Olen uusperheessä elävä etävanhempi-isä. Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu ja välillä öitä myös viikolla.
Osaisiko joku äitipuoli selittää, miksi puolisoni, eli lasten äitipuoli, ottaa lapset kilpailuna huomiostani, vaikka lapset ovat noinkin vähän meidän luona? Minulla on tästä johtuen jatkuva huono omatunto jompaankumpaan suuntaan. Jos yritän antaa lapsille varauksetonta huomiotani, puoliso antaa kuulua kuinka tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja saa tuntemaan mut huonoksi ihmiseksi. Jos teen ratkaisuja puolison vuoksi ja näen sen vuoksi vaikka lapsia joskus vähemmän, huomaan pettymyksen lapsista, ja se saa mut erittäin surulliseksi.
Puolisoni sanoo, että rakastaa mun lapsia, ja että ne on koska tahansa tervetulleita jne. Silti aina kun lapset ovat tulossa tai ovat jo meillä, tuntuu että tunnelma on jotenkin kireä puolisoni suuntaan ja välillä hän saa ihmeellisiä kilareitakin erilaisista asioista. Joskus lasten ollessa äidillään kun viestin lasten kanssa saan kommentteja, että "ei tarvi pitää joka päivä yhteyttä" tai "kiva kun sä et arvosta tätä meidän yhteistä aikaa ja haikailet koko ajan vaan lastesi perään".
Rakastan puolisoni ja uskon, että hän rakastaa minua. Silti tämä tilanne alkaa luisua siihen pisteeseen, etten enää jaksa tällaista jatkuvaa tunteiden ristiriitaa ja vuoristorataa. Haluaisin vaan, että rakkaus olisi uusperheessämme läsnä silloin kun ollaan kaksin tai silloin kun ollaan koko porukalla. Ilman mitään ihmeellisiä valtapelejä tai kilpailua. Ehkä se on liikaa vaadittu sellaiselle, joka on tehnyt ihanat lapset väärän ihmisen kanssa. Olenkin alkanut miettiä, että olisko sittenkin parempi hylätä ajatus kaiken voittavasta rakkaudesta ja elää sinkkuetävanhempana...en haluaisi, mutta en tiedä kauanko tällaista jaksaa.
Osaisiko joku äitipuoli selittää, miksi puolisoni, eli lasten äitipuoli, ottaa lapset kilpailuna huomiostani, vaikka lapset ovat noinkin vähän meidän luona? Minulla on tästä johtuen jatkuva huono omatunto jompaankumpaan suuntaan. Jos yritän antaa lapsille varauksetonta huomiotani, puoliso antaa kuulua kuinka tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja saa tuntemaan mut huonoksi ihmiseksi. Jos teen ratkaisuja puolison vuoksi ja näen sen vuoksi vaikka lapsia joskus vähemmän, huomaan pettymyksen lapsista, ja se saa mut erittäin surulliseksi.
Puolisoni sanoo, että rakastaa mun lapsia, ja että ne on koska tahansa tervetulleita jne. Silti aina kun lapset ovat tulossa tai ovat jo meillä, tuntuu että tunnelma on jotenkin kireä puolisoni suuntaan ja välillä hän saa ihmeellisiä kilareitakin erilaisista asioista. Joskus lasten ollessa äidillään kun viestin lasten kanssa saan kommentteja, että "ei tarvi pitää joka päivä yhteyttä" tai "kiva kun sä et arvosta tätä meidän yhteistä aikaa ja haikailet koko ajan vaan lastesi perään".
Rakastan puolisoni ja uskon, että hän rakastaa minua. Silti tämä tilanne alkaa luisua siihen pisteeseen, etten enää jaksa tällaista jatkuvaa tunteiden ristiriitaa ja vuoristorataa. Haluaisin vaan, että rakkaus olisi uusperheessämme läsnä silloin kun ollaan kaksin tai silloin kun ollaan koko porukalla. Ilman mitään ihmeellisiä valtapelejä tai kilpailua. Ehkä se on liikaa vaadittu sellaiselle, joka on tehnyt ihanat lapset väärän ihmisen kanssa. Olenkin alkanut miettiä, että olisko sittenkin parempi hylätä ajatus kaiken voittavasta rakkaudesta ja elää sinkkuetävanhempana...en haluaisi, mutta en tiedä kauanko tällaista jaksaa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jos olisit mies ja katsoisit vaikka peiliin joskus? Pyöriikö kaikki sinun ja sinun lastesi toiveiden varassa? Lastenkin on hyvä tottua että aina ei saa mitä haluaa. Pari faktaa sulle. Joko alat ymmärtämään puolisosi tarpeita myös ja lopetat tuollaisen velliperse meiningin tai jäät kohta yksin tai opetat myös lapsillesi ettei aina saa mitä haluaa. Lasten täytyy oppia sietämään pettymyksiäkin elämässään. Sinä päätät. Miten arvotat elämäsi ja puolisosi elämän. Minkä arvon annat kumppanillesi? Vai pidätkö häntä automaattisena emäntänä ja lastenhoitajana? Hänelläkin on tarpeensa ja toiveensa oletko ottanut ne huomioon? Ei se kuule niin kevyttä ole omasta perheestä huolehtia ja sitten tulee lisää huollettavia ja kuulosta siltä että sinulta ei riitä ymmärrystä häntä kohtaan. Sinä päätät. Parempi varmaankin hoitaa lapset täysin yksin jos et arvosta puolisoasi pätkääkään????
Haaveiletko kenties saavasi ex miehesi takaisin? Ajoittajahan on selvästikin nainen. Katkera sellainen.
Ymmärrän huolesi, oletpa sitten mies tai nainen. Olet tunteva ihminen ja kannat huolta läheisistäsi. Vaikea tilanne ja rooli sinulla ja tilanteesi kokee varmaan tuhansia ihmisiä ympäri suomea ja ympäri maapalloa, et ol. e yksin vaikeuksiesi kanssa. Yritä saada kewäskusteluthteya puolisosi kanssa ensin, se on tärkeintä, jos et sitä saa tai ette siihen pysty, hakekaa apua esim mielenterveystoimistosta, seurakunnasta tai yms.
IsLoveEnough
3.9.2014 10:59
0
Olen uusperheessä elävä etävanhempi-isä.
Ei mulla muuta.
Äitipuolena ehkä hieman ymmärrän uuden vaimosi tunteita. Ehkä hänellä on hieman huono itsetunto, tuntee ettei saa sinulta riittävästi huomiota, kun lapset ovat teillä? Voi olla, että kokee olevansa niinä hetkinä vähempiarvoinen, kun huomioit lapsiasi.
Miten otat vaimosi huomioon, kun lapset ovat teillä? Pusutteletko, kerrot rakastavasti myös lasten kuullen? Annat myös lasten huomata, että rakastat vaimoasi?
Kun tekstailet lastesi kanssa, ota vaikka vaimo mukaan keskuteluun. Kerro hänelle, mitä asioita lasten kanssa juttelen (ei tietenkään kaikkia yksityiskohtia tarvitse), mutta siis niin ettei vaimo koe että teillä on lasten kanssa "salaisuuksia", asioita jotka eivät kuulu hänelle.
Tässä jotain ajatuksia.. mutta pääpiirteittäin siis ajattelen, että ehkä vaimosi kokee epävarmuutta siitä mikä on hänen asemansa elämässäsi.
Minulla ei ole äitipuolena onneksi mitään kilpailtavaa eikä uhkaa, mies ei ottaisi eukkoaan takasin mistään hinnasta, ruma ja erittäin lihata, ja lapset noh.. samaa sorttia kuin äitinsä.
Olen erittäin hyvissä asemissa sekä paras mahdollinen nainen tälle miehelle,. ei tarvi pelätä.. nauramme usein hänen entiselle eukolleen.. on niin hassu kuin kissan tassu.
Kukaan ei pärjää minulle, kaikki ovat alle keskitason. Niin mies sanoo mulle. Otti parhaista parhaimman.
Miksi exät luulee että pystyivät voittamaan uusikon, meillä ei mitään mahollisuutta. Vaikka mise viettäisi viikon exänsä kanssa, luulen että kuihtuisi ikävään ja tylsyyteen... tulisi kotiin jo tunnissa. En pelkää oikeesti on kiva jos he tapaisivat voisin näyttää että vain minä! Ei mitään pelättävää ... rauhallisin mielin.
