Tämän alan supistamispyrkimykset tuntuvat oudoilta. Suomeen on odotettavissa jättiläismäinen vanhojen talojen peruskorjausurakka. Hometaloja on yllin kyllin. Nythän pitäisi erityisesti panostaa talotekniikkaan, jotta asiat hallittaisiin. Teknillisten yliopistojen pitäisi myös täydennyskouluttaa rakennusalan johtoporrasta, jotta uusin tieto tavoittaisi käytännön toimijat.
Rakennustekniikka ei tietysti ole niin hohdokasta kuin jokin huippumoderni tutkimus, mutta yliopistojen tehtävä on myös palvella maksajia, eli yhteiskuntaa. ICT-alalla on nyt moneksi vuodeksi ylikapasiteettia. Sen sijaan rakennustekniikka näyttää jääneen varjoon, ja sen huomaa.
Valtiovallan olisi syytä puuttua asiaan, jos yliopistot eivät halua.
Talotekniikka Tampereen Teknillisessä yliopistossa
2
258
Vastaukset
- olihan se hyvä aikoi
Ei yhtään yllätä. TTY:llä on muutenkin ollut rankat vuodet, kokoajan YT-neuvotteluita vuodesta riippumatta. Linjojen ja pääaineiden katoaminen, supistuminen tai yhdistyminen jatkuu. Moni linja TTY:llä on lukuisien uudistuksien jälkeen sen verran rappiona, että tuskin edes enää kannattavaa ylläpitää sellaista. Parin kymmenen vuoden päästä TTY:llä taitaa olla enää jäljellä muutama tutkinto-ohjelmia jäljellä, ellei ole jo kokonaan kupsahtanut nurin. Tätäkin luultavasti tultaisiin kaunistelemaan hehkuttamalla, kuinka halutaan tulevaisuudessa keskittyä tiettyyn asiaan jne.
- Valmistunut -91
Siinä mielessä myös kyseenalainen päätös, että Nääsvillessä on perinteisesti osattu rakentamisen lähes koko repertuaari muutenkin kuin vain teorioista luennoiden..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999