Hänelle

Ehkä taidat olla jo malttamaton? Luulen että epäilet jo että mietin yhteydenottoa suhun ja hermoilet kun samalla pelkäät että en kuitenkaan sittenkään tee sitä..
Mä olen tehnyt ehkä yhteydenotosta sinulle vaikeaa mutta sama kyllä on myös toisinpäin. Tasaväkisiä ollaan kyllä tässä.

Joskus mietin että mitäköhän siitäkin tulis jos oikeasti pari meistä tulisi. Taidamme omata aika paljon samankaltaisia luonteenpiirteitä. Kumpikaa ei halua antaa periksi ja kumpikin olemme aika ovelia luonteita. Emme kumpikaan ole häviäjä luonteisia.Tempperamenttia ei meiltä kummaltakaan puutu.

Mä oon huvittuneena miettinyt monesti meitä sillä jos pariksi päätyisimme nauraisin varmaan vielä vuosienkin päästä tälle "alullemme"

Vanhempani muuten sanoivat minulle joskus että ovat olleet mua kohtaan hiukan liian lepsuja ja mun kaltainen omapäinen ihminen olisi tarvinnut kovemmat rajat. Ne hyväksyy rinnalleni vain miehen joka hiukan laittaa mun omapäisyyttä kuriin. :)
35593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mua naurattaa jo nyt tää jo alusta asti tuhoon tuomittu "alkumme" oman häneni kanssa. Siis emme päädy yhteen, mutta jospa jonain päivänä oltais vaikka enemmän tekemisissä jotenkin rennosti....

Äänestä

Noh huh, onneksi pohdit arkistoon noita ajatuksia ;D
Pelästyin jo että minulle, tuo anonyymin itseriittoisilla ajatuksilla pelailu ja harhaiset käsitykset toisen osapuolen ajatuksista.
Huomaatkohan itse, laitat toisen ajatuksiksi sellaista, mitä itseriittoisesti haluat toisen ajattelevan. Tiedätkö, jos nuo ajatukset olisivat sanottu tai kirjoitettu suoraan toiselle osapuolelle, niin tuota sinun tuottamaa ja itse kuvittelemaa "ovelaa" ajatusvirtaa voisi puhtaaksi lukea ohjailevaksi ja manipuloivaksi.
Pikkunäppärää, lapsellista ja ehkä epätoivoisessa tilanteessa, tosiasioiden edessä hajoamista? Synkkää, melko synkkää :(

Minäkin kirjoitan näitä ajatuksia vaan arkistoon..ettei kukaan vanhingossa erehdy esittämään tähän omia mielipiteitänsä..minun mielipiteistä..minun..minä.. ja arkisto..kansio..ja minä..liikennevaloissa..minä porttikongissa..minäää ää

Äänestä
  • Paitsi että hän ei oo koskaan mulle puhunut noin mutta eräs toinen on ja se ihminen lensi roskakoriin heti. Ilkeää loukata toisia. Luulet tietäväsi ja siksi ykemmältä pallilta kerrot muka totuuksia. Leiki poika leiki mutta totuus on minun ja hänen välinen. Sä et siitä tiedä. Kuvittele poika kuvittele. Totuus ei ole sun tiedossa hani ;)

    Äänestä

  • Jokaiseen ketjuun olet jaksanut näitä katkeria toisia lyttääviä kirjoituksiasi pistää. Mitä se kertookaan sinusta nimim.Tämä mun arkistoon.. Olet ikävä, katkera ihminen.