Parempi yksin kuin tuollaisen uusikon kanssa joka samanlainen kuin ihminen josta erosin
En tiedä lastesi ikää, "IsLoveEnough", mutta jos nyt panostat lapsiisi, et tule sitä myöhemmin katumaan. Sinun ja puolisosi voisi olla parempi muuttaa nyt omiin huusholleihinsa ja jatkaisitte parisuhdettanne seurustelupohjalta. Tällöin teidän yhteinen aika olisi oikeasti kahdenkeskistä aikaa ja lasten tullessa teille, he saisivat täyden huomion sinulta. Ehdota kumppanillesi tätä ratkaisua. Jos se ei hänelle käy, niin pyydä häntä käyttäytymään aikuismaisemmin, kun on kyse sinun suhteestasi omiin lapsiisi. Toki saat soitella ja tekstailla heille silloin kun sinua huvittaa. Ei aikuinen puolisosi voi siitä tulla mustasukkaiseksi. Sehän on täysin naurettavaa.
Lapset ovat elämässäsi aina, puolisot voivat vaihtua tiuhaankin. Tällähetkellä puolisosi toivoo, että olisi ottanut lapsettoman miehen, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi muuttua sellaiseksi.
Jos hän rikkoi perheesi, niin nyt haluaa lopullisesti päästä lapsistsi ja suvustasi eroon.
Hän leikkii ihmistä, jota on kohdeltu mukamas väärin, ja odottaa sulta sääliä ja myötätuntoa.. manipuloi sinut ymmärtämään että häntä kohdellaan huonosti ja samalla tekee sitä itse. Pian huomaat sen, että hän alkaa syyttelemään sun ex vaimoa ja lapsia kun teillä menee huonosti...syy on muissa ei hänessä...
Jotenkin asitin että olet mennyt lankaan.
Onneksi meillä mies ei koskaan ole pakottanut meitä näkemään perheenrikkojia jotka rikkoivat meidän perheen. Ei mis kehtaa tuoda sutturoita meidän eteen, koska vaihtoi lapsensa niihin. Minä en olisi ikinä voinut hylätä lapsiani kenenkään tähden. Siksi olenkin erittäin hyvä äiti, aina pitänyt lasteni puolta,.
Olisi kauheeta jos mies olisi tuonut naikkoset meille, miksi olisi tuonut? Mihin me niitä sutturoita olisimme trvinneet? Meitä kiusaamaan ja haukkumaan. Emmehän mekään mene niitä sutturoita katsomaan ja haukkumaan heitä ja niiden sukua.
En voi kun olla surullinen niiden lasten pulesta jotka pakotetaan näkemään isänsä naiset ja elelemään kiusattuna ja haukuttuna. Miksi jotkut vanhemmat hyväksyy lastensa huonon kohtelun?
Mihin me olisimme tarvinneet sutturoita?
Kyllä sinä tai te niitä tarviitte joka päivä ja monta kertaa....
Oot Lissu narsisti
Potki vittuun tuollaanen akka ja osta tekopillu.
Erilaisia näkemyksiä (ja normaaliin tapaan useita hv-viestejä), joita minä itsekin mielessäni pyörittelen. Yritän ymmärtää puolisoani, ja ymmärränkin, että ei tilanne ole hänelle lapsettomana mikään helppo. Huomioin häntä lasten ollessa meillä, pusuttelen, sanon kullaksi tai rakkaaksi ja kerron rakastavani häntä. Välillä kaikki onkin loistavasti, kunnes taas hän yhtenä hetkenä vetää maton alta.
En tiedä. Kai pitää antaa ajan kulua. Jos sama jatkuu pitkään, teen johtopäätökset ja päästän hänet menemään vaikka ajattelenkin häntä oman elämäni suurena rakkautena.
