10 kg punttien kanssa kuin ilman puntteja ...

Aina uuden minkätahansa ryhmän alkaessa muotoutuu ns. sosiaalinen nokkimisjärjestys. Alussa henkilöt tarkkailevat toistensa edesottamuksia ja koittavat määritellä itsekunkin reaktioita. Nokkimisjäjestyksessä korkeimmalle pääsevät henkilöt jotka vastaavat parhaiten ryhmään muodostuvia ihanteita /arvoja. Arvoista ja ihanteista eniten poikkeavat henkilöt joutuvat tavallaan osittain monien karttamiksi, syystä että ryhmän henkilöt eivät uskalla oman sosiaalise aseman huononemisen pelossa ottaan kontaktia heihin. Kaikissa muodostuvissa ryhmissä tapahtuu sama hierarkinen arvoitus. Jos yrittää liiaksi tuppautua seuraan voi joutua helposti kiusatuksi, yliyrittäminen huomataan. Osa porukasta koittaa nostaa omaa asemaansa ryhmässä saattamalla muita naurunalaiseksi. Yleensä joka luokasta löytyy joku narsistinen persoona joka osaa pyörittää rumpaa. Ystävyys suhteita kannattaa luoda semmoisiin tyypeihin joilla vaikuttaisi olevan "jalat maassa". Montakertaa he ovat niitä luokan hijaisimpia. Ajan oloon ryhmä muotoutuu ja jokaiselle lyötyy tilaa. Ei kannata luovutta vaan jatkaa sitkeästi opiskeluja, ponnistelemalla ja tuloksia saavuttamalla saat arvostusta muidenkin silmissä. Asioiden tiedostaminen helpottaa tavallaan omaa suhtautumista asiaan.

Mitä helvetin väliä sillä on mitä mieltä muut ovat? Ei minua koulussa kiinnosta muut ihmiset yhtään. En kaipaa koulusta ystäviäkään.

Eli eipä voisi vähempää kiinnostaa mitä musta ajatellaan tai puhutaan.

Ongelma on omien korviesi välissä.

Sellasta se on meno AMK:ssa, kokeiltu on. Apinarallia lapsellisten ja keskenkasvuisten pellejen seurassa. Ei ihme ettei rasvan tirskuiset läskiperseet ja muut normista poikkeavat sovi hoviin. Tulkaa lapsoset yliopistoon, en ollut alkuun uskoa todeksi miten suuri ero on.