    Äänestä

  • aloittaja arkistoon kirjoitti:

    Paitsi että hän ei oo koskaan mulle puhunut noin mutta eräs toinen on ja se ihminen lensi roskakoriin heti. Ilkeää loukata toisia. Luulet tietäväsi ja siksi ykemmältä pallilta kerrot muka totuuksia. Leiki poika leiki mutta totuus on minun ja hänen välinen. Sä et siitä tiedä. Kuvittele poika kuvittele. Totuus ei ole sun tiedossa hani ;)

    Totuus on sinun ja hänen välinen? Ehkä, tai sitten teillä molemmilla on oma totuus ja hyvinkin erilainen ;D
    Sinähän jaoit juuri kirjoituksessasi, sitä omaa arkistoitavaa totuutta täällä, muistatko;
    "luulen sitä ja vähän tätä ja taidamme olla ovelia". vastasin siihen tekstiin omalla arkistoitavalla tekstillä.
    En ole sinun hani, en myöskään enää poika, joten ne on varmaan vain sinun tapasi, korjata taas omaa ryhtiäsi keskustelussa, eli yritys asettua muun yläpuolelle.
    Kuten jo tuo aloituskirjoituksesi

    Äänestä

  • aloittaja arkistoon kirjoitti:

    Paitsi että hän ei oo koskaan mulle puhunut noin mutta eräs toinen on ja se ihminen lensi roskakoriin heti. Ilkeää loukata toisia. Luulet tietäväsi ja siksi ykemmältä pallilta kerrot muka totuuksia. Leiki poika leiki mutta totuus on minun ja hänen välinen. Sä et siitä tiedä. Kuvittele poika kuvittele. Totuus ei ole sun tiedossa hani ;)

    Kun näitä luen, havaitsen käytöksessäni itseriittoisia piirteitä. Onko sekin minä, minä, minä, jos näin teen? Harhaiset ajattalumallit pyrin välttämään ja tiedän ettei minulla ole tarjota totuuksia toisille. Olen useimmiten kuitenkin hyvin arka puhumaan totuuksista tai asioiden oikeista suhteista.. Silti huomaan kirjoittaessani pääseväni vauhtiin ja ilmaisevani asioita välillä lennokkaastikin. Se ei kuitenkaan taida tarkoittaa, että olisi tarve manipuloida ihmisiä. Miksi myöskään minun pitäisi kokea olevani kenenkään hani vasten toisen tahtoa?

    Äänestä

  • Arkistoonko kirjoitti:

    Onko joku väittänyt niin? En ole lesbo joten se oli vain "vittuilua" vittuilijalle. Ymmärtääkseni olet nainen jolla on voimakkaampi tarve hyökätä muiden kimppuun syyttä suotta. En sun luonnetta ala kritisoimaan sen enempiä En tunne sua joten en ala siihen paneutumaan analyyseilläni.

    Ihmettelen vain omituisen ilkeää käytöstä toisia kirjoittajia kohtaan ja tarvetta muka väittää että tuntee toisen ihmisen luontee vaikka et edes tunne varmastikaan lähimän naapurisi luonnetta saati sitten näkymättömän kirjoittajan!

    Sinussa on varmasti hyvä piirteitä kunhan tuot niitä täälläkin jatkossa esille noiden huonojen piirteiden tilalla. Osaamme paremmin arvostaa sinua kirjoittajana kun tuot esille itsestäsi sen mitä olet parhaimmillasi!

    Äänestä

  • Aloittaja! kirjoitti:

    Näyttää mun kirjoitustyyli olevan hiukan hankala sen myönnän. Takerrun välillä turhaan asioihin. En ole nainen. Siitä paistaa minä, minä. Hyppäsin ketjuun ulkoa. Nyt yritän poistua. Tämä on vaikea laji tämä kirjoittaminen. Anteeksi.

    Eip.mit. tsemiä.

    Äänestä

Aika ylimielinen olet.

Äänestä
  • Aika outo juttu kun irl tulee ihan muunlaista viestiä. skykolooogi susta ei kyllä tulisi. ;) Et oo ihan välkyimmästä päästä, mutta hauska lukea kirjoituksia. Oma ammattini vaatii kykyä ymmärtää kaltaisiasi.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Aika outo juttu kun irl tulee ihan muunlaista viestiä. skykolooogi susta ei kyllä tulisi. ;) Et oo ihan välkyimmästä päästä, mutta hauska lukea kirjoituksia. Oma ammattini vaatii kykyä ymmärtää kaltaisiasi.