Hei! Mä en kovin lueskele keskustelupalstoja mutta nyt minulla on samallainen tilanne kuin sinulla mutta minä olen se nainen. Ei ole helppoa hypätä lapsettomana ihmisenä toisen valmiiseen elämään jossa on jo valmiiksi lapsia, talo, ex-vaimo ja kaikki suunnitelmat ja pyhät on valmiina. Lapset on valmiiksi kasvatettu tai ainakin aloitettu tai yritetty kasvattaa. Minulla ainakin on oma vahva mielipide miten lapsia pitäisi kasvattaa. Ja meillä on nyt samanlainen tilanne, se on vaikeaa kun en voi tehdä asioille mitään. En voi suuttua. En voi näyttää edes että vituttaa jokin käytös. En voi alkaa opettamaan koska minullahan ei ole lapsia. Kaikki on minulta kiellettyä. Ainoat asiat mitkä on minulle sallittuja on lapsille ruoan laitto, pukeminen, paapominen, leikkiminen ja muut äidille ja isille tarkoitetut hommat. Onko sekään ihan reilua? Ja sehän on päivän selvää että mustasukkaisuutta on exää kohtaan ja sen entisen akan katsominen vituttaa ja kun näen että lapset on kasvatettu narisemaan, märisemään ja tekemään mitä ne vaan ite haluaa. Ja olen ainoa joka ei voi suuttua. Kyllä vanhemmat ovat suuttuneet ja huutaneet ja olleet ressaantuneita. Mutta auta armias jos minä sen teen niin minut leimataan heti "paha äitipuoleksi". Onko kumma että kuppa sekoaa aina silloin kun lapset on kylässä kun ei saa päättää mitään ja pitää vaan hymyill ja siivota sotkut mitä lapset ei suostu ite siivoomaan. Toiseksi huomiota on ihan turha kerjätä silloin kun on lapset. Ihan samallailla on meilläkin arki ja työt ja sitten viikonloppuisin haluaisi romantiikkaa. Ja sitä ei saa. Koska lapset. Siinä vaiheessa herää suuri kysymys, miksi olen täällä? Olenko vain helpottamassa mieheni elämää? Olenko vain exän sijainen? Kyllä lapset meille tuupataan muinakin päivinä kuin "on sovittu" eli joka toinen viikonloppu. Mutta koko meidän 1,5v aikana kertaakaan ei ole minun mies suostunut siirtämään lasten päiviä tai joustamaan minun synttäripäivinä tai valmistujaisina tai muina minulle tärkeinä päivinä jolloin haluaisin viettää mieheni kanssa aikaa enkä kiljuvassa ja sotkuisessa talossa. Onko se oikein että toinen vaatii minulta joustavuutta ja ymmärrystä että hänellä on lapset mutta minulle sitä ymmärrystä ei tarvitse antaa kun olen lapseton? Minun mielestä ei kovin reilua. Mieheni sanoi minulle että lapset pysyy oli sitten minun merkkipäivät tai ei. Tässä vaiheessa mietin olenko minä sitten niin tärkeä? Onko se todella niin että olen vain elämän täytteenä että joku kiva nainen olisi siivoamassa ja ruokaa laittamassa. Miksi minun pitää joustaa ja mies joustaa exälle mutta minulle ei vielä kertaakaan? Mitä teen täällä? Haluaisin sinulta kysyä kun teillä näyttäisi olevan samankaltainen tilanne. Minä olen aina ollut lapsirakas ja ennen oli enemmänkin kiire saada lapsia. Mutta nyt minä en enää missään nimessä halua lapsia. Haluan mutta en todellakaan moneen vuoteen. Tämä koko tilanne vei minulta kaikki minun aikaisemmat suunnitelmat pois. Koko ajan sellainen olo että en ole miehelleni niin tärkeä eikä minun takia kannata tehdä mitään joustamista..
Sinä ymmärrät naista, mutta ymmärtääkö nainen sinua? Saatika lapsiasi? Ei kuulosta minusta kovin terveeltä touhulta. Suosittelen että kasvatat lapsesi omilleen ennen kuin alat harkitsemaan yhteistaloutta uuden naisen kanssa. Naiset ei yleensä kovin hyvällä katso miehen tarjoamaa hoivaa lapsilleen, vaikka muka kiljuvatkin julkisuudessa osallistuvien isien ja miesten perään. Henkisesti tällaiseen kypsyneitä ihmisiä on aivan liian vähän että voisit edes elätellä realistisia toiveita asiassa. Paa akka kälppimään, ennen kuin aiheutat lapsillesi vaikeita tunnesolmuja ja vaikeutat siten heidän olemassaolon ehtojaan. Tsemppiä.
