naiset, miksi ehkäisette ettekä luota omaantuntoonne, miksi haluatte korvakorut joilla viettelette vieraita miehiä syliinne, pahuus on täällä joka on ennustettu Raamatun alusta alkaen, kaikkia pitää saada ja nauttia jopa sek*sistä, ettekö voi tyytyä osaanne lapsen synnyttäjinä, on tää hirveää aikaa kun synti rehottaa valtoimenaan, itse en enää paljon missään käy kun joka paikassa on korvakoruja ja kaikkea muuta sielunvihollisen houkutusta.
Te syntiset
yks sisar
888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten korvakorut viettelee miestä? ei ainakaan minua. Ja että JOPA nautitaan seksistä. mitäs ihmeellistä se on, ihan luonnollinen asia. Ehkäisy on myös hyvä asia mielestäni ja kanssa ihan normaalia nykyään. Jos ei niitä lapsia rajattomasti halua.
Psst!
Raamatussa sanottiin Eevalle ja Aatamille, että lisääntykää... Samassa yhteydessä annettiin ajallinen työ ihmiselle. Aivan samassa kohdassa hänet asetettiin hoitamaan ja varjelemaan maata.
Kun pariskunnalla on jo entuudestaan liki 10 lasta, niin eikö voisi jo ajatella, että heille ei enää tarvitse lisääntymisestä saarnata.
On melkein samaa, kun opettaisi äitiä, joka lähettää poikansa sotaan, rukoilemaan. Tuollainen äiti varmasti osaa sen itsekin.
Olisi hyvä joskus lukea se kohta, jonka pappi lukee vihkiessään avioliittoon. Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti.
Jos haluat löytää Jeesuksen, niin löydät sen uskovasta lähimmäisestäsi. Etkö silloin haluaisi kaikkea hyvää sille lähimmällesi, uskovaiselle vaimolle.
Raskaaksi saattaminen ilman sukupuolista nautintoa... Olisiko se rakkauden käskyn mukaista.
Hieno kirjoitus! Mutta kun useimmat ne, jotka Raamatulla lyövät, lukevat itse vain joitakin kohtia sieltä ja jättävät toiset kohdat huomiotta.
Jos Jumala on istuttanut ihmiseen ominaisuuden, että yhdynnästä nauttii, miten se olisi sitten synti?
Raamatussa ei eritellä, mikä koru on syntiä ja mikä ei.
On totta, että samalla tavalla kun ylläpidämme omaa uskoamme, meidän tulee katsoa myös ympärillemme, varjella maata, huolehtia lähimmäisistämme, olla tuomitsematta, olla ylentämättä itseämme tai omaa uskoamme...
Vaikka aloitus taitaa olla tarkoitettu herjamielessä, se sisältää olennaisia asioita.
Oletko avaaja koskaan saanut kunnon KUL'LIA?
Haluaisitko saada?
Avauksen tehnyt vl-vanhapiika odottaa varmaankin panijaa rako avoinna.
Joka noin puhuu kuin aloittaja. oletko huomannut että silloin yleensä Puhuu itsestä. Itse haluaisit ottaa korvakorut korviin ja sinulla vaan käy kateeksi. kun siitä on uskonnossasi tehty "synti" ei se Meijän vika ole että sinä Uskot korviksien laiton synniksi. Niissä ei oikeasti ole mItään pahaa. Iloa Tuottaa vaan Niiden pitäjälle ja tietysti muillekkin.
yksinkertainen vl-muori on tainut tehdä tämän ketjun aloituksen:) - niin naurettava ja huvittava se on!
Me ei-vl-ihmiset hankimme lapsia sen verran, että pystymme heistä huolehtimaan ja elättämään. Me käymme töissä ja maksamme veromme tälle yhteiskunnalle emmekä lypsä yhteiskunnalta suhteettomia tukia kuten te lestadiolaisnaiset, jotka toimitte synnytyskoneina oman terveytenne ja jaksamisennekin riskillä.
Ostakaa vasta ilmestynyt kirja nimeltään Usko, toivo ja raskaus. Vuokko Ilolan omakohtainen kokemus ja näkemys vanhoillislestadiolaisen liikkeen synnyttämispakosta, joka ei mitenkään perustu Raamattuun, vaan on SRK:n höperöukkojen laatimia sääntöjä - suuri lasten lukumäärä turvaa taivaspaikat näille aivopestyille ihmisille, jotka on valjastettu noudattamaan ihmisoppia ja ihmisten laatimia sääntöjä, jotta olisivat "ainuita oikeita uskovaisia."
"Me ei-vl-ihmiset hankimme lapsia sen verran, että pystymme heistä huolehtimaan ja elättämään."
Tarkoitatko, että lastensuojelun piirissä olevat lapset ovat kaikki vanhoillislestadiolaisten kotien lapsia?
http://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/lasten-nuorten-ja-perheiden-sosiaalipalvelut/lastensuojelu