Olen lukenut tämän osaston keskusteluja nyt jonkun aikaa ja minusta olisi hyvä idea avata keskustelu siitä, mitä wicca on ja mitä se ei ole. Näin sen keskustelun, jonka oli tarkoitus "valaista" wiccalaisuudesta. Itse olen nyt lähemmäs puolen vuoden ajan aktiivisesti lukenut mm. wiccasta, noituudesta (witchcraft) ja luonnon uskonnoista (toki lukenut ja oppinut yleisesti ottaen kauemminkin...). En väitä tietäväni mitään enkä väitä että mikään mitä sanon on absoluuttisesti totta - onhan kaikilla oma käsityksensä kaikesta. Minusta on kuitenki sellasia perusasioita joista olisi hyvä tietää jos/kun tulet hakemaan tietoa tältä sivulta, tältä osastolta. (nämä ovat siis mielipiteitäni)
-Kaikki wiccat eivät ole noitia, eivätkä kaikki noidat ole wiccoja. Tämä on lause jonka kuulen niin monessa yhteydessä. Noituus ja wiccat ovat kaksi eri asiaa. Minä sanoisin, että wiccalaisuus on uskonto ja noituus on harjoitus (Witchcraft practice).
-Vaikka monet wiccat uskovat jumalaan ja jumalattareen, on wiccoilla hyvin avoin käsitys palvomisesta. Wicca voi valita itselleen jumaluuden jota palvoa tai olla ottamatta sellaista ollenkaan.
-Minusta yksi wiccan pääpiirteistä on luonto ja sen energiat sekä luonto jumaluuden ilmentymänä. Se, miten tähän uskoo on henkilöstä itsestään kiinni.
-Wiccat harjoittavat magiaa. Tämä ei tarkoita noituuden harjoittamista. Vaan magian harjoittamista. Minusta niilläkin on ero.
Wiccalaisuus voi kuulostaa hieman sekavalta. Esimerkiksi kysymykseen "miten wiccalaisuus ja wiccalainen määritellään" on oikeastaan hyvin vaikea vastata. Wiccoilla on olemassa ohjeita, on olemassa coveneita (piirejä) ja on olemassa itsenäisiä wiccalaisia. Vaikka toivoisinkin hyviä vastauksia ja näkemyksiä tähän keskusteluun, tuskin saat täältä hirveästi tietoa. Esimerkiksi täältä (http://www.varjojenkirja.com/wiccalaisuus.html) löytyy ihan hyvä kuvaus wiccasta, hieman lyhennettynä ja yksinkertaistettuna. Ehkäpä se on hyvä alku. Jos olet oikeasti kiinnostunut wiccasta, lue artikkeleita, lue kirjoja, etsi ja opettele. (Suosittelen myös katsastamaan muitakin luonnonuskontoja ja näiden jumaluuksia ja näkemyksiä, mikäli et sitä vielä ole tehnyt - se avartaa mieltä)
Haluaisin painottaa wiccan tärkeintä ohjetta, Wiccan Redeä: Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita ketään. ("An it harm none, do what ye will.")
Haluaisin vielä kysyä muilta luonnonuskoisilta ja wiccalaisilta täällä teidän näkökulmistanne ja siitä, mitä wicca merkitsee teille. Ihan vaan jotta ne tietämättömät ja aloittelijatkin oppivat.
Toivottavasti tästä keskustelusta vielä joskus löytyy apua sitä etsiville. Kiitos (:
Vähän wiccalaisuudesta
keksipurkki
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 871165
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511006Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll13691Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60664
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse47660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42604Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57592Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35575