Teidän suhteenne taitaa olla aika tuore? Varsinkin suhteen alkuvuosina lapseton kumppani saattaa tuntea itsensä hyvin ulkopuoliseksi ja epävarmaksi. Kun itse menin mieheni kanssa yhteen, niin se ei ollut helppoa. Miehen murrosikäinen tytär asui meidän luonamme ja kävin äidillään joka toinen viikonloppu. Nuoremman lapsen kohdalla oli sitten päinvastoin, hän asui äidillään.
Kun tulin uusperheeseen, niin tuntui kuin olisin saanut 10 numeroa liian isot saappaat. En tuntenut näitä lapsia. En ollut elänyt niitä vuosia heidän kanssaan mitä vanhemmat olivat eläneet. Minulla ei ollut mitään tunnesidettä heihin. Minulla oli vain syvä tunneside rakastamaani mieheen. Ajattelin, että pystyisin ottamaan lapset noin vain "omakseni".
Käytännössä se ei todellakaan ollut niin helppoa. Vanhempien ero oli liian tuore minun tullessa kuvioihin. Murrosikäinen kapinoi täysillä minua vastaan. Nuoremman kanssa meni ihan mukavasti. Aluksi tein kaikkeni, jotta murkku olisi minut hyväksynyt. Halua sopeutua ja saada asiat sujumaan, oli suuri. Mutta kun arki tuli, niin en enää jaksanut olla murkun tallottava ja sietää kaikenlaista.
Meillä alkoikin murkun kanssa tuliset riidat, jotka saattoivat syttyä aivan mitättömistä aiheista. Murkku rakasti minun ärsyttämistä. Hän teki kaikkensa, jotta saisi todisteen, että minä olin paha ihminen.
Monien vuosien aikana meillä oli eri tasoisia riitoja, joita sitten puhuttiin. Minä halusin ja yritin välejä rakentaa.. vastapuoli halusi riidellä. Murkku testasi minua oikein kunnolla. Jouduin elämäni suurimpaan kasvukouluun, josta kaiken jälkeen selvisin voittajana.. kunnioitus ja arvostus minua kohtaan kasvoi ja sain oman paikkani tässä kuviossa.
suhteemme alussa mieheni suojeli minua exältään ja murkun raivoisilta hyökkäyksiltä. Hän asettui puolelleni. Lohdutti ja ymmärsi minua. Jos hän ei olisi näin tehnyt, suhteemme olisi loppunut alkuvuosina. Olin liian herkkä ja haavoittuva kestämään tämmöistä henkistä helvettiä. Mieheni rakkauden ja ehdottoman tuen ansiosta, minä eheydyin ja kasvoin ihmisenä. Minun ja murkun välit myös paranivat.
Sanosin sinulle sellaisen asian, että jos haluat pitää rakastamasi naisen, niin anna hänen tuntea, että hän on sinulle se maailman tärkein ihminen! Anna hänen käydä läpi kaikki tunteensa. Älä tuomitse häntä, jos hän on kireä, jos hän saa kilareita, hän kokee lapsellisia tunteita.. hän kokee asemansa uhatuksi, hän ei ole vielä löytänyt paikkaansa. Kunnioita hänen tunteitaan ja tarpeitaan.
Puhukaa avoimesti asioista! Kerro, että rakastat ja että hän on tärkeä. Kerro myös suhteestasi lapsiin ja miltä sinusta kaikki tuntuu. Jos toisianne rakastatte, niin varmasti pystytte nämä asiat käsittelemään!
Ihmisten suurin ongelma ihmissuhteissa on KÄRSIMÄTTÖMYYS!! Kaiken pitäisi tapahtua nyt ja heti. Ihmissuhteille pitää antaa riittävästi aikaa kaiken kypsymiseen ja kasvamiseen.
Sinulla on hieno mies joka on tukenut ja ollut sinun puolella. Meillä mies kääntyy aina minua vastaan heti kun on puhe lapsista. En ehkä enää jaksa. Olen vasta 24 ja minulla ei ole lapsia. Enkä saa minkäänlaista ymmärrystä toiselta vaan minut haukutaan lapselliseksi ja haistatetaan vittuja.. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään mutta sattuu että olen ulkopuolinen. En saa tukea.
Mutta mies rakastaa mia lapsiaan enennän kuin ketään.. hih... ja se on oikein. Lpaset tarvii tukea, et sinä, mies on heidänisä, etsi sinä lapseton ukko, äläkä valita vali vali....naurettavaa.