    Ammatissani päivittäin saan sinunlaisiltasi juuri tuollaisia kuulla. Kiukuttelevia aikuisia ihmisiä joilla asiat on huonosti ja sitä sitten puretaan muihin. Ammattini edustajat ovat niitä "roskakoreja"

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Ammatissani päivittäin saan sinunlaisiltasi juuri tuollaisia kuulla. Kiukuttelevia aikuisia ihmisiä joilla asiat on huonosti ja sitä sitten puretaan muihin. Ammattini edustajat ovat niitä "roskakoreja"

    Sori, itse rautaisena ammattilaisena voin kertoa, että nöyryyttä ennekaikkea alasi ammattilaisilta vaaditaan. Tuo ei ole nöyryyttä, vaan noviisin keskeneräisyyttä. vihernokan piiperrystä. Joskus on vain hyvä oppia kuuntelemaan totuuksia itsestään vaikkapa vain "itse totuuden"-suusta, että et ole niin hyvä kuin kuvittelet olevasi. Ei ole tainnut vielä karttua sitä ns hiljaista tietoa, jota valitsemallasi alalla tarvitaan hyvän lopputuloksen saamiseksi. Missä on empatia, jota tuolla alalla niin tarvitaan?
    Jos olisit kolleegani, opettaisin sinut....ihan vain laittaisin sinut hommiin, ja kehottaisin tarttumaan itse nöyrästi lapion varteen ja kädet ja sielu verillä tekisit asioita ja oppisit. Koetapa muuttaa asennettasi vaikkapa ensi alkuun tutkiskelemalla minuuttasi. Eli katso peiliin ja itseäsi silmiin.

    Äänestä

  • näitä riittää kyllä kirjoitti:

    Mä tiedän totuuden itsestäni. Olen TERAPIASSA HUONON ITSETUNNON TAKIA! Irl en edes silmiin muita pysty katsoon. Mutta totuudet erotan jos ne on mulle irl kerrottuja.

    Äänestä

  • aloittaja! kirjoitti:

    Olin oikeassa. Jotain vikaa..

    Äänestä

  • kiitos kokemuksen kirjoitti:

    Olin oikeassa. Jotain vikaa..

    Sä oot ilkeä.

    Äänestä

  • kiitos kokemuksen kirjoitti:

    Olin oikeassa. Jotain vikaa..

    Yleisesti mietin monesti mikä saa ihmisen tekeen noin toisia ihmisiä kohtaan?
    Mikä saa tarpeen hajottaa toisen ihmisen itsetunto jotta itsellä on hyvä olla?

    Äänestä

  • aloittaja! kirjoitti:

    Yleisesti mietin monesti mikä saa ihmisen tekeen noin toisia ihmisiä kohtaan?
    Mikä saa tarpeen hajottaa toisen ihmisen itsetunto jotta itsellä on hyvä olla?

    Käyt terapiassa, koska et kykene myöntämään itsellesi, että olet keskeneräinen. Sinussa on virhe. Myönnä se itsellesi, et tarvitse siihen mitään terapiaa. Terapia vain tukee sinun omaa harhaista käsitystä itsestäsi. Ole itsellesi armollinen ja huuda se ääneen...minussa on vikaa. Ja jokos helpottaa. Olen ilkeä, mutta olen pelastanut kymmeniä ihmishenkiä ja kohtaloita, olemalla totuuden peili.

    Kohtaa itsesi ja masennu, kaadu ja nouse ylös sellaisena kuin oikeasti olet ihmisenä.

