"Lasta ei saa herättää päiväunilta", on ylemmältä tasolta tullut määräys jo muutama vuosi sitten. Sitä on vanhemmille kerrottu monta kertaa, tutustumiskäynneillä, kuukausikirjeissä jne. Joka vuosi on kuitenkin lepohetket aiheuttanut närää joidenkin vanhempien kanssa. Tietenkin on ymmärrettävä että jos lapsi nukkuu 2-3 tuntia päivällä niin uni ei ehkä niin helposti tule illalla kotona.
Tänä syksynä teimme ryhmässäni päätöksen että ne lapset jotka nukahtavat lepohetken aikana (lepohetki on 1 tunti, siis 20-30 minuuttia satua ja sitten rauhallista musiikkia), mutta jotka vanhemmat eivät halua että nukkuvat pitkään, näitä lapsia otetaan ylös sängystä heräämään syliin/sohvalle ja sitten askartelemaan/leikkimään n. tunnin ennen välipalaa.
Kaikki pitäisi siis olla ok ? Mutta ei, nyt alle kolmevuotias lapsi pitäisi maksimillaan nukkua puolisentuntia (jos ollenkaan). Kyseisen lapsen äidille on yritetty asiallisesti selittää että emme todellakaan pysty järjestämään tätä, koska lepohetken aikana ovat muut "tädit" muissa tehtävissä - siivous, paperityöt ja viikkosuunnittelut (sekä vielä kerran viikossa oltava vielä esimiehen ja koko talon henkilökunnan palaveri). Tämä tunti on siis hyvinkin lyhyt työmäärän nähden !
Esimieheltä tuli tänään seuraavat terveiset kyseiseltä äidiltä : Kuulemma olemme väärällä alalla, yhteistyöhaluttomia, juoruakkoja jne.
Väärällä alalla 25 vuotta
10
375
Vastaukset
- !!!
Kaikki alle kolmevuotiaat tarvitsevat päiväkodissa päiväunia. Tämä on lääketieteellinen fakta. Tärkeä on antaa lapsen nukkua sen ajan kun luonnollisesti unen tarve on. Tästä syystä se sääntö onkin ylemmältä taholta tullut. Päiväkodin kasvattajat toimivat lapsen edun mukaisesti. Olen aina ihmetellyt tätä hoitajien avuttomuutta ja päiväkodin kyvyttömyyttä käydä tämä asia kunnolla läpi vanhempien kanssa. Päiväkodissa tehdään asiat päiväkodin tavoin ja pyritään mahdollisuuksien mukaan asettamaan lapsen etu ensisijalle. Vanhempien on usein vaikeata nähdä ja hyväksyä että kotona asiat toimivat eri tavoin. Päiväkodin kasvattajat itse asiassa rikkovat lakia kun toimivat lapsen edun vastaisesti, vanhemmille se on sallittua kun eivät ymmärrä tekevensä hallaa mutta ammattikasvattajalle ei.
- 11+18
Onneksi hoidin taloudellisista tappioista välittämättä omat lapseni 3 ja 5-vuotiaaksi kotona. (tosin jouduin tekemään keikkahommia miehen lomien aikana ja välillä yövuoroja viikollakin).
Päiväkodin tädit myöhemmin kiittelivät, miten meillä on niin vanhanaikaisesti kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset!
Meillä leivottiin ja siivottiin omat sotkut. Käytiin yhdessä kaupassa, mietittiin, mitä ruokaa tänään tehdään ja mitä siihen tarvitaan ja tehtiin se yhdessä.
Miksi tehdä lapsia, jos ei halua hoitaa niitä? - lastenpuolesta
11+18 kirjoitti:
Onneksi hoidin taloudellisista tappioista välittämättä omat lapseni 3 ja 5-vuotiaaksi kotona. (tosin jouduin tekemään keikkahommia miehen lomien aikana ja välillä yövuoroja viikollakin).
