Silmiini pisti toimikunnan esityslistalla, että keskustan kehittämisessä on mukana puutalokorttelin saneeraus (uudisrakennus).. Kesäteatterin lippukojua ollaan siis edelleen suunnittelemassa. Taas yksi järjetön rahareikä, mutta saada pitää.
Eiköhän niille rahoille löydy käyttöä muualtakin, eiköhän siis valiteta kun päättävät hukata rahat "kulttuuri"toimen turhuuksiin.
Eiköhän niille rahoille löydy käyttöä muualtakin, eiköhän siis valiteta kun päättävät hukata rahat "kulttuuri"toimen turhuuksiin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tärkeysjärjetys Heinolan investoinneissa. Kesäteatterin lipunmyyntiä varten miljoonan uudisrakennus museorakennuksen pikku pihaan. Toiseksi tärkein on kesäteatterin uusi kate ja vasta sen jälkeen homekoulut ja katujen korjaukset.
Eihän kesäteatterin yksityistämistä voi edes harkita, ennen kuin pytingit on rakennettu meidän rahoillamme ja niiden lahjoittaminen yksityiselle kesäteatteriyhdistykselle mahdollistuu. SITTEN toiminta voisi olla kannattavaa, tietysti runsaan jatkuvan lisävustuksen turvin meiltä.
Siellä se uudisrakennus puukorttelin korjaussuunnitelmissa roikkuu yhä edelleen. Salassa suunnitellaan käsittämätöntä miljoonainvestointia pilaamaan arvokkaan museokorttelin. Katso elinkeinotoimikunnan kokouksen esityslistan liitteet.
Kulttuuri ja sen kehittäminen näyttää olevan elinkeinotoimikunnan suunnitelmissa terveysliikunnan ohella. Heiolalaista kulttuuria ei kuitenkaan kehitetä siten, että kulttuuritoimen rahat käytetään kesäteatteriin ja kohdistetaan lipunmyyntiin. Paikallista ja omaperäistä kulttuuria turistit ja vieraat tulevast katsomaan.
Kulttuuritoimintaa ei suunnitella vain vieraita ja turisteja varten vaan myös oman kaupungin iloksi ja virkistykseksi. Yhteisestä tekemistä syntyy omaperäisiä ideoita kuten Vuolenkoskella. Heinolassa matkittiin vuolenkoskelaisia ja järjestettiin vastaava elokuvanäytös myös Heinolaan. Vuolenkoskelaisten matkiminen ei ole kovin omaperäistä, mutta on tyhjää parempi.
Kulttuuritoimen järjestäminen nykyajan tasolle on ammattilaisten tehtävä. Suomessa koulutetaan kulttuurialan osaajia, ja myös Heinolaan pitäisi palkata kulttuuritoimen johtaja, joka osaa asiansa. Pieksämäen kulttuuritoimesta kannattaa ottaa oppia.
Tai miksipä ei Vuolenkoskenkin, kun Heinolassa ei muuta osata.
Ennenkuin herrat ja rouvat tikahtuvat raivoonsa, kerron totuuden:listalla on mainittuna vanha hanke 2013-2014 keskustan kehittämiseen liittyen. Näitä hankkeita käydään aika-ajoin läpi. Uudisrakennus-sana näkyy, koska se on siihen alunperin laitettu. On kuitenkin päätetty että Heilin piharakennus korjataan eikä mitään uudisrakennuksia tule.
Eiköhän se sana uudisrakennus lähde kulumallakaan pois listalta. Missä ja kuka on päättänyt, että mitään uudisrakennusta ei tule, mitä se pidetään listalla?