    T: hoitajana pian 20 vuotta

    Äänestä

  • edelleen olen oikeas kirjoitti:

    Minun itsetuntoni paranee vain sillä että myönnän että elämässäni on liikaa hyväkskäyttäjiä ja kiusaajia. En osannu pitää puoliani, en laittaa rajoja. Myönnyin kaikkeen ja annoin muiden kohdella minua huonosti. Minun on opittava puolustamaan itseäni jotta itsetuntoni ei murskaannu uudestaan

    Minun on myös myönnettävä että jotkut ihmiset on ilkeitä loppuun asti ja niitä en edes minä kaikella rakkaudellakaan pysty parantaan.

    Nämä tuulahduksia minun terapia istunnoista!

    Tiedätkö, olen kokenut enemmän kuin sinä ja en silti syytä ketään. Haavani, syvät ovat ummessa. Ja ne on peitetty anteeksiannolla ja vilpittömällä rakkaudella. Negatiiviseen on helppo tarttua ja sinä teet niin. Ihminen, joka on kokenut vääryyttä, ja kääntää sen vain osaksi minuutta, hyödyntäen ja eläen hetkessä, ja keskittymällä olennaiseen, eli positiiviseen ja tulevaan...on voittaja.

    Äänestä

  • ei tarvi selitellä kirjoitti:

    Ongelma vaan on että vanha on käsiteltävä jotta siitä oppii. Jos sen vain siirtää sivuun tekee samat virheet uudelleen oppimatta yhtään mitään! Myös tunteet joita ne asiat on herättänyt on käytävä läpi jos ne sisälleen säilöö ja tukahduttaa edessä on ongelmia. Ongelmista suurin DEPRESSIO peikko kummittelee jo nurkan takana. Tunteiden pitää antaa tulla ulos ja ne pitää käsitellä. hyväksyä osaksi itseään. Hyväksyä että näin paljon se herätti tunteita ja antaa itselle lupa ja armo siihen että ne tunteet saa tulla ja mennä. Jos niitä ei hyväksy ja tunne ne jää sisälle ja kerääntyy sinne.

    Äänestä

  • näitä riittää kyllä kirjoitti:

    Sori, itse rautaisena ammattilaisena voin kertoa, että nöyryyttä ennekaikkea alasi ammattilaisilta vaaditaan. Tuo ei ole nöyryyttä, vaan noviisin keskeneräisyyttä. vihernokan piiperrystä. Joskus on vain hyvä oppia kuuntelemaan totuuksia itsestään vaikkapa vain "itse totuuden"-suusta, että et ole niin hyvä kuin kuvittelet olevasi. Ei ole tainnut vielä karttua sitä ns hiljaista tietoa, jota valitsemallasi alalla tarvitaan hyvän lopputuloksen saamiseksi. Missä on empatia, jota tuolla alalla niin tarvitaan?
    Jos olisit kolleegani, opettaisin sinut....ihan vain laittaisin sinut hommiin, ja kehottaisin tarttumaan itse nöyrästi lapion varteen ja kädet ja sielu verillä tekisit asioita ja oppisit. Koetapa muuttaa asennettasi vaikkapa ensi alkuun tutkiskelemalla minuuttasi. Eli katso peiliin ja itseäsi silmiin.

    Ihan näin, kiitos asiasta.

    Äänestä

en muuten mieti, en odota enkä myöskään toivo yhteydenottoa tapaamisen merkeissä. Olet huoleti.

Äänestä
  • Sehän o hyvä sun kannalta. Mä taas sain ihan muuta viestiä liittyen siihen minun häneen. Mutta sulle uusia tuulia päin! Maailmassa on naisia. Jos yks on vittumainen ämmä ja ei kiinnosta enää niin uutta vaan putkeen. Kyl se oikea löytyy. tsemppiä etsintään!