Päiväkodin tädit myöhemmin kiittelivät, miten meillä on niin vanhanaikaisesti kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset!
Meillä leivottiin ja siivottiin omat sotkut. Käytiin yhdessä kaupassa, mietittiin, mitä ruokaa tänään tehdään ja mitä siihen tarvitaan ja tehtiin se yhdessä.
Miksi tehdä lapsia, jos ei halua hoitaa niitä?lapsen päiväunet ei aina ole syy, ettei illalla nukuta. tottakai lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa, kun ilta on lyhyt ja aamulla taas hoitoon.
- Joovarmaan
Kyllä sellaisiltakin lapsilta, jotka ei ole hoidossa on vanhemmat jättäneet pois päiväunet, kun illalla ei nukuta. Unen tarve on jonkin verran yksilöllistä ja vähenee iän myötä.
- laiskojaeiruokita
11+18 kirjoitti:
Onneksi hoidin taloudellisista tappioista välittämättä omat lapseni 3 ja 5-vuotiaaksi kotona. (tosin jouduin tekemään keikkahommia miehen lomien aikana ja välillä yövuoroja viikollakin).
Päiväkodin tädit myöhemmin kiittelivät, miten meillä on niin vanhanaikaisesti kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset!
Meillä leivottiin ja siivottiin omat sotkut. Käytiin yhdessä kaupassa, mietittiin, mitä ruokaa tänään tehdään ja mitä siihen tarvitaan ja tehtiin se yhdessä.
Miksi tehdä lapsia, jos ei halua hoitaa niitä?Miksi tehdä lapsia, jos ei halua hoitaa niitä? Itse tein lapsia siksi, että halusimme lapsia kuten monet muutkin vanhemmat haluavat. Halusin myös käydä töissä, koska pidän työnteosta. Ihmiset ovat aina tehneet töitä, tiesitkö sitä?
- !!!
Tämäkin ikuisuuskysymys ja eriävät mielipiteet asiassa saataisiin parhaiten ratkaistuksi sillä että kiinnitettäisiin enemmän huomiota yhteistyöhön vanhempien kanssa ja päiväkodin taholta suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti rakennettaisiin toimiva suhde lapsen vanhempiin. Tämä on mahdollista vain omahoitaja käytännön puitteissa. Kun vanhemmilla suhde tiettyyn hoitajaan jonka kanssa pystytään päivähoitoon liittyviä kysymyksiä pohtimaan ja miettimään antaa tämä parhaat edellytykset toimivalle yhteistyölle ja auttaa vanhempia ymmärtämään päiväkodin arkea lapsen näkökulmasta. Etenkin alle kolmevuotiaiden ryhmissä on tämä lapsen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeä asiakun lapset vielä kyvyttömiä kertomaan päivästään vanhemmille.
- Velvollisuus
Olen ollut päiväkodissa missä tehtiin unitutkimusta .Ulkopuolinen tutkija tuli vanhempain iltaan alusti aiheen .Miten tärkeää päiväunet on keskellä hälinää ja hälyä pienen lapsen aivoille.Ja sitten lapsi ryhmä jaettiin kolmeen osaan ,kyse 3-5 vuotiaista lapsista.Vanhemmilta kysyttiin miten lapsi nukahtaa illalla.Suurimman osan huonosti ja yhtään eivät olisi saaneet nukkua tai mieluiten ei edes koko päivä lepoa olisi saanut ola.Kun lapsia ei saa nukkumaan ennen puolta yötä.
Tutkija sopi vanhempien kanssa et he pitää kuukauden unikirjaa ilta rutiineista(niistä jaettiin opus millaiset olis hyvät iltarutiinit).onko niitä noudatettu ja miten lapsi nukahtaa ja mihin aikaan.
