Uskonvanhurskaus

Kyselijä

Onko tosiaan niin, että tässä meidän rakkaassa vanh.lestadiolaisessa herätysliikkeessämme ollaan vieraantumassa uskon vanhurskaudesta ja ollaan yhä enemmän korostamassa vaan "isien perinnäissäännöksiä" joilla ei ole mitään tekemistä uskon vanhurskauden kanssa. Emme kai voi autuuttamme saavuttaa tekojemme ja perinnäissääntöjen kautta? Eikö tälläinen ajatus lakivanhurskaudesta ja kaiken maailman säännöistä ole kristillisyydelle vieras?

4

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Larssi

      Tai enneminkin, olisitko sinä vieraantumassa uskovaisista?

      • -Maria-

        Älä Larssi viitsi viljellä tuollaista ynseän ylimielistä dialogia. Se ei aikaansaa mitään hyvää.


    • Karu

      on, että kautta aikojen minkään nimen alla kulkeva ryhmittymä ei ole pystynyt säilyttämään uskoa puhtaana laajenevan joukkonsa keskellä.

      Ajattele, kristityt olivat aliksi elävän uskon tunnustajia ja sen mukaan eläjiä, ja kristitty-nimi tänä päivänä pitää sisällään vaikka mitä. Samoin luterilaisuus Lutherin toiminnan aikoihin.

      Molemmat ovat laajenneet yleishengellisiksi opeiksi, joissa Raamatun mukaisella yhdenmukaisella uskolla ei enää ole merkitystä.

      Käykö Lestaadiolaisuudelle samoin?

    • -Maria-

      Minusta noin on juuri meille käymässä. Ja on kyllä kristillisyydelle vieras siinä merkityksessä, että elämäntapaa vaaditaan osana uskoa.

      Toisaalta yhä enemmän kuulee tuota huolta ääneen ilmaistavan, eli eiköhän tässä johdatus kuitenkin ole mukana. Itse ainakin sitä rukoilen.

      Yhä useammasta sydämestä nouseva huoli lakihenkisestä tapaorjuudesta on minusta selvä Pyhän Hengen varoittava ääni keskuudessamme. Minua lohduttaa suuresti, kun niin monet kuitenkin valvovat tässä kysymyksessä.

      Tarvitsemme rohkeutta ja viisautta näinä aikoina, sitä rukoilkaamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7622
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      109
      5301
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3536
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      65
      1373
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe