Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että kaipaus auttaa käytännössä ymmärtämään reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen. Lienee sanomattakin selvää, että ikävä järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös tunneköyhää henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.
Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että tunteemme näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa joskus aikaisemmin huomaamatta jääneitä haittatekijöitä. Tilastot jopa osoittavat, että kaipaus ratkaisee ongelmia tutkittaessa reaktiota tämänhetkisen jäätyneen tilanteen suhteen.
Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että tunteemme näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa joskus aikaisemmin huomaamatta jääneitä haittatekijöitä. Tilastot jopa osoittavat, että kaipaus ratkaisee ongelmia tutkittaessa reaktiota tämänhetkisen jäätyneen tilanteen suhteen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
En ymmäjjä sannookaa! Selekokiält kiitosta.
Etkö, vaikka oudoksuttavaa sekin kyllä, jos on useasti todettu, että ikävä parantaa hiusten halkomiseksi osoittautunutta ja tunnepuolelta kiihkossa jaettua intohimon geneerisyyttä?
kai se niin on, vaikka tilanne menisi niin lukkoon ettei pystyisi kohtaamaan niin suuri kaipuu lopulta kaataa tuon muurin ja saattaa jälleen yhteen.
No kai se on pakko, jossain vaiheessa. En halua laitokseen!
Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan kuitenkin todeta, että ikävä vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa taholtamme kehittämään sitä tulevaa halujen introspektiota tai niihin syntynyttä behaviorismia.
Jos vertailee lyhyesti palstan asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että hulluus mahdollistaa ja opettaa sisäistämään - ihmisten yhteistyön kariutumisesta aiheutuvia hyökyaaltoja tunne- ja aistisektorilla.
no jaa, näin kauan kasvaneet halut voi kyllä päästyään valloilleen osoittautua suorastaan eläimelliseksi käyttäytymiseksi.
Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta halut auttaa palstalla ymmärtämään ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
/(.|.)\
\ ).( /
'( v )`
\|/
(|)
'-`
En ymmärrä mitään..T :ltä?
Ihanko totta. Vaikka emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos ymmärtäminen järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin osaltaan liittyy liian vähäisiä käytännön osoittamia resursseja intohimon tasolla. Ei T:ltä.
Selvä :-D Pää muutenkin helv**** sekaisin ja samanmoista pitäisi raapustaa!!
Eikö anteeks pyyntö riittäny vai tykkäätkö vaikeista tapauksista?
Mikä anteeksi pyyntö ja keneltä?
Taidan sekoilla. Jos oisit se miksi sua luulin nii tietäis mitä tarkoitin.
Taidan sekoilla. Jos oisit se miksi sua luulin nii tietäis mitä tarkoitin.
Olen kyllä niin sekaisin, että en ymmärrä mistään mitään. Päässä pyörii ja kuvat vaihtuvat. Tämä on täysin sekopäistä. Miten pitkään tätä on jatkunut? En enää muistakaan.
https://m.youtube.com/watch?v=2RbPKlSpnJc
Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että rakkaus avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
http://puppulausegeneraattori.fi/?avainsana=rakkaus
p.s. Tämä ei ole puppua. Kaipaan!
Niin ketähän kaipaat?
Sshaatana (o)(o)
Ilon pilaaja ;D))
Mitä sinä tyttö nyt selität?
Kylläpä sitä ollaa ny nii viisaita että.
Kerro ap noi litannias ekoilla treffeillä niin kyllä kohde pyörtyy ja seuraavat treffit tulee varmasti. Olisko simppelimmin näin: on rakkautta tai ei ole rakkautta. On himoa tai ei ole himoa.
Saman tasoista paskaa täällä jauhetaan kaiket päivät, eikä yksikään toukohousu ilmeisesti edes niille treffeille pääse, kun on aikaa lukea täällä rivienväliä, kun piru raamattua ja ihmetellä, kun ekaluokkalaiset - erilaisia kirjaimia ja arvuuteltavia vihjeitä vuodesta toiseen jne.
Ap.n kaikki hevonpaskaliirumlaarumroina, tekstit siis, lauseet mitkä kumoaa itsensä, on haettavissa tuolta puppulausegeneraattorista yhdellä tai kahdella sanalla ja niihinkin tuli täällä vastauksia? Se oli se, mitä sinä et ymmärtänyt, rakkaustohtori.
Hei vaan hei, oli kiva käydä..
No ei se ainakaan kaipauksesta ole kiinni.