Jos menee toisten perheen väliin, mitä muuta voi odottaa kun mies huomaa mitä olet tehnyt, hajoittanut hänen perheen.
Minä en ole rikkonut perhettä kun se oli jo rikki ennen minua. Perheen rikkojaksi en itseäni sanoisi. Eikä ole missään nimessä minun syy että lapsilla on kaksi kotia. Eikö näissä tilanteissä pitäisi joustaa molemmin puolin? Minä olen joustanut ja hoidan kaiken mitä lapset tarvitsee mutta toiseen suuntaan sitä ei tule. Tiedän senkin että lapset ovat tärkeitä, sehän on päivän selvää. Ja olen luopunut paljosta niiden takia myös itsekin eikä se minua haittaa niin kauan kuin toinenkin osaisi arvostaa mitä teen ja joustaisi ja ymmärtäisi myös minua. Ei se ole ihan niin helppoa hypätä valmiiseen perheeseen ja ei ole sanan valtaa missään asiassa. En tullut tänne ottamaan päättömiä haukkuja ihmisiltä jotka ei minua tunne vaan kyselemään ihmisten mielipiteitä ja neuvoja ja jos joku osaisi avata vähän miehen näkökulmaa asiasta. Varmasti olen itsekin tehnyt jotain väärin mutta ongelmat tulee aina kummaltakin puolen.
Olet tosi nuori! Taidatte kumpikin olla hyvin nuoria! Sekin asia vaikuttaa asiaan. Minä olin 31 vuotias mennessäni mieheni kanssa yhteen. Nyt olen 38 vuotias.
Sun ei oikeasti tarvitse sietää tommoista kohtelua! Antsaitset paljon enemmän. Ensinnäkin, jos asut miehesi kanssa yhdessä. Te määrittelette YHDESSÄ PERHEEN SÄÄNNÖT, jotka tehdään myös lapsille selväksi. Kyllä perheessä täytyy olla joku kuri ja järjestys. Sinä olet teidän perheen toinen aikuinen, jota lasten tulee myös KUNNIOITTAA JA TOTELLA!! Miehesi tehtävä on tehdä lapsille selväksi tämä asia. Mies on lasten ensisijainen auktoriteetti ja kun hän vahvistaa sinun asemasi, niin lapset alkavat sinua totella.
Sinulla on oikeus ojentaa ja ohjata lapsia, koska olet perheen toinen aikuinen ja lapset viettävät aikaa teidän luonanne. Ei sinun tarvitse hyväksyä tuollaista osaa, että olet vain nöyrä palvelija, jolla ei ole oikeutta tunteisiin ja asemaan, joka sinulle kuuluu. ÄIdit ja isät suuttuvat ja niin on oikeus myös äitipuolella suuttua ja sanoa. Se on inhimillistä. ON täysin epäreilua odottaa, että äitipuoli ei koskaan hermostu ja hänellä ei pala pinna. Jos joku epäkypsä ihminen leimaa äitipuolen pahaksi äitipuoleksi, niin siitä sitten vaan!
Miehelläsi ei ole selkärankaa laittaa sitä exäänsä kuriin! Sinun kuuluu saada tuntea, että sinä olet se tärkein nainen hänen elämässään. Miehen tulee tehdä exälleen selväksi, että pidetään kiinni sovituista asioista ja jos exä yrittää muuttaa asioita, niin miehesi laittaa rajat. Ei ole ihme, jos sinua ottaa kuuppaan, jos miehesi käyttäytyy noin. Sinulla on myös oikeus yhteiseen aikaan. Sinulla on oikeus rauhalliseen elämään, johon ex nainen ei tunkeudu. Sinulla on oikeus kokea, että sinä olet tärkeä ja arvostettu tässä perheessä.
Ei ihme, jos koet olosi ulkopuoliseksi.. kuka tahansa kokisi olonsa ulkopuoliseksi tuollaisessa tilanteessa. Ota kaikki asiat keskusteluun. Miehelläsi on nyt rankka itsensä tutkiskelun paikka. Miksi ei laita rajoja exälle? Kokeeko syyllisyyttä erosta? Miksi perheellänne ei ole yhteisiä sääntöjä? Miksi ei välitä sinun tunteista ja sinun olostasi? Jos tilanne ei muutu paremmaksi, niin älä jää tuollaiseen tilanteeseen. Olet nuori nainen ja kaikki mahdollisuudet ovat edessäsi! Kyllä se on helpompaa kun valitsee lapsettoman miehen.. mutta ymmärrän toki, jos rakastat miestäsi ja tunnet, että haluat yrittää haasteet selvittää. Kaikkea hyvää sinulle!