    Äänestä

  • aloittaja! kirjoitti:

    Sehän o hyvä sun kannalta. Mä taas sain ihan muuta viestiä liittyen siihen minun häneen. Mutta sulle uusia tuulia päin! Maailmassa on naisia. Jos yks on vittumainen ämmä ja ei kiinnosta enää niin uutta vaan putkeen. Kyl se oikea löytyy. tsemppiä etsintään!

    mennyt on mennyttä. Antaa asioiden olla ja roskat mattojen alla saa muhia rauhassa.
    Kaikkia ikäviä asioita ei kannata penkoa enää yhtään enempää.
    Mukavaa iltaa sullekin.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Kiitos. Toiv. löydät sen ilken "ämmän" tilalle jonkun toisen. Mukaviakin naisia on. Kaikki ei hauku ja motkuta ja alenne jonnekin jalkojensa alle. Huuda kaikesta ja petä ja valehtele. On niitä parenpiakin naisia. Kuten myös miehiä.

    juu näin varmasti on.

    Äänestä

Terapiassa käyvät ovat hyvässä asemassa siksi, että heillä minän vaurioita voidaan korjata, Mutta on sellaisia ilkeitä ihmisiä, joiden samanlaisia "vaurioita" (ovat osa minän rakennetta) ei voida korjata koskaan, sillä ne ovat osa heidän persoonaansa. He jatkavat ihmisten tuhoamista ihmisten käsittämättä, mistä oikein on kyse.

Äänestä
  • Näin se on. Mäkin maksan terapiani omasta pussista kun en ole sairas joten lähetettä ei tipu mistään. Kärsin vain itse tilanteesta sen verran että halusin jotain apua. Kallistahan tuo yksityisellä terapiassa käynti on kun ei ole lähetettä eikä siis kelan korvattavuutttakaan. Ei moneen kertaan ole varaa.

    Äänestä

Älä välitä aloittaja, toi yks on joku mustasukkainen katkero joka pelkää että hänen miestään kaipaat. Joka ketjuun siksi vänkyttää ja haukkuu muita.

Äänestä
  • Kiitos. Onhan tämä sellainen masennuksen käynnistäjä paikka.

    Se joka tuollaista kertomaasi harrastaa tarvitsisi terapiaa. Noin häiriintynyt ihminen tuhoaa puolisonsa tuolla henkiselläväkivallalla.Sen puoliso löytää itsensä terpiasta kohta myös. Ei tuo ole ihan tervettä käytöstä. En ymmärrä tuollaista.

    Äänestä

  • lempeä olen ja aurinko kirjoitti:

    Koko ketju katkeraa. Sulla ketjun viisain ja mukavin kommentti. Itse pidän Reinosta.

    Todella ikävä ketju. Miksi arvostelette noin toisianne. AP:lle onnea, hyvä että haet apua.
    Parempaa mieltä loppuiltaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pohdin arkistoon kirjoitti:

Ehkä taidat olla jo malttamaton? Luulen että epäilet jo että mietin yhteydenottoa suhun ja hermoilet kun samalla pelkäät että en kuitenkaan sittenkään tee sitä..
Mä olen tehnyt ehkä yhteydenotosta sinulle vaikeaa mutta sama kyllä on myös toisinpäin. Tasaväkisiä ollaan kyllä tässä.

Joskus mietin että mitäköhän siitäkin tulis jos oikeasti pari meistä tulisi. Taidamme omata aika paljon samankaltaisia luonteenpiirteitä. Kumpikaa ei halua antaa periksi ja kumpikin olemme aika ovelia luonteita. Emme kumpikaan ole häviäjä luonteisia.Tempperamenttia ei meiltä kummaltakaan puutu.

Mä oon huvittuneena miettinyt monesti meitä sillä jos pariksi päätyisimme nauraisin varmaan vielä vuosienkin päästä tälle "alullemme"

Vanhempani muuten sanoivat minulle joskus että ovat olleet mua kohtaan hiukan liian lepsuja ja mun kaltainen omapäinen ihminen olisi tarvinnut kovemmat rajat. Ne hyväksyy rinnalleni vain miehen joka hiukan laittaa mun omapäisyyttä kuriin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu