Tämä aihe liittyy tavallaan sinkkuuteen, mutta miksei tietysti muutenkin yksinäisyyteen. Itse olen ollut sinkkuna jo neljä vuotta putkeen, enkä suoraan sanoen kaipaa läheisyyttä. Voin todeta, että olen nauttinut jokaisesta hetkestä, kun saan olla yksin. Painotan kuitenkin, etten ole erakko. Tapaan kavereita tai pidän muuten yhteyttä, mutten sentään ihan päivittäin. Juuri tässä näkyy se, että arvostan omaa rauhaa, eli olen yhteydessä läheisiin ihmisiin silloin kun haluan seuraa. Pidän yhteyttä myös silloin, kun on jotain asiaa. Välillä tosin käy mielessä, että onkohan tämä pidemmän päälle kovin "terveellistä". Nautitteko te muut yksinäisyydestä?
Nautitteko yksinäisyydestä?
yksin olen minä
7208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Herääkin kysymys että onko tuo edes yksinäisyyttä? Kavereita löytyy. Seuraa saat sormia napsauttamalla. Kuvittele ettei sinulla olisi kavereita ja ketään ei kiinnostaisi sinun asiat. Se on sitä yksinäisyyttä.
Silloin alussa kun mulle kasvoi nämä muhkeat, eriparia olevat miestissit ja kaikki tuttavat hylkäsivät niin yksinäisyys tuntui ihan hyvältä. Sai olla rauhassa muiden katseilta eikä tarvinnut kuunnella mitään pilkkaamista. Mutta nyt kun yksinäisyys on jatkunut jo vuosia niin alkaa tuntua jo raskaalta ja kaipaisi sitä seuraa :(
Minä kaipaan läheisyyttä, vaikka samaan aikaan nautinkin myös vuorokausiin jäävistä yksinäisistä hetkistä. Joskus on aikoja, ettei viikonloppuisin huvittaisi tavata ketään eikä käydä missään, mutta olen kokemuksesta huomannut, että on hyvä pakottaa itsensä liikkeelle. Jos viikonlopun ainoat puhekaverit ovat lemmikit ja kaupan kassa, jolle sanoo "hei" ja "kiitos", niin mieliala on sunnuntai-iltaan mennessä pahasti laskussa.
En todellakaan nauti yksin olosta. Kärsin siitä niin paljon että juttelen koko ajan tisseilleni kun en muutakaan seuraa saa :(
Nautin joka hetkestä kun saan olla yksin. Tuttuihin törmään suunnilleen kerran kuussa, en kuitenkaan kamalasti nauti näistä hetkellisistä tapaamisista.
Onnellisempi olisin jos pääsis enemmän eristyksiin muista, johonkin syrjäiseen maataloon asuilemaan.
Parisuhde mielessä itsellä on sellainen dilemma, että toisaalta haluaisin läheisyyttä miltei enemmän kuin mitään muuta, mutta toisaalta taas oman itsenäisyyden menettäminen pelottaa enemmän kuin mikään muu. Pitkän päivän jälkeen, kun vihdoin kotiin kerkeää niin se on miltei euforinen tunne, kun saa mennä suihkuun, syödä ja mennä koneelle ilman kenenkään vahtaamista. Mutta illan tullen antaisi puoli valtakuntaa, että ei tarvitsisi puhua seinille ja velloa omassa surkeudessa. Näin ollen en varmaan kykene kovin vakavaan parisuhteeseen ikinä, mutta, kun ei sitä kykene oikein olemaan yksinkään. Tietynlainen tarve, että pitää olla jollekkin jotain.
Mitä sitten tulee tälläiseen muuten vain yksin olemiseen niin tähän en juurikaan kykene kuin sen vähän aikaa kerrallaan. Nämä viikonloput ovat kaikki pahimpia sen suhteen. Näin lauantaina, kun ei ole onnistunut kehittämään mitään sosiaalista toimintaa niin olo on vähintäänkin apaattinen,
Vuoden oon ollu sinkkuna enkä voi kyllä sanoa erityisesti nauttivani yksinäisyydestä. Joskus hetkellisesti. Mutta toisaalta oon aika samoilla linjoilla kuin sggs, etten haluaisi itsenäisyyttäni menettää...
Läheisyyden kaipuu on kuitenkin olemassa ja kosketuksen lisäksi olisi joskus kiva jutella ja tehdä jotain yhdessä, vaikka vaan käydä ruokaostoksilla, tehdä ja syödä yhdessä se safka.
Viikonloppuisin tulee kyllä aika levoton olo.