Ps. Itse en menisi enää uudelleen uusperheeseen.. kova koulu on ollut.
Kiitos että täällä on joku joka ymmärtää eikä latele perheenrikkoja syytöksiä. Kaikille tiedoksi että perhettä en ole rikkonut ja he olivat eronneet jo ennen kuin tunsin miestäni. Lasten äidin kanssa ei ole varsinaisesti mitään ongelmaa eikä se puutu minun ja mieheni asioihin. Siinä mielessä hyvä tilanne ja me joustetaan lasten äitille ja ollaan lapsien kanssa jos äitillä on töitä yms. menoa. Ongelma on vain minulla ja miehellä. Mieheni on melko lyhytpinnainen itsekin ja menettää hermonsa helposti. Mutta jos minä menetän hermoni niin hän katsoo pahasti ja sanoo että vihaan hänen lapsiaan. Lasten äitikin on monesti soittanut suuttuneena että hermot menee kun eivät tottele. Mutta jos minä suutun niin olen paha äitipuoli? Yritin selittää miehelleni että jos lasten äiti ja isä suuttuvat päivittäin lapsilleen jostakin asiasta niin miten en minä voisi suuttua varsinkaan kun ne eivät ole minun lapsia? Minun pitäisi olla kestohymy päällä aina ja siivota ja laittaa ruokaa ja huolehtia mutta mitään muuta en voi tehdä omassa kotona jos jokin ärsyttää niin minun pitää vain niellä se. Jos minua haittaa jokin asia niin olen monesti jättänyt sen sanomattakin miehelle koska tiedän että sieltä tulee se katse jolla mies ilmaisee ärtymyksensä minuun ja siihen että minä vihaan hänen lapsiaan. Eihän se niin ole. Sekä kaikki joustot ja päivien siirtelyt onnistuu kyllä äitille ja isälle mutta jos minulle on tulossa tärkeä päivä ja sanon että voisiko lapset tulla vaikka esim. Seuraavna päivänä ja olla päivän pitempään (eli saataisiin viettää lasten kanssa yhtä pitkä aika). Niin ei se onnistu. Mies raivostuu minulle että aina jos on minulle tärkeä päivä niin en halua hänen lapsia siihen. Onko minulla oikeus viettää minulle tärkeinä päivinä lapsetonta elämää koska olen lapseton? Eihän se sitä tarkoita ettenkö pidä lapsista. Ja olen aina ehdottanut vaihtoehtoa että lapset olisivat saman ajan mutta siirtäisi vain päiviä. Meidän koko suhteen aikana (kohta 2v.) en ole kertaakaan saanut tehdä niin. Ja tuuri on ollut sellaineb että silloin on yleensä aina lapset meillä kun on jotain minulle tärkeitä päiviä. Oikeastaan vain kaksi kertaa olen pyytänyt päivien siirtoa eli en kovin hepposista syistä sitä pyydä.
En ole luonteeltani mikään hiirulainen mutta minusta on tullut sellainen että en uskalla enää sanoa, hermostua tai pyytää mitään koska mieheni heti alkaa syyttelemään etten pidä sen lapsista. En haluaisi luovuttaa koska rakastan miestäni mutta olen miettinyt että riittääkö se rakkaus. Kaikilla muilla osa alueilla meillä menee hyvin kuitenkin. Ja haluaisin oppia rakastamaan näitä lapsia mutta mies ei ymmärrä että minun rakkaus ei tule olemaan koskaan niin suuri kuin lasten vanhemmilla. Ja siihen tarvitsen mieheni apua ja tukea ja ymmärrystä ja apua auktoriteetin saamisessa mutta sitä on vaikea saada ja asiasta on vaikea alkaa puhumaan pelkäämättä.
Onko miehesi narsisti . Teetkö aina kaiken miten hän sanoo?