Päiväkodista ei kerrottu muuta kun onko lapsi nukkunut päiväunia tai ei nukkunut.Ei nukkumisen määrää.Kaikki ne lapset,jotka ei olisi saanut nukkua ollenkaan.Heidät laitettiin tähän ryhmään ,jotka saivat nukkua nukahtaessaan tuon kaksi tuntia.
Ne lapset joiden vanhemmilla ei ollut mielipidettä päiväunista oli lapset joiden ei annettu nukkua lainkaan.Ja kolmas porukka herätettiin tunnin unien jälkeen.
Vanhemmilta oli kysytty miten he haluisivat lapsensa nukkuvan ,vaan tutkija piti itsellään oikeuden jakaa lapset ryhmiin.Jokaisen perheen henkilökohtainen mielipide päiväunista oli kysytty ennen tutkimuksen alkua.
Ja parhaiten alkoivat käydä nukkumaan iltaisin ne lapset ,jotka saivat nukkua tuon pari tuntia jos nukutti.Ja joiden vanhemmat noudattivat vihkosessa olleita iltarutiineja.
Osa vanhemmista ,joiden lapsien ei annettu nukkua lainkaan.Alkaa valittaa et lapset kiukuttelee jatkuvasti,illat on aivan kauheita.Nukkumaan meno yhtä tappelua.
No eniten näitä päiväunia vastustaa vanhemmat,jotka kaipaa kovin sitä omaa aikaa iltaisin lapsi haetaan päiväkodista 17.30 ja haluttaisiin nukahtavan viimeistään klo 20.00.Ja sitten ylös päiväkotiin 6.30.Meillä kotona hoidetut lapset nukkui päiväunet.Me haluttiin puuhastella yhdessä perheenä vielä iltasellakin.
Ja itse aiheutin ongelmia kun vaadin lapselleni lepopaikan kun hän aloitti esikoulun.Kun tuolla eskarissa oli luovuttu päiväunista vahnempien vaatimusten takia.En jaksanut katsella yliväsynyttä lapsukaista ,joka oli nukahtamassa jo klo 19 aikoihin.
Pienet lapset nukkuu välilä yöt huonosti ja joskus on vaikea nukahtaa.Kun hoiti itse lapset kotona ei voinut hakea syytä lasten uni vaikeuksista päiväkoti henkilökuntaa.On niin helppo syyttää päiväunia ihan normaaleista lapsen tahto ikään ja kehitykseen liittyvistä "en mene nukkumaan " kiukutteluista.
Vanhemmilla on tiedossa hyvin oikeutensa.Joskus mietin,et pohtiiko vanhemmat mitkä on heidän velvollisuudet lastaan kohtaan.Se ei rajoitu pelkästään materiaaliin iso koti,hyvät vaatteet ,harrastut puitteet.Vaan minusta sen vanhemman velvollisuuksiin kuuluisi kestää sen lapsen pahaa oloa,huonosti nukuttuja öitä olla se pilari joka kulkee horjumatta mukana kun lapsella on huono olla.Ei niin mitä kuulee usein."Meillä oli täydellinen parisuhde kunnes tuo riiviö tuli ja pilasi kaiken".- viilaushöyläys
Pilkut, pisteet, lauseen aloitus yms.
- Pisteet
viilaushöyläys kirjoitti:
Pilkut, pisteet, lauseen aloitus yms.
Etkö ymmärtänyt tekstiä nim. "viilaushöyläys"?
- tasot_esiin
Tässä ratkaisu:
Jos te olette saaneet "ylemmältä tasolta määräyksen", näyttäkää se toki sellaisenaan vanhemmille. Jos joku haluaa käytäntöä kritisoida, voi ottaa yhteyttä tuohon mainitsemaasi "tasoon". Yksinkertaista.
Miksi ihmeessä sinunpitäisi siinä välissä luovia ja yrittää olla ystävällinen joka suuntaan? ei se ole sinun hommaasi, sinä hoidat lapsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171065124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103319Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2282230Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232043Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin21442Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491154- 721140
- 1761034
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959