Oletko muuten ajatellut että juttelisit lasten äidin kanssa . Voiko lasten tuloa siirtää, tai mene omiin menoihisi ja lapset voi olla isänsä kanssa. Kai hän osaa lapsia hoitaa.
No ei hitossa... kuka aikuinen ihminen odottaa tuommoista palvontaa lapselliselta mieheltä. Ei sitä potkuraiviksia lapsellisen miehen tarvi kattella akaltaan, Semmoinen käytös on odotettavaa ja ymmärrettävää vain lapsilta. KUKAAN aikuinen ei saisi olla lapsen etua tärkeämpi, vaikka monissa uusikkoperheissä näin valitettavasti on. Mimmoisen kuvan naisista ja miehistä saakaan pieni tyttö tämmöisissä asetelmissa. Voi kauhee.
Kauhistele sinä akka vaan itseäsi. Et ole minkään arvoinen. Mee taas tänään lähikapakkaan kriik.
Selvä merkki, naikkonen on rikkonut miehen perheen, ja nyt pelkää, joten hän toimii. Lapseton nainen ei halua menettää miestä kun kerrano n semmosen satimeen saanut.
Selevä tapaus, katkeruus ja vallanhimo, nainen pelkää menettää, koska ei ole ennen onnistunut miestä saamaan.
Se on selevä että sinä oot miehes menettänyt ja oot pippeliä vailla. Kärvistelet puutteessa ja oma käsi on sinun miehesi. Heh.
Ei ketään pakoteta "hyppäämään" valmiiseen perheeseen... sen voi jokainen ihan itse päättää että hyppääkö. Usein se on väärä valinta ja joutuu perääntymään. Minä huomasin jo 2 viikon kuluttua, että en sovi siihen kuvioon, ja tein korjausliikkeen. Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.
Ei pakoteta ei, mutta se on perheenrikkojista kivaa kun näkee miten lapset kaipaa ja puolisoiden suhde hajoo. Mikä on perheenrikkojasta mukavampaa kun rikkoa jotian mitä itsellä ei ole, ja sitten syyttää siittä miehen vaimoa joka on suullinen kaikkeen, jopa rikojan omiin suuriin ongelmiin.
Jos näitä rikkojia ei olsi, monet perheet olisivat onnellisia ja lapsilla isä.
Ei ole pakko rikkoa. Mutta kun se on heistä kivaa.
Perheenrikkojat voisi antaa pariskunnan miettiä itse erooko vai ei eikä mennä sinne sotkemaan, antaa yhdessä tehdä ratkaisu jos menee huonosti. Helppohan se on toisten perhe rikkoa, mutta kokoominen ei ikinä onnistu tai harvoin.
Hmmm. Puolisoide suhde hajoaa... ...ei ei hajoa meillä puolisoiden suhde on 1. Asia ja voi hyvin ja ihan siksi et ex puoliso pidetään poissa meiltä ja lapset käyvät ja asuvat toisinaan kuukaudenkin meillä koska on oma huone , vapaus ja tilaa tehdä mitä haluaa eikä ole kerrostalo kaksio
Miten niin "onnistunut saamaan miestä"... eihän niistä ole kun pelkkää riesaa, mikä onnistuminen se nyt on :D. Pikemminkin vois puhua joutumisesta/ajautumisesta avioliittoon, avoliittoon jne.
Uskoisin, että tilanne ratkeaa ajan myötä. Oma mieheni on ollut suurimman osan ajasta ymmärtäväinen minua kohtaan, kun olen itsekkin ollut hankala ja mustasukkainen. Monesti olen sanonut tuntevani itseni ulkopuoliseksi. Nyt ihmettelen noita tunteita. Älä ainakaan missään nimessä ala asettua lastesi kanssa naista vastaan. Hetken nainen jaksaa olla mustasukkainen, mutta ajan kanssa ainakin itselleni on tullut elämääni niin paljon omia juttuja ja menoja, etten ehdi enää olla mustasukkainen tai kerjätä miehen huomiota. Tietyn ripauksen verran suhtaudun välinpitämättömästi suhteeseeni. Uskon sen olevan välttämätöntä suhteemme jatkuvuuden kannalta. Emme ole olleet yhdessä kuin vasta 3 vuotta, joten eihän tähän pisteeseen pääsyyn ole kauaa aikaa mennyt.